Täällä sitä kukoistetaan kukkana lemmikkien joukossa. Kun on tarpeeksi pieni, pääsee piiloon vaikka tällä tavalla.

Eilen olimme mukana kevätjuhlassa, joka sujui vanhan perinteisen kaavan mukaan. Oli maakuntalaulua ja vähän muitakin lauluja, pienenpieni puhe, stipendienjakoa ja lopuksi mehua. Lisäksi koko ohjelman ajan yleisön joukosta kuului pikkulasten kirkunaa, raivoa, huutoa ja vihaitkua, mutta jostain syystä juuri näiden kiljukaulojen vanhempien mielestä "tämä on lapsille tarkoitettu juhla, kyllä täällä lapset saavat olla lapsia".

Kun se ensimmäistä luokkaansa päättävä jännittää näyttämöllä ihan tuhottomasti ja yrittää lausua vuorosanojaan, vie huomion ja äänitilan yleisön joukossa istuva pikkulapsi, jota väsyttää, nälättää, janottaa ja harmittaa. Ääni on sen mukainen. Mutta mitä tekee vanhempi? Sen sijaan, että kunnioittaisi esitystä ja sen vuoksi nähtyä vaivaa, istua töröttää tämä aikuinen lapsensa vieressä ja antaa huutaa. Supattaa vielä vierustoverille, että lapselle ei pidä antaa periksi, kyllä maailmaan ääntä mahtuu. Juu, mahtuu kyllä, mutta eipä yleisö siinä lähellä saanut esityksen ääntä korviinsa asti, mikä lie kirkuäänivalli siihen väliin muodostunut

Jostain syystä tällaisiin vanhempiin ei tehoa tuima katse eikä edes kaunis pyyntö. Heillä on oikeus nähdä esitys sen sijaan, että menisivät lapsen kanssa sivummalle tai peräti ulos asti. Ei käy, heillä kun on se oikeus, viis muista. Ja koska "koko kylä kasvattaa", voi pienet lapset päästää juoksentelemaan kapeilla (oikeastaan olemattomilla) käytävillä, kyllä siellä joku perään katsoo. Kun lapsi sitten kompastuu,  satuttaa itsensä ja huutaa kuin sikaa tapettaisiin, voi aina ihmetellä ääneen, että "eikö siellä kukaan tajunnut sinusta huolehtia". Huokaus.

Totuuden nimissä on muistettava, että suurin osa lapsista oli ihan asiallisesti. Lauluesitysten aikaan on ihan sopivaa vähän heilutella helmoja musiikin tahdissa tai vaikka taputtaa tahtia. Löytyi sieltä sellainenkin kummastusta herättävä hahmo kuin isä, joka nappasi toisesta kirahduksesta alamittaisen perheenjäsenensä matkaan mukaan ja vei ensin eteiseen ja siitä hetken kuluttua edelleen ulos rauhoittumaan. He palasivat takaisin muutaman minuutin kuluttua, kun ylimääräistä energiaa oli saatu purettua. Isä menetti pienen osan ohjelmaa, mutta toimintansa ansiosta me parisataa muuta saimme siitä nauttia.

Ai niin, vaatteistahan piti myös puhua. Tässä on lopuksi kuva tämän päivän vaatetuksesta. Pirjolla on puuvillainen muumikuvioitu liivihame ja leveälierinen aurinkohattu pitämässä liikoja säteitä loitolla. Purjolla on mansikkakuosinen asu, jossa liivihameen leveys on koottu yläosaan vinoilla hiuslaskoksilla. Niin ja on tämänkin hatun lierissä leveyttä!