Photobucket

Nyt alkoi joulukuu! Monessa blogissa availlaan luukkuja ja kerrotaan jouluvalmisteluista, joten päätimme kantaa kortemme kekoon ja lahjakassimme kuviin. Tahdomme joka päivä antaa ajankohtaisen lahjavinkin, josta on varmasti hyötyä niille, joilla ei ole aikaa tutkailla mainoksia ja esitteitä saati mitään halua kysellä lahjansaajan toiveita.

Laitoimme tonttutouhun kunniaksi asialliset asut eli punaiset kulkuspuvut ynnä lakit päälle. Pirjon asussa tiu'ut on kiinnitetty kaula-aukon resoriin, Purjolla edustan poikkisaumaan. Molemmat kilisevät ihan yhtä paljon, kunhan muistaa vähän väliä hypellä. Uskokaa tai älkää, kahdessa tunnissa meidän helinäämme kyllästyy pahanpäiväisesti.

Ensimmäisessä lahjakassissa on harkittu lahjus liikuntahakuiselle seniorikansalaiselle, jolla on taipumusta ilmestyä aamuyön synkeinä hetkinä sauvakävelylle työmatkaliikenteen sekaan. Kyseessä ei kuitenkaan ole muutaman euron arvoinen heijastinliivi, sellaisia on nykyisin jokaisella jo ennestään. Sen sijaan ehdotamme panostamaan kunnollisiin liukuesteisiin ellei peräti aitoihin liukuestekenkiin.

Lahjavihjeemme taustalla on kuulemamme työmatkahämmästely. Kun elämänsä ruuhkavuosia suorittavat ovat herättäneet itsensä kesken makeimpien unien, suoriutuneet aamutoimistaan ja änkeytyneet autoon matkatakseen tulosohjatulle kustannuspaikalleen, näkevät he lämpöisen menopelinsä ikkunoista laumoittain työelämän jättäneitä urheilijavanhukaisia (vanhukainen on nuorukaisen vastakohta, toimituksen kummastunut huomautus) kipittämässä sauvat viuhuen paikasta toiseen. Mikä kumma siinä on, kun ihminen viimeinkin saisi aamulla nukkua pitkään ja nauttia aamupalaansa vaikka tunnin ajan, niin sitä pitääkin jo ennen seitsemää laittaa tuulipuku päälle ja lähteä lenkille.

Niin ne työmatkalaiset sitten tuntevat piston sydämessään huristellessaan kohti määränpäätä. Tulee tunne, että ei ole tarpeeksi tehokas, että olisi voinut aamulla herätä jo viideltä ja käydä itsekin lenkillä otsalampun valossa ennen kuin olisi syönyt vatsantoiminnalle hyvää tekevän lesejugurtin ja yön yli liotettuja luumuja. Samalla tulee myös lievähkö ärtymys: pitääkö sitä vanhojen ihmisten oikeasti hönkäistä sinne liikenteen sekaan hidastamaan asiallisella asialla olevien kulkua. Joku maailmankaikkeuden tasapainossa aiheuttaa sen, että liikunta-addiktien reitit menevät kulkuväylien yli, vaikka turvallisinta olisi kiertää samaa korttelia uudestaan ja uudestaan. Niinpä työmatkalainen saa jatkuvasti olla aistit valppaina, jotta ei saa kävelysauvoja sivuikkunasta sisään liikunnallisen vanhuksen hyökätessä suojatielle jalankulkijan oikeuksiin vedoten. Sitä autoa ei saa kovin helposti pysähtymään jäisellä tiellä, joten liukuesteet lenkkeilijällä saattavat jopa pelastaa ihmishenkiä.

Meillä on lisäksi vahva epäilys, että kun autoilija vihdoinkin on perillä ja työpäivä alkaa, huiskaisee se lenkkeilijä kotona kävelysauvat ja turvaliivin nurkaan, kampeaa sohvalle ja ottaa nokoset eli tupluurit. Samaan aikaan kadut ja tiet ovat autioina eikä kukaan heristele suojatien äärellä nyrkkiään. Luulemme, että kyseessä on epätasapainoinen logistinen inhimillisten resurssien prosessi.