Photobucket

Eilen Pirjoa pisti ampiainen, ja Sinisen sohvan emäntä neuvoi ensiavuksi sokeripalaa. Varmuuden vuoksi Pirjo söi sen sokerin, koska jos ei ehdi palasella kipeää sormea painelemaan niin viimeistään pieni sokerihumala tekee olosta riehakkaansiedettävän. Suosittelemme, mutta sitten pitää muistaa pestä hampaat.

Tänään asuvalikoima on retrohtava. Purjon turkoosin mekon puuvillainen kukkakangas saattaa olla jopa 1970-luvun alkupuolelta, sillä perimätiedon mukaan silloin oli muodissa juuri tuollainen geometris-kukallinen kuosittelu. Kangaspalanen löytyi vinttiaarteen mukana, ja vaikka siitä olisi halunnut tehdä vaikka mitä ihanaa, niin tilkusta riitti vain tähän mekon yläosaan ja taskuihin. Tosin sopii tuo ihan uusi turkoosi trikoo aika mukavasti sävyltään sekä Purjon silmiin että puuvillakankaan painatukseen. Lisäksi mekko on tällaisena paljon helppohoitoisempi, sillä viskoositrikoo ei rypisty yhtä helposti kuin iänakainen puuvilla.

Pirjolla on muuten vain jotensakin vanhanaikaiseen vivahtava liivihame, jossa on edessä kolme laskosta. Kuvassa ne näyttävät lähinnä omituisilta juovilta, mutta tosielämässä ne antavat mekon helmalle mukavasti väljyyttä. Tätä kuosia on käytetty ainakin 1990-luvun alkupuolella, joten sitäkin voi jo pian kutsua ihan vakavalla naamalla retroksi näinä aikoina, jolloin tuorein antiikki on iältään juuri ja juuri 30 vuotta täyttänyttä. Tämän me opimme jostain sisustuslehdestä. Antiikin aika oli siis joskus hieman ennen 1980-lukua, ei suinkaan ennen ajanlaskumme alkua. Siinä meni taas historiankirjoitus uusiksi.

Asiasta viidenteen eli otsikkoon. Me olemme tilastofriikkejä ja erityisesti rakastamme blogimme kävijätilastoa. On hienoa seurata, miten omituisella otsikolla saa paljon lukijoita tai miten helteisenä päivänä meitä ei käy vilkaisemassa oikeastaan kukaan. Tärkeintä ei ole lukijamäärä vaan sen vaihtelu, ja kun meistä on kyse niin pieni on kaunista. Eilen joku keksi linkittää meidän Naamakirjaan ja kas - tilastoihin tuli terävä piikki, johon joku tutkija vielä joskus satuttaa sormensa tai nenänsä, kumman nyt sitten sattuu siihen osuttamaan. Yht'äkkiä meistä kiinnostuivat nekin, joita ei innosta tyyli tai nuket, mutta uteliaisuus voitti ja oli pakko kurkistaa linkistä, keitä me olemme ja mitä teemme. Niin toimii sosiaalinen media: me voimme itse olla vaikka miten epäsosiaalisia ja piilotella blogiamme, mutta jos joku keksii meistä muille kertoa, vierii viesti hallitsemattomasti eteenpäin, kunnes tekee kuperkeikan ja palaa takaisin eli kiinnostus lopahtaa ja sammuu.

Toivottavasi ne muutama sata Facebookin yllyttämää uteliasta kurkistelijaa eivät nähneet takiamme pahaa unta viime yönä. Koemme edelleenkin vastuumme pikkuruisten tyylibloggaajina hyvin painavana ja suhtaudumme tähän vakavasti. On kyllä myönnettävä, että ajoittain olemme aika kaukana vaatteista ja ihmettelemme maailmanmenoa liiankin hartaasti, mutta minkä sitä nukke luonnolleen voi. On niin monia asioita, joista meidän on pakko sanoa sana tai kaksi. Tai kaksisataa. Ja kun oikein vakavasti asiaan paneudumme, niin toistamme itseämme, kunnes tyhmempikin ymmärtää olla kanssamme samaa mieltä.