Photobucket

Me emme ole kovin innostuneita elävästä ravinnosta. Meitä inhottaa ajatuskin siitä, että kala sätkii suussa tai pitää haarukalla keihästää pakoonkipittävä kana, joka on kevyesti pariloitu pannulla. Siis juuri sen verran, että höyhenet ovat kärventyneet. Toisaalta ei edes flegmaattisena lautasella lojuva simpukka ole koskaan herättänyt meissä riemunkiljahduksia vaan enemmänkin sääliä. Emme vapaaehtoisesti syö mitään kovin elävää, emmekä etenkään ankeriasta, joka kiemurtelee pannulla vielä tuntitolkulla kuolemansa jälkeen.

Elävästä ravinnosta puhuttaessa ei yleensä keskustella eläinkunnasta vaan rajoitutaan tuorekasviksiin. Silmät salamoiden ja alaleuka väpättäen alan asiantuntijat muistuttavat, että tehotuotannon riistokasvattama lenkkimakkara se vasta todellinen kärsimyksen kukkanen on, mutta reipas ja rehti porkkana ei saastuta eikä sen syöminen aiheuta tuskia. Niin - oletettavasti eivät ole kysyneet sen porkkanan henkilökohtaista mielipidettä siitä, miltä tuntuu puudutuksetta joutua vaikka raastinraudan hampaisiin. Luulisi ihan vähäsen sattuvan!

Mutta kuunteleeko kukaan? Ehei, kaikki kauhistelevat kyllä A-studiota ja siellä esitettäviä kesken unien herätettyjen ja karmealla metelillä pelästytettyjen sikapossujen elämästä kertovia  salaa kuvattuja "eläinrääkkäysvideoita", vaikka paljon hirmuisempia tekoja tapahtuu päivittäin taviskansalaisten aamupalapöydissä. Tuosta vain veitsellä tomaatti palasiksi, paprika siivuiksi ja kurkku viipaleiksi. Ei siinä tainnuteta tulevaa leivänpäällystä ensin edes sähköllä vaan julmasti muiden tomaattien katsellessa annetaan veitsen viuhua. Melko karmeaa, sanomme me! Ja mikä surullisinta: kukaan ei yön pimeinä hetkinä vaella videokameran kanssa kasvihuoneissa tai pelloilla kuvaamassa kauhistuneita vihanneksia, joiden läheiset on edellisenä päivänä yllättäen riistetty paikaltaan, pakattu laatikkoihin ja kiidätetty pois kotiseudultaan. Tuleeko ehkä mieleen eräät tiety vainot, samantapaista toimintaa kautta linjan!

Meidän mielestämme elävän ravinnon gurujen kannattaisi kahdesti tai vaikka viidesti miettiä, miltä siitä elävästä tuntuu tulla syödyksi. Asiaa voi nyt nälkäisten karhujen syksyisen lähiöihinmuuton aikana vaikka kokeilla ihan omakohtaisesti ja vasta sitten saarnata, että kypsentämätön, keittämätön ja käsittelemätön on terveellistä. No syöjälle ehkä, mutta ei sille syödylle.

Otimme kuvaan mukaan runsaasti uusia ystäviämme omenoita. Keräsimme heitä maasta puun alta ja toimme sisälle lämpimään, viime yönä kun oli aika kylmää. Tuo kaikkien punaposkisin on nimeltään Bertha. Näitä omenoita ei syödä, me olemme sen henkilökohtaisesti heille luvanneet. Tosin olemme keskustelleet siitä, kiinnostaisiko jotakuta kokeilla saunomista noin 180 asteisessa uunissa ja sen jälkeen verhoutumista vaniljakastikkeeseen. Muutama omena on luvannut harkita asiaa.

Asut näkyvät tänään suunnilleen yhtä hyvin kuin naistenlehden muotikuvissa. Niissä kun saa nykyisin arvailla, onko kyseessä pusero vai takki, sen verran tehokkaasti varsinaiset vaatteet on kaikenlaisella sälällä ja rekvisiitalla piilotettu. Meillä on molemmilla liivihameet ja trikoopuserot. Pirjon puserossa on kuvina Kaunottaria ja Kulkureita, siis niitä Disneyn koiria, ja Purjolla on taas kerran raitoja. Nämä ovat ihan kätevät arkivaatteet, koska jos tulee sotkuja, voi vaihtaa joko mekon tai puseron. Harvoin edes me saamme molempien samaan aikaan suttuisiksi.