Photobucket

Nyt ovat maailmankirjat sekaisin! Itellan pallokuvioitu postiauto toi meille kortin Lapista. Siis nimenomaan meille, Pirjolle ja Purjolle. Tuohon yläkuvaan otimme kuvan postikortin kauniimmasta puolesta ja alakuvassa on todistusaineistoa eli kortin osoitepuoli. Lukekaa ihan itse: meille se on! Lähettäjien anonymiteetin vuoksi olemme sotkeneet heidän nimensä ja oman salaperäisyytemme takia tuon osoitteen. Tuo merkillinen c/o tuolla osoitekentässä tarkoittaa että jonkun vaivoina asustava tai sitten että jonkun luona ja huolenpidossa oleva.

Me olemme nyt niin täpinöissämme, että melkein unohdimme viettäneemme tänään monta tovia paikallisen terveyskeskuksen ensiavussa odottelemassa lääkäriä kurkkimaan kurkkuumme ja kuuntelemaan hengityksemme rohinaa. Ensin meidän piti kohdata hyvin pikaisesti vastaanottoaikoja vartioiva sairaanhoitaja, joka olisi armollisesti päättänyt, saammeko kohdata itse herra lääkärin, mutta sitten me saimme lepäillä melkein tunnin jossain aivokäyrähuoneessa (no voi se olla sydänfilmihuonekin, ota näistä nyt selvää) odottamassa, että edes se hoitaja ennätti mittaamaan kuumetta ja tuikkimaan neulalla sormeemme. Muutaman kerran ennätimme siinä odotellessa miettiä, kannattaisiko julkisessa terveydenhuollossa palkata vaikka kaksi hoitajaa suorittamaan luonnonvalintaa odotushuoneeseen, sillä nyt vastaanoton tulppakohta tuntui olevan siellä vastaanotossa eikä suinkaan lääkärin luona.

Sairastuttaessa systeemi toimii niin, että ensin soitetaan sairaanhoitajalle ja kerrotaan, missä on pipi. Tämä päättää, antaako oireisto aiheen kohdata joku terveydenhuollon henkilöstön rekisteröity edustaja ja arpoo varmaan jollain satunnaislukugeneraattorilla omasta mielestään vaivaiselle sopivan käyntiajan. Sitten mennään päivystykseen ja kerrotaan siellä vastaanotossa kaikki vaivat uudestaan. Kun on näin ilmoitettu saapumisesta, mennään käytävälle odottamaan varsinaisen hoitoja pohtivan hoitajan saapumista ja kerrotaan vielä hänellekin, mistä kiikastaa. Tämän jälkeen saadaan kuulla,  riittävätkö hoitajan neuvot ja ohjeet vai tarvitaanko lääkäriä. Ja sitten odotellaan pääsyä lääkärille, jolle neljännen kerran valitetaan vaivoja. Tiedättekö, joka kerta ne oireet muuttuvat! Niin se sairaustarina kehkeytyy kertomus kertomukselta hieman erilaiseksi, joskin pääkohdat pysyvät samoina.

Lopulta me sitten kohtasimme herra lääkärin, jonka nimi oli Mohammed. Hänestä kerromme vain sen verran, että tulimme mahdollisesti ainakin osittain ymmärretyiksi puolin ja toisin. Hän totesi, että me emme oikeastaan ole ollenkaan sairaita, meillä on vain ihan tavallinen tulehdus. Siihen saimme lääkityksen. Pyörtyily, vapina, kuvotus, tutina ja valtava rökäleyskä eivät olekaan mitään vaarallisia oireita vaan osa normaalia elämää. Koko tähän päivystyskäyntiprosessiin kului aikaa kaksi tuntia, josta  yli tunti kului odotellessa sitä hoitajaa, jolla oli valta päättää lääkärillepääsystä. Joutessamme kehittelimme monia luovia ratkaisuja terveydenhuollon tehostamiseksi etenkin kun  siellä odotushuoneessa ei ollut mitään erityistä ruuhkaa eikä ainuttakaan ihan oikeasti kiireellistä ensiapua tarvitsevaa, joka olisi vienyt koko hoitajakapasiteetin. Harmi, että meiltä ei kukaan koskaan kysy neuvoja tällaisissa tärkeissä asiakaspalvelustrategioissa.

Asuvalintamme on soinnutettu saamaamme korttiin eli hempeä. Pirjolla on vihreä kukkamekko ja pitsisukkahousut, Purjolla mamelukit (siis pitsipunttipöksyt) ja paita sekä niiden seurana ruutuliivihame. Jotenkin näissä tulee vanhanaikainen olo. 

Photobucket