Photobucket

Eilen oli myrsky. Iso paha synkkä ilkeä myrsky, joka pyyhkäisi ainakin Sulkavan, Savonlinnan, Puumalan ja Joroisen pois Suomesta ja samalla maailmankartalta. Huolesta tukehtumaisillamme olemme ensin koko aamun turhaan soitelleet matkapuhelimeen, joka ei vastaa. Pienellä uutisten selaamisella selvisi, että ei sähköä tarkoittaa samaa kuin ei toimivia linkkimastoja, ei puheluja ja jossain  sitäkin, että ei vettä.

Lopetimme soittelemisen ja keskityimme selvittämään, mitä sanotaan koko ajan päivittyvillä tiedotusvälineiden nettisivuilla Sulkavasta (ja Hunaja-nallesta, Molla-Maijasta, aika rumasta vauvanukesta ja muista kesäkavereista, onko heitä pelottanut kovasti, repikö myrsky mäntyjä juurinen kaataen ne katolle, vieläkö leikkimökki on pystyssä ja onhan kaikki hyvin). Uutisissa ei kerrottu heistä sanaakaan, joten nyt pelkäämme, että Sulkavaa ei enää ole! Vettä pilvistä siellä on kuulemma tullut niin paljon, että varmaan sauna ja laituri ovat lähteneet omille teilleen vai pitäisikö sanoa että järvilleen. Toivottavasti koko mökkiväki ei ole nyt matkalla jossain Pihlajavedellä proomuksi muuttuneella huvilallaan. Siellä he tyynen rauhallisesti ajelehtivat kohti Savonlinnaa ja huiskuttelevat ranta-asukkaille terassiltaan.

Toiset nauttivat ukkosen ja salamoiden katselemisesta. Me emme erityisemmin, koska kun on yhden oikein hirmuisen ukkosmyrskyn kokenut, niin sitä oppii vähän pelkäämään. Ensin on kummallisen painostava olo, vähän salamoi ja pikkuisen jyrisee. Seuraavaksi tulee ihan hiljaista, kun linnut lakkaavat laulamasta. Hiljaisuutta ihmetellessään alkaa kuulla kummallista kohisevaa ääntä ja yhtäkkiä maailma keikahtaa nurin, puut taipuvat vaakatasoon ja sitten ukkostaa, salamoi ja sataa vettä. Ja vaikka miten itselleen selittää, että kohta se on ohi, niin tulee sellainen olo, että koko maailma kiehuu, eikä se lopu ikinä. Vettä tulee sellaisella voimalla, että sadepisarat hyppivät maasta ylös ja osuvat pihaan kaksi tai kolmekin kertaa. Kun myrsky on mennyt, tulee taas ihan hiljaista. Se hiljaisuus on melkein kammottavaa, koska tietää, että mikään ei ole ennallaan, mutta ei ihan vielä halua katsoa, mikä kaikki on mennyt rikki tai lähtenyt tuulen mukana matkaamaan.

Niin että nyt me olemme koko päivän miettineet, että onko kavereita pelottanut kamalasti, säilyivätkö katto ja ikkunat ehjinä, karkasiko koira kauhuissaan ja saadaanko mökkitieltä ikinä raivattua kaatuneita puita pois. Siinä sivussa me olemme ihan vähän poimineet viinimarjoja ja tehneet mehua. Mutta hyvin vähän.

Raita rauhoittaa, joten sitä valittiin tänäänkin. Pirjolla on sinistä ja okrankeltaista, Purjolla sinistä ja valkoista. Housuiksi Purjo halusi college- ja Pirjo monin erilaisin tikkauksin somistetut canvashousut. Kuvassa on meidän matkapuhelimemme, varsinainen kapula, jolla lienee jo museoarvoa.