Photobucket

Tänään päätimme heittäytyä politiikan syövereihin. Koska emme pulahda mukaan valtavirtaan ja puhu pakkoruotsista, laitoimme päälle sinikeltaista. Pirjolla on kesäisesti kuvioitu collegeasu ja Purjolla retrovelouria. Paidassa on aplikoituna Niiskuneiti, jolla ei käsittääksemme ole mitään politiikkaa eikä huolta huomisesta.

Toisin on valtakunnallisella sanomalehdellä, jota leikkisästi Hesariksi kutsutaan. Sen toimittaja kirjoitti tänään oikein vakavissaan siitä, että Suomessa maa- ja metsätalousministereiksi valitaan kerta toisensa jälkeen henkilöitä, joilla on maatila ja jotka joskus jopa viljelevät sitä.  Toimittajan mielestä tästä syntyy eturistiriita: ei voi ajatella tarpeeksi isosti, jos on niin tiukasti kiinni isänmaan kamarassa, että joka kevät osaa odottaa viljan nousua oraalle. Pois sellainen ministereistä ja tilalle paljon kaikenlaista muuta tietoa.

Meidän mielestämme tämä on hyvin mielenkiintoinen tapa ajatella. Jos maa- ja metsätalousministerin pitäisi olla oikein tietämätön maatalouden arkipäivästä, niin eikö  puolustusministeriksi pitäisi valita sivari ja opetusministeriksi  sellainen, joka ei koskaan saanut peruskoulun päättötodistusta. Vain siten saadaan riittävästi ulkopuolista näkökulmaa ja kehitystä, jota Hesarissa peräänkuulutettiin. Todennäköisesti  ainakin opetussuunnitelmat menisivät uusiksi, jos ministeriön ylimmäinen allekirjoittaja olisi oikein kouluvastainen ja sitä mieltä, että nuoruutta ei pidä tuhlata pulpetissa nuokkuen. Se, jos mikä, kehittäisi kansansivistystä uuteen suuntaan.

Toisaalta lehdistössä ei ole jostain syystä lainkaan pohdittu sitä, miksi ympäristöministerinä ei ole ollut ainuttakaan maanviljelijää, ihan vain noin niin kuin vastapainoksi ja uudeksi näkökulmaksi. Tosin eipä ole siellä ollut biologiakaan, vaikka maallikkona sitä olettaisi, että siitä koulutuksesta saattaisi olla apua tehtävien hoidossa. Työministerinä ei ole ollut pitkäaikaistyötöntä eikä asuntoministerinä asunnotonta, mitä me pidämme suorastaan valitettavana puutteena tai jopa arveluttavana piittaamattomuutena. Miten niitä hallituksia oikein kootaan, jos aivan nämä perusasiat ovat hakusessa?

Me olemme aina kuvitelleet, että asiantuntemus ja jopa omakohtainen kokemus ovat tarpeen, kun hoidetaan isoja asioita. Tänään opimme, että päinvastoin. Mitä vähemmän tiedät, sitä suurempi on sanojesi painoarvo, koska tuot esille uuden näkemyksen. Viis siitä, onko sillä mitään todellisuuspohjaa. Olisiko muuten Suomen oikeuskäytäntö toisenlainen, jos oikeusministeriksi joskus ihan vain vaihteeksi valittaisiin suurrikollinen?