Photobucket

Jonottaminen on hauska harrastus. Erityisen hauskaa se on vaikka VR:n lipunmyyntipisteessä tai Matkahuollossa. Molemmissa annetaan mahdollisuus noin niin kuin periaatteessa asioida netin kautta, mutta sitten on ihmisten kiusaksi keksitty monia sellaisia asiointeja, joita varten pitää ihan itse mennä joku monella leimalla koristeltu lappu kourassa lunastamaan lipputuote. Erityisesti opiskelijoille osoitetut matkakortit aiheuttavat joka syksy tuskaa ja turhautumia, niitä kun pitää jonottaa tuntitolkulla. Ihan kuin nuorisoa pitäisi jotenkin erityisesti rangaista siitä, että he haluavat joka päivä tulla bussilla koululle.

Mekin olemme osallistuneet näihin jonottamissessioihin ihan vahingossa. Meillä kun ei käynyt edes mielessä, että kaikkein kiihkeimpään lipunhankinta-aikaan eli elo-syyskuussa asiakaspalvelussa pyritään säästöihin ja suljetaan kahdesta lipunmyyntipisteestä toinen tasan klo 15.00. Siis aika lailla siihen aikaan, kun koulu päättyy ja sekä maamme toivot eli nuoriso että muutkin matkustushalukkaat kansoittavat linja-autoaseman toiveenaan saada halvan bussikyydin mahdollistava piletti. Ja tietysti se ainoa lippuja myyvä myyntipiste hoitelee siinä sivussa myös lähtevän ja saapuvan tavaran yllä lehti- ja pastillimyynnin. Mutta ei se mitään, nuorisolla on aikaa odottaa! Mitä siitä, jos myöhästyy jo kolmannesta bussista eli jonottaa jo toista tuntia vuoroaan, monopolina toimiva Matkahuolto ei nyt niin hurjasti asiakkaistaan piittaa.

Kaikilla opiskelijoilla piti olla koulusta saatu lappunen mukana. Siinä oli komea leima, jolla todistetaan vakavissaan, että kyseinen henkilö opiskelee mainitussa oppilaitoksessa ja on oikeutettu koulumatkatukeen. Sitten lipunmyyjä naputteli koneelle ties mitä tietoja kyseisestä paperista, kyseli koulumatkan pituutta (vaikka se oli jo aikaa sitten papereihin kirjattu) ja käytti monia erilaisia laitteita saadakseen maksukorttina toimivan muoviläpyskän täyteen matkoja. Sitten se piti vielä maksaa ja palkinnoksi kaikesta tästä sai lahjakortin, jolla seuraavan kerran matkakorttia ladatessaan saisi suklaata. Jihuu, sitähän kannatti odottaa!

Kaikki tämä vaiva voitaisiin näppärästi siirtää nettiin. Kelalla on joka tapauksessa tiedot opiskelijoista, joten bussikorttihakemuksen voisi tehdä tietokoneella ja valmiin kortin käydä noutamassa vaikka viikon kuluttua. Mutta ei, niin yksinkertaiseksi ei systeemejä voi tehdä. Edelleen täytetään papereita, isketään leimoja, jonotetaan niin koulun kansliassa kuin linja-autoasemalla ja opitaan, että näin se toimii, nykyaikainen yhteiskunta. Ja me suomalaiset ylpeilemme sillä, että jokaisella huushollilla on ihan säädösten suoma oikeus laajakaistaan (maalla tosin vain silloin, jos suostuu maksamaan jopa 20 000 e siitä, että valokaapeli vedetään talon seinustalle asti, mutta se on ihan kokonaan eri juttu se).

Onneksi meillä oli edes mukavat vaatteet päällä. Kokeilimme kahta erilaista vaihtoehtoa samasta kankaasta eli raitapaitaa ja limenvärisiä housuja. Purjolla resoritkin ovat vihreät, Pirjolla keltaiset. Sama väritys toistuu edustan aplikaation tikkauksissa. Hankala sanoa, kumpi on parempi yhdistelmä. Joka tapauksessa voimme suositella näitä esimerkiksi noin 90 minuutin jonottamiseen. Ja ihan tiedoksi kaikille niille, joilla on lipunmyyntipisteessä vain "ihan yksi pikkujuttu". Ottakaa vuoronumero ja menkää jonon päähän!