Joskus elämässä tarvitaan vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Uskokaa tai älkää, juuri niitä meillä on tänään ollut salaisessa tehtävässämme. Halusimme tarkkailla tilannetta mahdollisimman huomaamattomasti ja kiipesimme siksi tänne The Treen latvaan. Vaikeusastetta nosti se, että meidän piti pysyä mahdollisimman huomaamattomina ja näkymättömissä. Ei ehkä se aivan kaikkein helpoin tehtävä tilanteessa, jossa lasikopeista on avara näkymä tänne aulaan. Sen voimme sanoa, että näköala on mainio, mutta ihan äkkiä emme uudestaan tänne kapua vaan pysyttelemme piilossa mappien välissä. Täällä hyllyssä on kyllä vähän ahdasta, mutta ehkä juuri siksi meitä ei löydä kukaan.

Päivän sanoja ovat olleet tulostumattomuus ja sen lähisukulainen tulostuksettomuus. Olemme saaneet voimattomina seurata , miten sadat palkkaeurot ovat täydellisen tehottomuuden tilassa kuluneet hukkaan kopiokoneiden ottaessa vallan. Työnteon tehostamiseksi hankittiin monipuolisia ja tehokkaita monitoimilaitteita,  joiden piti kopioida, tulostaa ja skannata sekä käsittääksemme lisäksi grillata, muhentaa ja paahtaa. Tai saattaa olla, että nuo kolme viimeksimainittua eivät ole juuri näiden monitoimikoneiden parasta antia, mutta hurjan paljon niiden piti osata. Päivä on kuitenkin käytetty siihen, että on jonoteltu omia printtejä tai juoksenneltu koneelta toiselle ihmetellen, minne minä sen nyt tulostin tai muuten vain äristy oman päätteen äärellä kysellen, mitä pitäisi tehdä.

Jotain siis puuttuu eli toimiva, luotettava ja molemminpuolinen yhteys. Tulosteiden suurkuluttajat yrittivät jo viime viikolla ottaa kontakteja omalta koneeltaan tulostimille, jotta kaikenlaiset joutavanpäiväiset palkkakuitit ja muut turhakkeet saataisiin printattua. Turhaa oli tuskansa: koneet olivat paikoillaan tulostuskeskuksissa, mutta niiden ajurit puuttuivat. Älkää kysykö meiltä, mitä tekemistä joillain hevosten ohjastajilla on tietokoneiden kanssa. Niin meille sanottiin, että ajurit ensin ja tulostamaan vasta sitten, joten pitänee katsoa parkkipaikalle, onko joku jättänyt sinne kiesinsä. Siitä tietää, että kohta paperittomassa toimistossa voidaan taas käyttää paperia.

Hätäisimmät yrittivät ihan itse määrittää oman tulostimensa, mielellään sellaisen, jossa jo olisi se ajuri. Näppärin onnistui saamaan yhteyden toimivaan printteriin ja riemuitsi oitis siitä, että kohta on tulosteita muillekin jakaa. Valitettavasti se tulostin oli Pieksämäellä usean sadan kilometrin päässä, mutta ystävällinen henkilö lupasi lähettää perinteisellä etanapostilla paperit sieltä alkuperäiseen lähtöpaikkaan. Tätä me kutsuisimme tietoyhteiskunnassa niin kovin ajankohtaiseksi some-palveluksi. Some tarkoittaa tässä yhteydessä että "sähläsin onneton monisteeni etäisyyksiin" eikä suinkaan sosiaalista mediaa. 

Ei ole helppoa olla tietoyhteiskunnan täysvaltainen jäsen, jonka täytyy seikkailla vailla koulutusta monimutkaisessa laiteviidakossa. Meille ei ole mitään iloa siitä, että uusi tulostin osaa painaa 120-sivuisen kirjan, sillä tiettävästi tässä työpaikassa ei ole ketään palkattua kirjailijaa, ja jos joku työaikana novelleja väsää, saattaa henkilökohtainen palkanlisä jäädä saamatta. Paljon iloa sen sijaan olisi siitä tiedosta, tulostuvatko huomisen työmme täällä kotitoimistossa vai vaihteeksi esimerkiksi Iisalmessa tai Seinäjoella. Jos emme itse matkustelekaan ympäri armasta isänmaata, reissaavat tulosteemme ympäriinsä senkin edestä.

Vaatepuolella meillä on kepeää oranssia, joskaan vaatteet eivät näy kunnolla missään kuvassa. Ideana on se, että Pirjolla on kirjavat housut ja Purjolla puolestaan kirjava paita eikä joka kerta niin, että molemmilla on raitapaita ja yksiväriset housut.