Photobucket

Kun asiat alkavat mennä huonosti, niin sitä kierrettä on hankala katkaista. Tuo 313 symboloikoon vaikka sitä, että se on epäonnen luku keskeltä oikealle ja vasemmalle katsottuna. Oikeastaan se on Aku Ankan auton rekisterinumero, mutta Akusta asiaa joskus myöhemmin.

Me olimme taas tänään siellä pääkaupungissa. Kanadialaiset olivat edelleenkin ihan mukavia, ja lisäksi tutustuimme ihan oikeisiin gibrattareihin. Saimme itsekin puhua englantia tankeroksi eli äännellen kuin meillä olisi suussa peruna ja lisäksi toispuoleinen kasvohalvaus. Tulimme niin hyvin ymmärretyiksi, että meille taputettiin. Pirjo tosin epäili, että yleisö läpsytti käsiään yhteen silkasta helpotuksesta huomatessaan, että tajusimme vihdoinkin lopettaa.

Omasta osaamisestamme hämmentyneinä ja silkasta elämisen riemusta päätimme kokeilla paikallisessa kaupassa saavipujottelua. Äkillinen rankkasade pyrki katon läpi sisätiloihin ja vesinoroja pyydystämään oli levitetty rivi muovisaaveja. Ne olivat juuri sopivalla etäisyydellä toisistaan, joten emme voineet vastustaa kiusausta vaan kurvailimme saavien välissä kuin Kalle Palander parhaimmillaan mutkamäessä. Keräsimme katseita, mutta kukaan ei ablodeerannut, vaikka omasta mielestämme teimme yhtä vaikuttavaa työtä kuin puhuessamme englantia. Hetken harkitsimme kääntymistä ja reitin pujottelua päinvastaiseen suuntaan, mutta joku yli-innokas vartija keräsi astiat pois. Se siitä ilonpidosta.

Epäonnipuolelle voisi laittaa sen, että Helsinki yritti väkisin kasvattaa asukaslukuaan, ja piti meistä kiinni ihan viimeiseen asti. Juna kökötti asemalle, mutta ovensa eivät auenneet. Siinä meitä oli kokonainen lauma tahi parvi painelemassa ovenavausnappeja, mutta turhaan. Lopulta juna oli jo lähdössä ihan tyhjänä, kunnes joku VR:n virkailija keksi, että matkustajille on eduksi päästä sisätiloihin matkanteon helpottamiseksi. Ovet avattiin vasta sen jälkeen, kun monotoninen kuulutus oli kertonut, että juna lähtee, hyvää matkaa. Pyöränsäkin olivat jo pyörähtäneet muutaman kierroksen eli matka alkoi ennen kuin pääsimme sisään. Ja jotta kaikki olisi täydellistä, odottelimme vaunussa ratapihalla muutaman minuutin matkattuamme  vielä melkein 10 minuuttia jotain salaperäistä lähtölupaa kuin lentokoneessa ikään.

Kotona varsinainen pahanilmanpannahinen oli tieto siitä, että entisen kerhokaverimme Kirveli Remuaron siirryttyä eskariin tuleekin uudeksi kerhokaveriksemme hänen serkkunsa Lärvikki Teräväinen.  Luotettavalta taholta saadun tiedon mukaan hän on tismalleen yhtä mukava kuin Kirveli eli mitään hyvää ei ole tiedossa.

Ja pisteenä iin päälle eli raamatullisesti kamelin selkää katkaisemaan kirmaili läheisen laitumen lehmälauma omenapuutarhassa tehden täsmäsijoitettua tuhotyötään. Ihan joka paikasta ei enää kannata omenoita maasta kerätä.

Asupuolella otamme rennosti eli puimme päälle trikooasuja omituisilla väriyhdistelmillä. Vihreä ja violetti  vaikuttavat näin sanottuna aika kummallisilta yhdessä, mutta Pirjon asussa ne kyllä näyttävät sopivat ihan somasti vierekkäin. Purjolla on omenanvihreää ja kirkasta keltaista trikoota. Tässä kannattaa huomata, että paidassa on keltainen pääväri ja vihreät resorit, housuissa värit ovat päinvastoin.