Photobucket

Tänään on autoton päivä, ja me jos ketkä olemme varsin autottomia. Oikeastaan koko tämän päivän tarkoitus on saada ihmiset tuntemaan huonoa omaatuntoa siitä, että he matkaavat töihin tai kouluun istuma-asennossa jättäen jättimäisen hiilijalanjäljen. Vaihtoehtohan on mitä mukavin eli voisi ensin kävellä kilometritolkulla, seisoskella pysäkillä sateessa ja sitten töniä muita matkustajia täpötäydessä ruuhkabussissa. Jos olisi oikein hyvä tuuri, niin ei mahtuisi koko linja-autoon vaan joutuisi tunnin verran odottamaan seuraavaa. Kyllä siinä olisi ilossa pitelemistä sadesäällä! Hetkeksi vakavoituen: kaikki eivät asu edes puoli-inhimillisen matkan päässä julkisten liikennevälineiden reiteiltä.

Me olemme autoista samaa mieltä kuin melkein kaikki muutkin yksityisautoilun vastustajat eli moottorilla varustetut kulkupelit pois kaikilta muilta paitsi meiltä, koska silloin ei olisi ruuhkia ja aina löytyisi hyvä parkkipaikka ihan portaiden vierestä. Tosin tuohon meitä kuljettavan auton pihapaikalle pyrkivät koivut kaatumaan, joten ihan aina ei kannata tähdätä portaikon äärelle vaan pitää suunnata katse lähitienoolle ja miettiä, mitä uhkia sieltä olisi tulossa. Onko lähipuussa paljon lahoa, linnunpesä vai peräti pieni vihainen mummo, joka viskoo mädillä tomaateilla.

Kävelykaduista me emme pidä ollenkaan. Joku kumma struktuuriarkkitehti kun on keksinyt, että kävelykadun pinnan tulee olla mukulakiveä tai jotain muuta liukasta ja epämukavaa materiaalia. Etenkin syksyllä saa olla aika motorinen tapaus, että pysyy pystyssä pudonneiden lehtien peittämillä pinnoilla. Joskus sitä näkee tasapainon säilyttämiseksi tehtävän enemmän piruetteja kuin Joutsenlammessa konsanaan, koska kävelykatu on päättänyt näyttää karumman puolensa ja olla salakavalasti niljakas. Ajoittain mietimme, että kävelykatuja suunnitellaan vain siksi, että lähisairaalassa on tulostavoitteena hoitaa tietty määrä lonkkamurtumia. Tavalliset jalkakäytävät ovat paljon kulkukelpoisempaa sileää asfalttia, siellä mummot pysyvät aivan liian hyvin pystyssä, mutta houkutellaanpa heidät kävelykadulle tarjoamalla kahvia ja pullaa niin jo saadaan tilastot mallilleen ja rautaa reisiluuhun.

Lisäksi kävelykadut pyritään yleensä sijoittamaan siten, että niistä on mahdollisimman paljon vaivaa kaikille, erityisesti lähitaloissa asuville. Kaupungeissa on varmasti joku mielivaltainen projektiryhmä, joka kartoittaa mukavia kadunpätkiä, joiden varrella oleviin taloihin ei pääse kuin yhtä reittiä. Juuri niistä kaduista halutaan autottomia, vaikka se pätkä olisi alueen ainoassa ylämäessä. Talvella onkin varsin mukavaa pyrkiä kotitaloonsa jotain vaivalloista kiertotietä pitkin, kun lyhin ja helpoin ja kaikille turvallisin reitti on tyhjä, autio kävelykatu, jonne autolla ei ole asiaa. Me emme ymmärrä, missä kaikki kävelykatufanaatikot oikein ovat talvella, kun heitä ei pyryssä ja tuiskussa näy pamfletoimassa vapaan jalankulun puolesta. Jos talvella löytää kaupungista erityisen hiljaisen ja aution kadun, niin voi olla varma, että se on nimenomaan kävelykatu, jonka kannattajiensa mielestä pitäisi sykkiä elämää.

Kesällä kävelykadun tunnistaa siitä, että siellä on kukka-asetelmiksi naamioituja tuhkakuppeja ja hurja määrä jakeluautoja. Joskus sieltä tapaa myös ihmisiä, mutta he ovat aika usein mallia äänekäs örveltäjä. Kävelykatujen sijaan väki pakkautuu muille kulkureiteille ja taas saadaan syy vaatia lisää kävelykatuja, ihan kuin jalkakäytävä ei riittäisi.

Me olemme kantaneet kortemme autottoman päivän kekoon ja pysytelleet kotipihassa. Onneksi tänne ei ole tullut kadunvaltaajia tukkimaan kulkureittejä ja roskaamaan. Harmillisen usein on niin, että eniten ääniä päästävistä arvojenkannattajista jää poistumisen jälkeen jäljelle eniten tölkkejä ja pusseja. Nähtävästi autoja vastustavien vihreät arvot eivät ulotu roskien poisviemiseen asti.

Eikä kukaan ole tullut meille omenavarkaisiin, vaan saamme ihan rauhassa istuskella tässä maassa hetken. Purjolla on turkoosi fleeceasu, tällä kertaa on ommeltu myös töppöset samasta kankaasta. Pirjolla on vinkeä kääntötakki, joka näin päin sopii vaikka kyläily- tai kauppareissutakiksi ja toisin päin reippailuun. Ompelijallamme on ollut melkoisesti miettimistä siinä vaiheessa, kun piti keksiä, miten saada joka suuntaan siisti lopputulos. Tässä ei pääse mistään suunnasta kurkkimaan nurjaa puolta. Värisävy on syksyyn sopiva eli tämä päässä katoaa hetkessä vaahteranlehtien sekaan.

Photobucket