Perheessämme tapahtui onnettomuus, jonka vuoksi jouduimme kipittämään päivystävän lääkärin pakeille jo toisen kerran tänä vuonna. Tälläkin kerralla me olimme vain viihdytysjoukkoina mukana, sillä onhan paljon mukavampaa istuskella kärsimässä odotushuoneessa, kun on hauskaa seuraa matkassa ihan omasta takaa.

Suomessa on vielä tasapuolisuusongelmia terveydenhuollossa, sillä meillä pääsee lääkärin pakeille kohtuullisessa ajassa. Se ei ole reilua, eli eiköhän tännekin pian keksitä joku systeemi, jolla saadaan ajanvaraus solmuun ja tarjotaan ei-oota kuten suurissa, toimivissa taajamissa. Kaiken lisäksi ajanvarauksessa on kotiinsoittopalvelu eli ei tarvitse jonotella tuntitolkulla kuuntelemassa pimpelipom-ääniä vaan aikansa puhelimessa kärvisteltyään saa kuulla, että laskekaa hyvä sairas ihminen se luuri kädestänne, me soitamme teille tämän päivän aikana. Uskokaa tai älkää - se soittoviive oli 8 minuuttia! Eli ei ennättänyt edes tuskasta ulvahdella, kun jo puhelin pirahti ja utelias soittohenkilö halusi tietää, miksi heitä on häiritty. Samantien tuli käsky tulla esittelemään vian, vamman tahi vaurion määrää ja laatua, lääkäri ottaa vastaan jossain välissä.

Varsinainen terveyskeskuskäynti sujui mallikkaasti eli ilmoittautuminen, odotusta, lääkärin tapaaminen, resepti käteen ja tervemenoa. Sillä aikaa kun sairas hoiti asioitaan, me tarkkailimme muita potilaita. Koska paikallinen väestö on joulun aikaan immuuni räkätaudeille, puuttuivat korvakipuiset kirkuvat lapset kokonaan. Paikalla oli lähinnä seniorikansalaisia ja heidän melkein yhtä vanhoja lapsiaan. Odotustilassa odottelevien keski-ikä (meitä lukuunottamatta) huiteli varmaan reilusti yli 70 vuoden.

Suurimmalla osalla näytti olevan yhteinen tavoite eli saada mummi tai ukki hoitoon, vaikka mitään yhtä selkeää syytä ei ollut vaan liuta kaikenlaista pientä ja keskisuurta kremppaa. Vanhuksilta kun on vähennetty paheksuttuja laitospaikkoja ihan urakalla, mutta kohderyhmä ei ole vastapainoksi ymmärtänyt pysyä terveenä. Niinpä he ovat viettäneet joulua lapsillaan ja muilla sukulaisillaan, jotka ovat epämiellyttävästi havahtuneet huomaamaan kotitoimintokelvottomuuden. Siitä taas seuraa varsin ymmärrettävä hätä: eihän vanhusta voi palauttaa kotiinsa elämään yksin, kun hän tuskin kykenee syömään tai kävelemään.

Niinpä siellä terveyskeskuksen käytävällä käytiin läpi monia erilaisia tragedioita. Päivystävä lääkäri ei ryhtynyt laatimaan papereita, joiden perusteella hoitopaikkaprosessi voitaisiin käynnistää. (Viisasta sinänsä, kyseessä ei ole päivystysasia). Sen sijaan hän ohjasi kääntymään muiden tahojen puoleen.

Siellä sitten mummoja ja pappoja tyyrättiin pyörätuolilla paikasta toiseen ajanvarauksen, sosiaalityöntekijän, päivystävän sairaanhoitajan ja vessan välillä. Osastolle ei mahtunut, varsinaisilla pitkäaikaisosastoilla oli jo nyt väkeä ylipaikoilla ja jonot olivat pitkät. Voisivatko omaiset palata asiaan vaikka maaliskuussa? Hyvin surullisia ihmiskohtaloita lipui siitä silmiemme edestä. Ymmärsimme erittäin hyvin sitä läheistä, joka tyynen rauhallisesti valehteli hoitajalle mummon sekavuudesta, uniongelmista ja täysin järjettömistä tekosista tulipalojen sytyttelemisestä alkaen. Sillä tavalla sai osastopaikan ainakin vuorokaudeksi, vaikka jälkeenpäin joutuikin pyytämään anteeksi ja supattamaan, että "tämä on ainoa tapa saada sinut tutkimuksiin". Huijarivanhuksia - tämä tästä enää puuttui!

Me palasimme kotiin apteekin kautta. Himoshoppaajina hankimme reseptilääkkeitä, vitamiineja ja särkylääkettä. Otimme osan niistä sekä hieman laastaria kuvaan mukaan. Pirjolla on Ihaa-paita ihan siksi, että se muistuttaa meitä terveydenhuollon aasimaisista päätöksistä. Purjolla on kukallinen vakosamettihaalari, jonka etutaskuun meidän piti laittaa kuumemittari, mutta sitten huomasimme kadottaneemme sen. Jokohan tämä määrä unohtelemista kielii orastavasta dementiasta?

PS. Me emme ole terveydenhuoltohenkilöstöä, me emme ole vaitiolovelvollisia. Ihan vaan tiedoksenne, jos aiotte läheisyydessämme kertoa jotain sellaista, mitä ette halua blogistamme lukea. Kaikkein vaarallisin vakoilija on se, jota ei ulkonäöstä urkkijaksi uskoisi.