Photobucket

Aurinko on paistanut aamusta alkaen, linnut ovat laulaneet ja naakat rääkyneet jo tuntitolkulla. Ilmassa tuoksuu kesä ja kukkaset, vaikka juhannusruusu ei ole vielä tehnyt elettäkään kukkiakseen viikonlopun aikana.

Me olemme lähdössä mökille uimaan, siksi päällä on jo uimapuvut. Purjo luottaa Marimekkoon, Pirjo muuten vain riemunkirjavaan. Kiire on jo kova, vaikka laituri on vielä pystyttämättä ja sauna lämmittämättä. Täytyy toivoa, että joku muu keskittyy sellaisiin tekemisiin ja me saamme paneutua polskutteluun.

Tänään otamme myös vähän tuntumaa juhannusliikenteeseen, jonka tosin ei vielä pitäisi alkaa. Hätäisimmät kuulemma lähtevät matkaan jo illalla, joten meillekin on luvassa hieman matkajännitystä "läheltä piti" - ohitusten ja pylväskameroiden kohdalla tapahtuvien äkkijarrutusten muodossa. Aina löytyy joku, jolla on vielä enemmän kiire kuin meillä. Vaarallisimpia kuljettajia ovat lippalakkiset miehet, joilla lipan ja päähineen muodosta riippuen on taipumus joko uhkarohkeuteen (pitkä lippa, vanhahko auto) tai äärettömään varovaisuuteen keskiviivan vieressä (lyhyt lippa, uudehko auto). Tarpeettomiin keltaisen viivan ylityksiin ja  piittaamattomuuteen muista tielläliikkujista näyttävät empiiristen tutkimustemme perusteella syyllistyvän kaljut miehet perheineen Audeissaan ja ruskettuneet pitkätukkaiset blodit sukupuolesta riippumatta ilman perhettä saksalaisissa kansanautoissaan.

Pahimmat vaaratilanteet ovat viime viikkoina koituneet pyöräilijöistä. Tällä emme tarkoita tavallista satunnaispyöräilijää, joka ajankulukseen siirtyy paikasta A paikkaan B vaan kilpapyöräilyä harjoittelevia, joiden ajoneuvon renkaat ovat kapeat ja siten rikkoutuvat herkästi teräviin kiviin. Niillä pyörillä ei jostain syystä voi ajaa pyörätiellä eikä tien sivussa, vaan ainoastaan ajoväylällä ja mieluiten 5 - 9 pyöräilijän epämääräisessä parvimaisessa muodostelmassa. Sellaisesta ryhmästä on joskus todella vaikea päästä ohi, koska heitä eivät koske mitkään määräykset ajaa peräkkäin lähellä tien reunaa. Ehei, he ajelevat juuri niin kuin mieli tekee, viis siitä, että autoilija mielellään mahdollisimman turvallisesti ohittaisi koko joukon. Ja joskus tuntuu kyllä siltä, että ihan tahallaan eivät halua ottaa muita tielläliikkujia huomioon, he kun ovat kilpapyörineen suorittamassa jaloa urheiluharrastusta ja muut vain menossa jonnekin.

PS. Otsikossa ei ole kirjoitusvirhettä. Hieman kopioimme kalevalaisesta runosta sanamuotoa.

PPS. Näin juhannuksen aikaan emme ehkä pääse päivittelemään kuvia riittävän tiheään eli päivittäin. Kaikkialle ei viitsi lähteä läppäri kainalossa, ei ainakaan joka niemen notkoon ja saarelmaan.