Eilen olivat aikataulut ihan sekaisin, ja tuli vähän ajeltua taksilla. Kun melkein samaan aikaan pitää olla kahdessa eri paikassa, joutuu joskus tekemään epätyypillisiä ratkaisuja. Heti iski huono omatunto, ihan kuin pirssikyyti olisi jotenkin enemmän arveluttavaa kuin omalla autolla ajeleminen. Eikä asiaa auttanut yhtään se, että taksinkuljettaja epäili meidän myöhästyneen kerhobussista ja siksi kipittäneen vuokra-auton kyytiin. Taksinkäytölle pitää siis olla jokin syy, se ei edes kuljettajan mielestä ole ensisijainen vaihtoehto vaan  varasuunnitelma C3, ihan vihoviimeinen mahdollisuus päästä perille.

Edellisen kerran ajelimme taksilla käydessämme Helsingissä olemattomantulemattoman junan jäädessä saapumatta jonkun tietokonevian takia. Silloin meillä oli pätevä syy pirssiajeluun eli julkinen liikenne oli pettänyt meidät ja sovittuun tapaamiseen oli päästävä. Istuimme herroiksi (tai siis neideiksi) takapenkillä ja välillä vilkuttelimme armollisesti kadulla käveleville. Emme kokeneet tekevämme mitään väärää tai arvosteltavaa, eikä edes kyytimme aiheuttama hirmuinen hiilijalanjälki kummitellut mielessämme. Meillä oli erittäin tärkeä tapaaminen ja oikeus tähän matkustustapaan, koska muuta keinoa ei ollut. Lisäksi olimme aivan liian väsyneitä, laiskoja ja maalaisia etsimään Espooseen menevien bussien aikatauluja, mikä lieventävänä asianhaarana otettakoon huomioon.

Toisin oli eilen taksiin kavutessa. Tuli vähän sellainen olo, että olisi pitänyt ymmärtää kävellä 20 kilometriä tai ainakin odotella bussia, koska sellainen kolmen tunnin kuluttua samaan suuntaan olisi ajelemassa. Meillä ei häpeäksemme ollut mitään isoja kantamuksia, jotka olisivat oikeuttaneet hurukyydin pirssillä. Takakonttiin ei tungettu rollaattoria eikä edes lastenvaunuja, jotta jokainen ohikulkija olisi ymmärtänyt, että tuossa sitä kohta matkaa kansalainen, joka ei omin avuin kovin helpolla eteenpäin pääse. Meillä onnettomilla oli vain kevyet kerhoreput, joista jokainen näki, että niitä jaksaa heikompikin kanniskella.

Ongelma on omassa päässämme. Meille on opetettu, että pieni kärsimys tuulessa ja tuiskussa, kymmenien kilometrien kävely  ja epäjohdonmukainen joukkoliikenne ovat vain hyväksi. Yksityisautoon ja nimenomaan taksiin turvautuminen sopii vain niille, joilla on oikeasti siihen tarvetta eli vanhuksille, sairaille ja humalaisille. Nuorten ja terveiden taksikyyti on sama asia kuin prameilu ja tuhlaaminen. Hyi meitä! Häpeämme ja viskomme tuhkaa ympäriinsä (ei oikeasti vaan ainoastaan kuvaannollisesti).

Tänään leikimme Piippolan vaaria, jolla muistaaksemme oli siellä tilallaan sekä lampaita että kissoja. Lampaat ovat nyt Pirjon mekossa, ja Purjon taskusta kurkkii kissa. Oikeastaan se kissankuva aplikoitiin ensin paikalleen ja sitten päälle ommeltiin tasku, jolloin saatiin näyttämään ihan siltä kuin katti olisi valmiina loikkaamaan piilopaikastaan ulos koska tahansa. Pirjon mekkoon lisättiin koristeeksi satiiniruusurusetteja, mikä ei ehkä sittenkään ollut oikea valinta. Nyt ne ruusut näyttävät jotenkin orvoilta tuossa etumuksessa, eikä satiini oikeastaan kovinkaan hyvin sovi collegekankaaseen. No, värit nyt ainakin ovat tasapainossa.