Photobucket

Kaikenlaista lystiä on näin joulunaikaan tapahtunut, kuten eilen vähän annoimme lukijoiden ymmärtää. Meille on esimerkiksi isosta paketista tullut tällainen biljardipeli, jota kirjastossa ahkerasti pelaamme. Säännöistä meille ei oikein ole käsitystä, mutta olemme laatineet sellaiset ihan itse. Jos ei osu palloon, pitää mennä pöydän alle laulamaan. Ja jos osuu palloon, saa tehdä kuperkeikan. Koska joulupäivä vietetään kotioloissa, on meillä rennot collegeasut, joista tosin näkyy nyt vain puserot. Housut ovat ihan yksiväriset siniset, ja näissä paidoissa on kuvioina niin pupuja, tähtiä kuin kukkiakin. Kuosi on aitoa 80-lukuista retroa.

Otsikon mukaisesti palaamme hetkeksi pohtimaan joulukuusemme syvintä olemusta. Kuusi oli haettu metsästä jo hyvissä ajoin, sulatettu oikeaoppisesti hitaasti ja varovaisesti, juotettu kunnolla eli tarjottu vettä suoraa sangosta, ja muutenkin kaikki mahdollinen oli tehty juuri niin kuin piti. Vaan mitä teki kuusi päästessään saliin: sepä katsoi hetkensä koittaneen, astui sananmukaisesti ulos kaapista ja alkoi haista kuin saunavihta! Ja ihan tarkoituksella kirjoitamme, että haista, koska se katku ei ole tuoksusta kuullutkaan. Muutamassa tunnissa koko talossa lemusi kuin juhannussaunassa.

Miksi kaikista metsän kuusista juuri meille osui havupuu, jonka syvimpänä haaveena oli päätyä koivuksi? Ja miksi ihmeessä se päätti toteuttaa kutsumustaan juuri siinä vaiheessa, jossa siltä odotettiin jouluista havumetsän raikasta tuoksua eikä suinkaan koivunlehtien leppeää lemahdusta? Vaikka miten arvostamme sitä, että joulukuusemme löysi itsensä päätyessään sisätiloihin, jouduimme muitenkin yhteisen hyvän vuoksi kantamaan sen koristeineen päivineen viileälle kuistille jo ennen joulupukin saapumista. Olemme kohtalaisen avaramielisiä ja ajoittain jopa suvaitsevaisia, mutta  vihdankatkuinen kuusi on meille liikaa. Ehkä viime kesän hellesäät ovat sekoittaneet kuusipoloisen pään kokonaan, tai sitten se yksinkertaisesti halusi tehdä jotain ikimuistoista saapuessaan sisätiloihin.

Siellä se kuusi nyt seisoo kuistilla kaikessa komeudessaan ja yllättäen tuoksuu siltä miltä pitikin eli havuilta ja pikkaisen pihkaltakin. Juomaan se on suostunut eli kuusenjalkaan on kaadettu vettä litratolkulla, mutta jos olemme tulkinneet merkkejään oikein, aikoo se mielenosoituksellisesti karistaa suurimman osan neulasista kuistin matolle muutaman päivän kuluessa. Ehkä se haaveili koko nuoruutensa ajan pääsystä salin lattialle levittämään tuuheita oksiaan kimaltavien koristeiden alustaksi, ja on nyt pettynyt päätyessään kylmälle lasikuistille. Siellä ei ihmeemmin ole ollut piirileikkijöitä, vaikka sähkökynttilät luovatkin hohdettaan ympäriinsä.

Jossain puutarhapalstalla väitettiin itsepintaisesti, että seura tekee kaltaisekseen eli liian paljon aikaansa lehtipuiden kanssa viettänyt kuusi saattaa unohtaa olevansa havupuu. Me emme tähän teoriaan usko. Me olemme melkein varmoja, että meidän joulukuustamme vaivaa vakavahko suopursuruoste, joka oirehtii koivuisena tuoksuna. Joka tapauksessa se on meille rakas ja tärkeä joulupuu kaikista vaivoistaan ja itsensä etsinnöistä huolimatta. Tosin jos se nyt päättää karistaa neulaset oksistaan, päätyy se energiajätteeksi jo ennen loppiaista. Väärän hajun me jotenkin siedämme, mutta emme neulasettomuutta. Alaston joulukuusi ottamassa satunnaisia vieraita vastaan kuistilla, hui kauhistus!