Photobucket

Uusi päivä, uudet kujeet ja ihan uusi räkätauti. Kiitos siitä Kirveli Remuarolle, jonka tuli flunssaisena ja kuumeisena kerhoon, vaikka kerhotäti yritti hätistää kotiin. Kirvelin äiti kertoi, miten tyttö on "ihan vain vähän kipeä" ja halusi niin kovasti tulla leikkimään, että ei siitä voi haittaa olla. Joo, Kirvelin itsensä kertoman mukaan kuumetta reilusti yli 38 astetta ja antibioottikuuri toista päivää menossa. Mutta kyllä hänen oli ihan pakko tulla kerhoon, koska muutenhan se olisi jouduttu perumaan, koska tärkein kerholainen ei olisi päässyt paikalle.

Siinä se tauti sitten kivasti tarttui kädestä käteen yhdessä leikkiessä. Aina välillä Kirveli yskäisi nenäliinaan ja hetken kuluttua huiski sillä ympäriinsä milloin minkäkin tanssiesityksen pyörteissä. Sieltä me saimme pöpön, joka aamulla karhensi kurkkua ja teki nenän tukkoiseksi.

Niin että tänään me olemme rättipoikkinaattiväsyneitä. Ja nuhaisia. Kun on sairas, on mukava olla vähän pienempi kuin oikeastaan onkaan ja antaa muiden huolehtia kaikesta. Siksi mekin valitsimme päälle vauvavaatetta. Pirjo otti sarjakuvahahmoilla kuvitetun trikoohaalarin, jossa on edessä vetoketju. Purjolle kelpasi kukkakuvioinen avohaalari ja keltainen paita.

Nämä päällä me makaamme sohvalla ja katsomme kaikki mahdolliset tv-ohjelmat kuten Ostosruutu ja Opettaja.tv:n huiman suosion saanut realitysarja "Ötököitä kaapeissa ja komeroissa". Pidämme kaikenlaisista luonto-ohjelmista ja tänään niitä on tulossa ihan roppakaupalla. On eläinten elämää maalla ja merellä, hevoskansaa, meren elämää (tämä on kaiketi ilman eläimiä?), avaraa luontoa ja  sokerina pohjalla Biisikärpänen.

Ehkä pieni kevätflunssa ei sittenkään ole ihan kamala juttu.