Photobucket

Otsikko on huono vitsi, eli kamalasti anteeksi typeryytemme ja muka-hauska sanaleikki. Tosiasia nyt on se, että meillä on todistettavasti ullakko pullollaan lepakkoja, jotka tietokirjallisuuden mukaan näihin aikoihin saavat poikasia ja perustavat lastentarhoja. Poloiset lepakkovauvat joutuvat yöhoitoon, jotta emot ennättävät riittävästi pyydystelemään hyönteisiä. Muutama kotiäitiroolista haaveileva yritti käydä meidän kimppuumme nähtävästi olettaen, että kun hankkii kerralla tarpeeksi lihaa varastoon, niin ei tarvitse aikoihin lennellä ulkosalla hyttysten ja paarmojen perässä. Onnistuimme väistämään, mutta ripeästi toimien saimme napattua kuvan palomuuriin kiinnittyneestä yksilöstä. Kuva on surkea, mutta siinä näkyy ainakin pienet suippokärkiset korvat sekä raajojen terävät kynnet. No jos nyt ihan rehellisiä ollaan niin kuva on niin huono, että se voisi esittää vaikka pehmolelua, mutta me tiedämme, että se on ihan oikea lepakko.

Sunnuntain kunniaksi laitoimme pienesti hempeää päälle. Nyt kannattaa huomata erityisesti Pirjon vaaleanpunaiset pitsilegginsit, jollaisia on kärtetty kohta kuukauden verran. Lopulta piti antaa periksi ja ne ommella, koska "kaikilla muillakin on". Ja koska Pirjo sai legginsit, vaati Purjo saada pitsisukkahousut, oli miten kuuma tahansa. Pirjolla on brodyyrilla somistettu tunikamekko ja Purjolla liivihame sekä bolero, johon yritimme epätoivoisesti tehdä ns. ruususolmun eteen. Ei se ihan onnistunut, mutta melkein, ja sitä voi pitää hyvänä saavutuksena ei-partiolaiselta.

Tuonne ihan blogin loppuun laitoimme ullakon ikkunasta ottamamme kuvan. Kun se kamera kädessä lepakkoja uhmaten kerran vintille kavuttiin, niin pitihän sitä kuvata jotain muutakin kuin uuninkylkeä ja mustia möykkyjä. Ajattelimme, että jos meillä olisi kummitus ja jos hän joskus vilkuilisi ulos, niin tuollaisen maiseman hän näkisi. Pirjo totesi, että selkeästi vanhainkodin piha...

PS. Oikeasti lepakot eivät hyökkää kenenkään päälle! Paitsi kuulemma tutkijoiden, mutta me emme ole sellaisia. Nämä yksilöt todennäköisesti pelkäsivät meitä ja salamavaloja enemmän kuin me heitä. Kunhan vitsailimme, että halusivat meidät syödä. Tai niin me ainakin haluamme uskoa.

Photobucket