Photobucket

Tänään emme vaihteeksi puhu omista vaatteistamme, vaikka niitäkin toki kelpaa esitellä. Tätä tuttua ja turvallista trikoota jälleen kerran: Pirjolla aika jännä yhdistelmä oranssia ja vihreää Nalle Puh -kuviolla, Purjolla vanhan roosan väriset housut yhdistettynä pinkki-violettiin raitapaitaan ja My little ponyyn. Kannattaa huomata raidallinen resori, jonka värit sitovat yhteen asun kaikki muut sävyt.

Otsikon vaatteilla viittaamme lemmikkieläinten pukemiseen, joka todennäköisesti alkoi jo Saapasjalkakissasta. Hänestä meillä on oikein kirjakin, josta avasimme kaikkein pelottavimman aukeaman, koska siinä näkyy kissan itsensä valitsema asukokonaisuus. Tämä halusi housut, nutun, viitan, hatun ja tietysti ne saappaat. Siten kissa saattoi edustaa isäntäänsä Samarkandin markiisia, joka näin meidän kesken oli oikeastaan pelkkä laiska myllärin poika, josta ei oikein ollut työntekoon, mutta prinssiksi kyllä.

Vähän sama edustaminen tulee mieleen, kun katselimme tänään räntäsateisena aamuna ulkoilevia koiria. Melkein jokaisella oli takki tai viitta, olipa yhdellä pienellä rääpäleellä tassuissaan "kengät", vaikka emäntänsä ei edes päästänyt sitä maahan asti kävelemään vaan kantoi tiukasti sylissään. Koirien asut oli soinnutettu ulkoiluttajien asuihin vähän samaan tapaan kuin pariskuntien kahisevat tuulipuvut aikoinaan tismalleen sävy sävyyn. Koirat näyttivät vähät välittävän siitä, onko niillä Burberrya vai ei, mutta omistajalle oli tärkeää ruuduttaa itsensä ja koiransa samalla tavalla.

Kissoillekin löytyy kaikenlaista asustetta T-paidasta alkaen, joskin vähemmän kuin koirille. Kuulemma mäyräkoiran vaatteet sopivat suurimmalle osalle kissoista (tämä siis vinkkinä niille, joille iski yllättävä himo ryhtyä lemmikkiään pukemaan). Kissansaapassuutariin emme ole vielä törmänneet, vaikka varmaan sellainenkin löytyy. Sitä me emme ymmärrä, että miksi ihmeessä kissalla tai koiralla tai kerrostaloon hankitulle lemmikkilampaalla pitäisi olla oma vaatekaappi. Eikö olisi helpompi leikkiä nukeilla?

Tuosta Saapasjalkakissasta vielä: hänellä oli hieman tyhmä isäntä, joka piti päästää pälkähästä ja saada naitettua kuninkaantyttärelle. Onkohan Ruotsissa näkynyt aikoinaan hattupäistä kissaa mainostamassa kuninkaalle  Danielia ja Jonasta, joista toisesta ei ollutkaan prinsessalle puolisoksi?