Meilläpä on koiranpentu! Sillä ei ole nimeä, ja oikeastaan se on pehmolelu, mutta meille jo nyt hyvin rakas. Rotua on vielä vähän vaikea sanoa, mutta luulemme, että tämä ei ole terrieri tai mäyräkoira. Pennun paras puoli on, että nuoresta iästään huolimatta se on sisäsiisti, ei hauku eikä oikein syökään. Purjo yritti tarjota riisimuroja, mutta ne eivät kelvanneet.

Vaatepuolella meillä on päivän teemana mustat trikoohousut. Niitä näkee nyt kaupungilla vähän jokaisen päällä, ja ihan näin meidän kesken - ne eivät sovi kaikille! Meilläkin tunikat ovat reilusti polveen asti, melkein mekkoja, koska lyhyempi näyttäisi vähän hupsulta. Pirjon vihreän tunikan kankaasta on antiikin aikaan ommeltu pusero, ja kankaanloppu osui käsiin ties monennenko kerran kaappeja pengottaessa. Vaihtoehtona oli laittaa kierrätykseen tai tehdä jotain, ja niin syntyi tunikamekko, jossa boordikuvio käytettiin hyödyksi helmana. Täytyy sanoa, että meille ehkä vähänä epätavallinen väri.  Purjon tunika on ruusukuvioista trikoota ja siinä on helmaan ommeltu trikoosta kapea röyhelö, jonka väri toistaa resorien sävyä.

Eilen oli kerhopäivä. Kirveli oli saanut uuden kännykän, ja koko kerho menikin siihen, kun hänelle soitettiin tai hän soitteli. Oikeastaan meillä ei saisi olla kännyköitä mukana, tai ainakin niiden paikka on repussa, mutta Kirveli oli ihan liian innoissaan muistamaan koko sääntöä.

Ensin hänelle laittoi kuvaviestin isä, joka oli saanut kalan. Meidän kaikkien piti sitten sitä kuvaa katsoa ja ihastella, vaikka Pirjo epäilikin, ettei sitä kalaa ainakaan järvestä ole saatu. Kuvassa se on jäämurskeen päällä muutaman fileen vieressä ihan kuin kaupan kalatiskissä. Kirveli loukkaantui isänsä puolesta. Sitten soitti äiti, joka kertoi kohta laittavansa kuvan korttikaupasta, jossa oli etsimässä mallia askarteluihin. Kirvelin äiti ei varmaan ole kovin kokenut kuvanlähettäjä, koska meni ainakin puoli tuntia sitä odotellessa. Sinä aikana meidän piti aloittaa äitienpäiväkorttien tekeminen, mutta Kirveli kahmi taas kerran kaikki värikynät itselleen ja ilmoitti, että kukaan ei saa tehdä mitään ennen kuin hänen äitinsä lähettää mallin.

Lopulta me teimme kortit ilman mallia ja  kyniä. Jokainen sai tehdä sellaisen kuin halusi, vaikka Kirveli kaikille kävi näyttämässä, miten ihania kortteja hänen äitinsä oli kaupassa kuvannut. Kerhotäti väitti, että jokaiselle äidille se oman lapsen itse tekemä kortti on kaunein maailmassa, vaikka siinä ei olisi hileitä, kiiltokuvia tai edes tarroja. Kirveli soitti äidilleen ja valitti, että tämä on huono kerho, kun täällä pakotetaan tekemään rumia kortteja. Kerhotäti huokaili, ehkä hän oli vähän väsynyt viikonlopun pihatöistä tai jostain.