Uusi kerhopäivä ja uudet kujeet. Kaikista kielloista huolimatta menimme taas tänään vähän leikkimään ja laulamaan, vaikka joku olikin tehnyt meistä valituksen jo syyskuussa. Nimettömän ilmiannon mukaan olisimme muka käyttäytyneet huonosti ja olleet ikäviä - pois se meistä!

Tuorein kerhokaverimme Lärvikki Teräväinen oli parantunut keuhkopuikulapöhöttymästä ja istui kuin tatti meidän vanhoilla paikoillamme valmiina olemaan ensimmäinen ihan kaikessa. Hän on pari viime vuotta ollut pääasiassa kotihoidossa, ja vielä vähän ulkona kaikenlaisista kerhon tavoista ja tekemisistä, joten meidän pitäisi olla hänelle armollisia. Hankalaa, koska hän on vienyt meiltä muutakin kuin tuolit ja pöydän eli käyttämämme sakset (ne hyvät, todella terävät, jotka toimme aikanaan kotoa ja nimikoimme), värikynät (jokaiselle on oma laatikko, josta täytyy pitää huolta - nyt meidän huolehtimamme koko kerhon siistein ja teräväkynäisin laatikko onkin Lärvikillä) ja jopa nastat, joilla piirustukset kiinnitetään seinälle. Meillä oli ihania punaisia lippunuppinastoja, jotka Lärvikki nopeasti keräsi itselleen, varsinainen pitkäkynsi.

Kerhotäti yritti selittää, että Lärvikki ei vielä tunne kerhon tapoja, mutta ihan vähän meitä ihmetytti, että mistä hän tiesi aina napata nimenomaan meidän juttumme. Muiden sakset ja liimapuikot ja kimalleliimat saivat olla ihan rauhassa, mutta meidän tavaroihimme hän osasi tarrata kuin iilimato, eikä irti päästänyt. Niinpä meidän piti tyytyä siihen, mitä kaapeista jämälaatikosta löytyi eli valtakunnan surkeimpiin saksiin, katkenneisiin ja pureskeltuihin värikyniin sekä tahmaiseen maalarinteippiin. Lärvikki piti itsellään sekä omat että meidän tarvikkeemme vedoten siihen, että jos hän vaikka kadottaa jotain, niin täytyy olla toiset varalla.

Myös kerhopoika JeanPierre eli Poksu oli paikalla. Tällä kertaa hän oli laittanut päälleen röyhelömekon! Miettikää kahdesti, miten kuuma sitä saattaa olla, kun ensin on farkut ja kauluspaita ja sitten siinä päällä rimpsua, röyjelöä ja rusettia niin paljon, että ruusukoristeinen kermakakkukin näyttää vierellä koruttomalta ja kalsealta. Olemme saaneet luotettavalta taholta kuulla, että vaatteensa ovat entisen kerhokaverimme Kirveli Remuaron valitsemia. Kirvelillä ei ole koskaan ollut pätkääkään tyyliä, näistä Poksun asuista voisi melkein sanoa, että noita-akkamaisia. Naiseksi tai akaksi leimaaminen on miehille pelkuruuden superlatiivi ja hame on sama asia kuin leimaisi pelkuriksi. Voi olla, että Poksu ihan oikeasti pelkää Kirveliä, ja siksi laittaa mekon päälle. Tai sitten Poksu on niin tyhmä, ettei ymmärrä, mistä tässä hamejutussa on kyse. Siellä kerhossa hän nyt joka tapauksessa on varsin turha kapistus, eikä edes komistus. Poksu ei tee mitään, istuu vain penkinpäässä ja räplää kännykkäänsä. Onneksi hänessä on sen verran insinööriainesta, että on osannut ottaa äänet pois puhelimen peleistä.

Meillä oli punaiset haalarit, koska leikimme kaksosia. Purjon haalarissa on edessä vetoketju, Pirjolla on tarrakiinnitys takana. Kuvioina on villisti juoksevia koiria, joiden katsominenkin jo hengästyttää. Tuonne kuvan alalaitaan me harjoittelimme hieman nimikirjoitusta, koska epäilemme, että Lärvikki ei osaa omaa nimeään kirjoittaa. Olemme edes jossain parempia! Päätimme olla vaatimattomia ja jättää nimistä pois isot juhlakirjaimet ja käyttää vain näitä pieniä ja sieviä, samanlaisia kuin me itsekin.