Photobucket

Ja tuo kynttilä sammutettiin aika pian kuvan ottamisen jälkeen. Puh vaan ja liekki oli poissa. Kynttilää kun ei saa jättää yksinään palamaan eikä tulta kannata pitää valtoimenaan meidän lähellämme. Adventtiaika on siis virallisesti alkanut, tällä kertaa ihan ruusun kera. Se taas on jäänne sitä tilaisuudesta, jota täällä aikaisemmin juhlistettiin.

Otimme tällä kertaa kovasti vakavissamme tämän ensimmäisen adventin ja laitoimme oikein juhlavasti juhlavaa päälle. Pirjolla on punaista taftia, tummaa samettia ja kultahipputylliä aika kuningatarmaisena kokonaisuutena. Pirjolla on samoja materiaaleja vihreässä mekossaan, jota koristaa niin hihoissa kuin helmassakin paljettirivistö. Hehkua ja kimallusta on siis omasta takaa, ja tuo kynttilä tuossa tuntuu oikein kertaavan tämän hohtamisen.

Ruusu tuossa pöydällä on siis jäänne eilisestä juhlatilaisuudesta, jonka viettoon annoimme kotimme sellaisessa "tee muille se, mitä toivot itsellesi tehtävän" -hengessä. Älkää pelätkö, emme ole vastavuoroisesti tulossa vaikka teille juhlimaan, tuo oli ikään kuin symbolisesti ajateltu. Meillä sattui olemaan sopivasti tilaa ja pesulasta haettuna vastapestyt pöytäliinat, joten mikäpä oli emännöidessä, vaikka meitä itseämme ei juhlittukaan. Tilaisuus meni hyvin, kukaan ei sotkenut valkoisia pöytäliinoja punajuurella. Tosin eipä sitä ollut edes tarjolla. Kakkua oli tarpeeksi ja vähän liikaakin, sitä on vielä tänään syöty aamupalaksi ja lounaaksi ja ehkä pieni rippunen riittää iltapalaksikin.

Välillä tuli kyllä vähän sellainen olo, että onko tämä oikeasti meidän koti. Jostain syystä mikään ei juhlissa tunnu ihan omalta. Ensin piti siivota pois kaikki lehdet ja tietokoneet ja lelut, sitten piti katsoa ympärilleen kuin olisi asunnonvälittäjä ja poistaa kaikki häiritsevät asiat kuten lipaston päälle unohtunut sukka (miksi se muuten edes oli siellä?) tai liian keskelle lattiaa lipunut televisio. Sen jälkeen piti miettiä, mitä reittejä ihmiset kävelevät lautanen kädessään ja tarkistaa, että siellä ei ole matossa isoja ryppyjä, joihin varomaton liikkuja tuiskahtaisi nenälleen. Kun kaikki meidän ihan oma oli piilotettu komeroihin, oli kyllä hyvin siistiä, mutta samalla ihan outoa. Mitään ei voinut tehdä edes keittiössä, jossa oli raivattu kaikki mahdolliset tasot tyhjiksi astioita ja pitopalvelua varten.

Lopulta kaikki meni ihan hyvin. Paitsi että muutama vieras kulki ympäriinsä kameran kanssa ja selkeästi luetteloi kaikki taulut ja kynttilänjalat ja lopulta kai jääkaapin sisällönkin. Ehkä he eivät ihan ymmärtäneet, että me asumme täällä. Joka tapauksessa siltä varalta että ne kuvat päätyvät nettiin, niin kaikille katsojille tiedoksi: melkein kaikki näkyvä oli pitopalvelusta lainassa ja ne taulut puolestaan ovat aika arvottomia, koska niitä ei ole maalannut kukaan oikea matrikkelitaiteilija. Kuvissa näkyvät vieraat olivat täällä vain käymässä, joten mahdolliset kultakorut ja helminauhat ovat jo kaukana. 

Meillä on aikaisemminkin käynyt samanlaisia vieraita, jotka rattoisan yhdessäolon sijaan kulkevat kaikkialle kameran kera, jopa suljettuihin huoneisiin. Se on aika kummallista, aivan kuin linssin läpi yrittäisi säilöä mahdollisimman paljon tietoa sen sijaan että katselisi sitä itse rauhassa. Ja se suljettujen ovien avaaminen on aika typerää. Onneksi olimme varautuneet siihen, ja joko lukinneet ovia tai jättäneet niiden taakse painavia laatikoita. Aika tylyn kuvan antaa juhlavieras, joka ottaa kaksi metriä vauhtia ja yrittää olkapää edellä rysähtää suljettuun lastenhuoneeseen sisään.