Photobucket

Vaatteissa on tänään käytetty jälleen kerran hyväksi mummolan kukkaverhoja. Purjon mekossa on helma leikattu verhon alareunasta, jolloin on saatu mukaan rimpsuröyhelö. Hihat ovat mallia perhonen. Oikeastaan koko mekko syntyi siitä, että piti käyttää pienenpieni pala ruskeaa trikoota johonkin. Se oli niin pieni, että siitä ei riittänyt kuin tämän verran etuosaan, mutta joku ihme älli aiheutti sen, että käyttää se piti, vaikka sitten verhojen kustannuksella. Pirjon liivihameessa on mukava kukkakimppukuvio, jollaisia meillä löytyy myös kuistin tyynyistä. Aina emme siis luo katsettamme verhoihin siinä vaiheessa, kun ompelukärpänen pistää. Tosin tämä oli joku jämäpala, joka löytyi tilkkukopasta, ja sai seurakseen luonnonvalkoisen puseron. Tyynyt ovat yhä tallessa, ehkä vain odottamassa seuraavaa tuunauspuuskaa.

Otsikossa viittaamme juhliin, joissa olimme eilen opettelemassa itsehillintää. Joskus sitä löytää itsensä paikasta, jonne ei oikeasti olisi halunnut mennä, mutta koska on saanut hyvän kotikasvatuksen, niin päättää pinnistellä loppuun asti. Näissä juhlissa oli pönötystä ihan koko rahalla, ja sitä tasapainottamassa yhteislaulua ja muistelupuheita. Lopuksi saatiin kakkua, joten kärsimyksemme ei ollut täysin rajatonta.

Meillä ei ollut hauskaa, mutta jos aina on mukavaa, ei mikään ole huippuhauskaa. Siksi pieni määrä vaivautunutta tuolissakiemurtelua ja mukahauskojen vitsien kuuntelua on joskus paikallaan. Samalla me mietimme kaikkia niitä juhlia, joihin lapsilla ei nykyisin ole asiaa. On lapsettomia häitä ja lapsettomia hautajaisia ja onpa joku joskus ilmoittanut, että heidänpä esikoisen ristiäisiin ei muita lapsia mukaan kaivata. Samaan hengenvetoon ihmetellään, kun nykylapsi ei osaa käyttäytyä juhlissa.

Mitenkä se lapsiparka oppisi nappaskengissä ihmisten ilmoilla olemaan, jos ei koskaan ole tervetullut mukaan? Tai miten vanhemmat oppisivat lapsensa kanssa kutsuilla käyttäytymään, jos päättävät jättää pilttinsä kotiin saadakseen rauhassa paneutua juhlimiseen sen sijaan, että juoksisivat pari tuntia kaikkialle ehtivän jälkikasvunsa perässä. On niin hankalaa ja vaivalloista ottaa lapsia mukaan, joten parempi ihan suosiolla jättää heidät muille hoitoon. Kokemuksen syvällä rintaäänellä: mitä vähemmän lapsi on mukana perhejuhlissa ja kutsuilla, sitä enemmän hän pelkästä hämmennyksestä tekee asioita "väärin" ja aiheuttaa vanhemmilleen harmaita hiuksia. Tosin harva lapsi on kieltämisestä rikki mennyt, vaikka moni olettaa omansa olevan juuri tuolla tavalla sen verran säröllä, että menee yhdestä "EI":stä pirstaleiksi. On totta, että aikuisten juhlissa lapsilla ei ole hauskaa eikä saa olla keskipisteenä, mutta siinäpä sitä sitten huomaa, millaista elämä on.

Koska me olemme kokeneita pönötysjuhlijoita, heiluttelimme jalkojamme vain ihan vähän emmekä purskahtaneet kikatukseen edes silloin, kun ihan kalju herrasmies voitti illan kohokohdassa eli arpajaisissa hiustenhoitotuotesetin. Tai se ikuinen myöhästelijä nappasi samassa ohjelmanumerossa herättävän seinäkellon. Joka muuten näin meidän kesken oli aika vinkeä juttu: jos sen laittaa herättämään, hiljenee se mukana tulevalla pienellä kaukosäätimellä sen sijaan, että pitäisi nousta sängystä painamaan jotain pirinänlopetusnappia.