No niin, teimme sen taas. Otsikolla ei ole mitään tekemistä varsinaisen asian kanssa. Sen verran valotamme tuota provosoivaa alkua, että olemme istuneet  seminaarissa, jossa ehkä hieman sivuttiin aiheita ja yritettiin avata käsitteitä. Senkin ajan olisi voinut käyttää paljon järkevämmin vaikka hankkimalla käsitteiden avaamiseen tarkoitetun avaajan tyhjänpäiväisen pölinän sijaan. Jos kyseessä on oikein iso käsite, kannattaa kokeilla sorkkarautaa ja pienempiin käsitteisiin tepsii yleensä ihan tavallinen tölkinavaaja. Mutta kun ei, puhumalla yritetään saada jotain oikein umpinaista auki. Ei ihme, että kului peräti kaksi päivää tähän ilotteluun.

Koska olemme nukkeja ja koska meillä siten on määrämättömän paljon vapaata aikaa, huomaamme aina joskus ilmoitattautuneemme tilaisuuksiin, joihin emme oikeastaan lainkaan kuulu. Niin kävi nytkin, mutta emme antaneet sen lainkaan haitata oloamme. Aina yksi seminaari muutamaa kerhossa vietettyä aamupäivän tuntia vastaa ainakin sisällön suhteen. Erona on se, että kokouksissa ja palavereissa ja erilaisissa osallistumissamme hölynpölynpuhumistilaisuuksissa ei askarrella paperista lystejä päähineitä tai harjoitella pinsettiotetta pujottelemalla helmikoristeita. Näissä istutaan epämukavilla penkeillä ja pelataan läppäreillä, sillä aivan arvoton on kuuntelija ilman mobiiliyhteyttä. Luultavasti suurin osa kulloisenkin puhujan pitkään ja hartaasti valmistamasta esityksestä jää huomaamatta kuulijakunnan hiki hatussa päivitellessä omaa facebook-statusta tai pelatessa Vihaisia Lintuja.

Meitä mietitytti ihan hermostumiseen asti se, että kykeneekö nykypäivän ihminen oikeasti kuuntelemaan, ymmärtämään, pelaamaan, kirjoittamaan ja olemaan läsnä samaan aikaan, sillä sen verran vilkasta oli läppärien ja puhelinten näpyttely lähes koko ajan. Tuntimme itsemme lähes muinaismuistoiksi paperiemme ja kynän kera. Lisäksi meidät tunnisti vanhanaikaisiksi jo siitä, että seurasimme katseellamme kulloistakin puhujaa sen sijaan että olisimme tuijottaneet polvillemme asetettua kauniisti valaisevaa näyttöä.

Pitäisiköhän meidän seuraavalla kerralla ottaa mukaan pienet kokoontaitettavat kangaspuut. Olemme nimittäin jo pitkään haaveilleet matosta lattialle tai ainakin raanusta seinälle, mutta emme ole kaikenlaisilta kiireiltämme ennättäneet niitä tekemään. Tuollaisessa kohtalaisen isossa kokouksessahan voisimme helskytellä kangaspuilla kaikessa rauhassa  ja vaikka piippailla sopivin välein vähän samaan tapaan kuin ympärillä sirisevät ja surisevat elektroniset laitteet. Sama kai se puhujalle on, että lyömmekö me siinä kuunnellessamme luhalla napakasti kudetta kiinni edelliseen vai pelaammeko matopeliä, puoliksi poissa olemme joka tapauksessa. Haluammekin nyt nostattaa keskustelun siitä, miksi on sosiaalisesti hyväksyttävämpää erilaisissa tilaisuuksissa käyttää läppäriä kuin ompelukonetta. Miettikää sitä tykönänne.

Vaatevalintamme on vähän kuin moniosainen asukokonaisuus. Paidat ovat samaa sinioranssia maritrikoota, mutta Pirjo halusi sen seuraksi unikkokankaisen liivihameen ja Purjo valitsi tikkauksin koristellut housut sekä pipon. Se on muuten tätä uutta mallia, jossa jää hiuksille paljon tilaa tuonne päälaelle.

Ai niin, alusvaateammattilaisuus tarkoittaa uusia ammatteja, joita voi harjoittaa vaikka kotona pukeutumisetiketistä piittaamatta. Paras esimerkki näistä on pokerinpeluu ja seuraavaksi paras osakesijoittaminen. Kalsarikännit taas eivät sovi meidän blogiimme lainkaan, joten niistä teidänkään ei tarvitse tietää yhtään mitään.