Photobucket

Otsikon sanoilla ei ole mitään tekemistä keskenään. Molemmat tapahtuivat tänään, jos nyt kapistusta voi tapahtumiseksi kutsua. Otimme sen ihan kuvaan mukaan, ja siksi tuossa keskellä kiiltelee jokaisen syyssäilöntähörhön paras tavara eli omenapora. Se on ostettu Cookista, jolla puolestaan ei ole mitään tekemistä kapteeni Cookin kanssa. No niin, nyt on eksytty aika kauas alkuperäisestä aiheesta, mutta sehän on vain mukavaa. Aloittaessaan blogin kirjoittamisen ei koskaan voi tietää, mistä itsensä löytää.

Omenaporaa käytetään sen omenan sisällä olevan harmillisen siemenkodan poistamiseen nopeasti ja näppärästi. Ilman sitä joutuu leikkelemään ja pilkkomaan ja paloittelemaan omenaansa puolelta ja toiselta, joten pora nopeuttaa hedelmän päätymistä hillokattilaan huomattavasti. Suosittelemme, emmekä voisi elää ilman. Muistutamme lisäksi, että tämä ei ole mikään kausikeittiökapistus, jonka voi vuodeksi piilottaa veitsien ja lusikoiden taakse. Ehei, tätä voi käyttää muutenkin, kuten Limepippuri kertoo. Ei siis mikään hukkaostos vaan suorastaan tarpeellinen.

Siivouksen ihme puolestaan suoritettiin meitä kuljettavassa autossa. Vaikka olemme hurjan siistejä, pitää tuo verraton kulkupeli aina joskus imuroida ja samalla tutkia istuinten alle piiloutuneet esineet. Olemme kuulleet sellaisista kierrätyssisustetuista autoista, joissa on limsapulloja ja energiajuomatölkkejä niin paljon, että käynti palautusautomaatilla mahdollistaa etelänmatkan. Me emme löytäneet mitään kierrätettävää, ellei sitten sellaisiksi lasketa lattialle pudonneita kolikkoja. Niitä tosin oli niin vähän, että voisimme ehkä juuri ja juuri päästä matkalle viiden kilometrin päähän, mutta takaisin pitäisi kävellä.

Me emme saa syödä autossa, koska silloin voi syntyä sotkua. Siksi siivotessaan aina ihmettelee, miten siellä lattialla voi olla karkkipapereita ja jopa rutistettu pahvinen kahvimuki. Jos me emme siellä syö, niin kuka sitten? Kuka voi olla niin tottelematon? Istuinten alta ei onneksi löytynyt muumioituneita hampurilaisia, jollaisia jotkut tapa-autosyöpöt kertovat silmät hehkuen löytäneensä muistellen samalla sitä, miksi ne jäivät alunperin syömättä. Me olemme askelta lähempänä alkutuotantoa eli jouduimme  ihmettelemään kaurahiutalekasaa, joka oli sijoittautunut takaosan jalkatilaan. Emme keittele kaurapuuroa autossa, joten hetken epäilimme sabotaasia. Sitten muistimme, että viikko sitten liian moneen kertaan kierrätetty kauppakassi irtisanoutui tehtävästään ja sitä reuhdotaessa hajosi myös hiutalelaatikko huiskien sisältöään sinne tänne. Tehokas imuri vei nekin hiutaleet hiekanjyvien seuraksi pölypussiin.

Jännittävin löytö oli hämähäkki, joka oli tehnyt seittinsä tuulilasiin. Eipä ihme, että viime aikoina on ollut hieman hämärämpi näkyvyys. Autoa on käytetty melkein joka päivä, joten on aika hurjaa ajatella, miten murhanhimoinen hämppis on päivittäin katsellut meitä ja suunnitellut saalistamistamme. Jos emme olisi huomanneet sitä nyt, olisi se jonain aamuna viskonut ison ja tiheän seittinsä päällemme ja olisimme päätyneet välipaloiksi. Siinä sitä olisi ollut liikennevaloissa viereisten autojen matkustajilla ihmettelemistä, kun me olisimme sätkineet verkoissa pyristellen pakoon. Järkevästi ajatellen sellainen euroa pienempi hämähäkki tuskin on oikeasti kovin vaarallinen, mutta ainahan sitä kannattaa varmuudeksi pelätä olemattomia. Silloin mikään paha ei yllätä, ja ennättää  etukäteen suremaan kaiken sellaisen, mikä ei edes tapahdu. Niin kaikki tapahtumaton saa arvoisensa kohtelun eli ripauksen murhetta.

Vaatteina meillä on tällä kertaa raitaa. Pirjolla on haalari, jollainen on ollut aikaisemminkin esillä, mutta silloin vihrein resorein ja vetoketjuin. Nyt ommeltiin sama asu keltaisin tehostein. Purjolla on maritrikoosta tehty haalari, jonka päällä on limenvärinen liivihame, johon on aplikoitu miniunikko.  Kukan keskusta on muuten sama sävyä kuin Pirjon haalarin raidat, kuva vähän vääristää sävyjä.