Photobucket

Meitä on moitittu alvariinsa ja kaiken aikaa negatiivisiksi ynnä aivan liian itsekeskeisiksi tyhjänmarisijoiksi, mutta minkäs teet, kun siihen on niin kovin usein perustellusti aihetta. Tänään me paheksumme syvästi syyttävää sormea heristäen Lärvikki Teräväisen toimia. Hän oli viikolla sairaana kerhossa nenä vuotaen ja karmeasti köhien, ja vieläpä hehkutti sitä, miten lääkäri olisi kyllä kirjoittanut sairauslomaa ja antibiootteja ja kuumaa mehua, mutta hänelläpä oli tärkeä työ tulla kerhoon meitä muita valvomaan. Ei puhettakaan siitä, että kevyt syysflunssa tarttuu nopeammin ja tiukemmin kuin tarrapostimerkki kirjekuoreen.

Mikä ihme siinä oikein on, että ne epämiellyttävimmät ihmiset saavat aina ne tylsimmät taudit, joita he sitten katsovat oikeudekseen levitellä kaikkiin muihin. Jos tämän maailman Lärvikki Teräväiset ymmärtäisivät pysyä kotona nenäliinapinon ja mustaviinimarjamehun kanssa, leviäisivät taudit paljon hitaammin. Mutta ei, kun sitä ollaan niin tärkeää olevinaan, että vaikka nenästä tursuaa räkää kuplatolkulla ja keuhkoissa rahisee, on ihan pakko mennä joka paikkaan pärskimään. Taudinkuvaan kuuluu tietysti oman sairauden kauhistelu ja lääkärissäkäynnin kuvaileminen sekä sen muistuttaminen, että "minähän en koskaan ole sairauden takia mistään poissa". Eipä kai olekaan, mutta seuraavalla viikolla puolet niistä, joiden kanssa on ollut tekemisissä, kärvistelee samassa taudissa.

Niin-in. Nyt on osa kerholaisista ankean räkätaudin kourissa vain siksi, että Lärvikki ajatteli ensisijaisesti itseään ja vasta tultuaan siitä omakehuajatuksesta ihan pulleaksi, hän vaivautui miettimään vähän muita. Meihin ei pöpö ole vielä pesiytynyt, mutta harmittaa kamalasti muiden puolesta. He eivät päässeet tänään nauttimaan lumesta kuten me, vaan ovat joutuneet viettämään päivänsä peitteiden alla televisiota kirvelevin silmin katsellen.

Tämän blogin kuva piti ottaa jo päivällä, mutta silloin meillä oli aivan liian kiire. Pihaan piti tehdä polkuja oraville, jäniksille ja muille ohikulkijoille, muutamaa jääpuikkoa piti heitellä lumikokkareilla ja kaikista pensaista piti käydä ravistamassa lumet pois oksilta, että ne eivät taivu taakkansa alla. Tuo viimeksi mainittu saattoi olla hätävarjelun liioittelua, mutta sitä oli mukava tehdä, kunhan oli vetänyt hupun kunnolla päähänsä.

Meillä oli nämä fleecehaalarit päällä ja ensin ajattelimme, että tekisimme pienen huomiokykykilpailun siitä, kuka löytää noin neljä eroa meidän vaatteistamme. Joku lukija ei ehkä ikinä olisi löytänyt kaikkia, ja olisi voinut vaipua karmaisevaan epätoivoon ja raastanut hiuksia päästään, joten kerromme ne erot samantien. Purjolla on hupun reunassa resori, Pirjolla ei. Pirjolla puolestaan on valkoinen vetoketju ja Purjolla vaaleanpunainen. Purjon haalariin on aplikoitu 101-dalmatialainen ja Pirjolle Hello Kitty. Ja sitten se viimeinen ja hankalin: Pirjolla hihansuun resorit ovat vaalemmat kuin Purjolla. Nämä ovat oikeastikin aika ihanat eikä vain kuvassa.