Vihdoinkin ulkoilukelit hemmottelevat meitä ja kaikkien inhojen helleasujen sijaan saimme etsiä sadetamineita. Kuistilta kun kurkistimme ulos niin kutakuinkin pelästyimme: joku oli tuonut siihen eteen punaisen vuoren. Tarkempi tutkiskelu osoitti, että ei se ollutkaan luonnonmullistuksen aiheuttama maanpinnan uusmuodostus vaan ihan tavallinen hirmuiso traktori. Meidän piti tehdä melkein kuin siinä vanhassa lastenlaulussa. "Sitä ei voi alittaa, sitä ei voi ohittaa, sen päälle pitää kiivetä..." Tämä on vähän taas näitä "älkää tehkö tätä kotona"-juttuja eli ensin kannattaa varmistaa, että saa kavuta tänne ohjaamon ovelle.

Niin että täällä sitä ollaan, aika korkealla. Tämä on ihan oikea työtraktori, siitä osoituksena ympärillemme täplehtinyt kura ja rapa. Yritämme olla nojailematta mihinkään, sillä täällä on myös erittäin takertuvaa ja suhruista öljyä sekä jotain ruskeaa mönjää, jota kutsutaan voiteluaineeksi. Miksi sitä on sekä ikkunassa että peruutuspeilissä, se jää ikuiseksi arvoitukseksi.

Purjolla on vielä hetken aikaa siisti vaaleansininen sadeasu, joka on vuoritettu reikäneuleisella kankaalla. Pirjon asussa yhdistyy vihreä ja vaaleanpunainen, ja tässä sadeviitassa on eteen aplikoitu Niiskuneiti. Hiukan pilkottaa viitan muumukuvioinen vuorikangas ainakin tuolta hupusta. Sukat on tehnyt iiva, ja täytyy sanoa, että tänään ne ovat todella olleet tarpeeseen.

Meillä on näitä sadeasuja sekä perinteistä housut ja takki -mallia että tällaisia viittoja, ja ainakin me itse pidämme enemmän näistä. Kylminä päivinä voi alle laittaa vaikka haalarin, mutta toistaiseksi viitan isot hihat pitävät kesäkylmää loitolla. Yleensä meillä on kaikissa sadeasuissa huppu, jonka Purjo on vetänyt ehkä vähän turhankin otsalle. Lisäksi on tavallisesti sydvestikin, mutta Purjon päähine on kadonnut jonnekin. Jos muuten ompelet nukelle hatun, niin paras tapa saada se pysymään päässä on ommella tuonne sisäpuolelle lierin ja kuvun yhtymäkohtaan "hikinauhaksi" resorirengas.

Vähän meitä harmittaa se, että vaikka koko päivän on satanut, ei pihaan ole tullut yhtäkään lätäkköä. Maa on niin rutikuivaa, että jokainen pisara imeytyy samantien ja meiltä jää ainakin puolet sadesään iloista kokematta. Siis se roiskuttelu- ja lätäkköhyppelyosuus. Hetken aikaa ajattelimme asettuvamme räystään alle, mutta ajatus monen viikon kattopölyjen valumisesta päällemme ei sitten yllättäen tuntunutkaan kovin viisaalta. Toisaalta, kun nämä asut on nyt jo sotkettu tänne traktoriin noustessa vaikka millä, ei se sadevesi enää kovin uudenlaisia tahroja olisi lisää tuonut.