Photobucket

Naistenlehdissä kysellään muodikkaasti aakkosittain ihmisten ja eritoten julkkisten tärkeistä asioista. Meillä ei ole moiseen aikaa, joten käymme vuoden 2010 tärkeät tapahtumat läpi vokaalien voimin.

Öinen ötökkä oli tietysti lepakko, joka hieman kauhistutti meitä kesken vintinsiivouksen. Näin jälkeenpäin voimme tunnustaa, että se oli hyvä tekosyy siirtyä helteen kuumentamasta yläkerrasta vilpoisammille kesänviettopaikoille.

Ällöttävä ärisijä on entinen kerhokaverimme Kirveli Remuaro, joka suureksi riemuksemme siirtyi eskarin puolelle. Tosin hän tekee sieltäkin pieniä tuhoamisiskuja elämäämme, mutta onneksi kuukausi kuukaudelta vähemmän. Varma tieto kertoo, että hänellä on poikaystävä, jonka kanssa Kirveli on pussannut ihan julkisesti. Yäk ja yäk, sanomme me. Ettäs kehtaa.  

Yllättävä yritysisku tehtiin Viiraamoon, jossa vietimme riemuisan viikon TET-harjoittelun merkeissä. Hauskinta oli oikeastaan se, että olimme siellä puolisalaa: osa Viiraamon väestä ei koskaan saanut tietää, että juuri me olimme keittäneet kahvin ja juuri me siivosimme arkistoa. Kuvien otossa piti olla aika varovainen, sillä ehkä kaksi nukkea toimistossa olisi saattanut aiheuttaa epäasiallisia kysymyksiä. Muutaman luottohenkilön avustuksella kaikki sujui paremmin kuin etukäteen osasimme odottaa.

Uskomaton ukkosmyrsky vei kesällä meiltä pihasta melkoisen määrän jalopuita ja melkein murskasi autonkin. Mitään vastaavaa emme ole kokeneet, ja jos saamme valita, emme koe enää koskaan. Luonnonvoimien vimma oli valtaisa ja pihapuut näyttävät edelleen hieman raihnaisilta kesämyrskyn jäljiltä. Ne ovat jo sitä ikäluokkaa, että tuskin toipuvat koskaan.

Odotetuin ohjelma oli ehdottomasti kruununprinsessa Victorian ja Danielinsa monituntinen häiden televisiointi. Kävimme virittäytymässä vihkiseremoniaan Tukholmassa asti. Matkan parasta antia oli aamupalapöydän prinsessakakku, jota muistelemme vieläkin kaiholla.

Ihastuttavin ilmanala on suosikkipaikassamme Sulkavalla. Vietimme siellä ikimuistoisen lomaviikon tehden kaikenlaista sellaista, mitä kotipuolessa tulee harvemmin harrastettua. Esimerkiksi trampoliinihyppely melkein keskellä pääkatua on puhtaasti sulkavalainen elämys. Suosittelemme kaikille viikkoa tai kahta Savon sydämessä hyvässä seurassa järven rannalla auringon paistaessa aamusta iltaan.

Erityiset eläinystävämme noronakkeli Norbert ja nöyhtätypäkkö Hildegard ilahduttivat meitä lehahtamalla pihapiiriin. He pitivät voimiaan säästelemättä räkättävät rastaat ja vaanivat varpuset poissa marjapensaista, ja toivottavasti pelästyttivät muutaman oravan henkihieveriin pelkällä synkällä tuijotuksellaan.

Arvaamaton anoppi on ollut yksi niistä aiheista, joista olemme kirjoittaneet sillä kokemuksen syvällä rintaäänellä, jonka täydellinen tietämättömyys asiasta antaa. Monia muitakin asioita on raapaistu, ja siinä sivussa herätetty sekä pahennusta että hilpeyttä. Lysteintä on antaa sormien kiitää näppäimistöllä ja vasta lopuksi lukea, mitä mieltä milloinkin olemme mistäkin. Joskus yllätymme jopa itse siitä, mitä on tullut kirjoitettua. Tekstiinsä ei kannata suhtautua kovin vakavasti.

Näin jälkikäteen katsottuna takana on varsin mainio vuosi, jolloin ehdimme vaikka mitä. Uusi vuosi on alkanut, ja sitä kunnioittaaksemme otimme tähän kuvaan erittäin modernin kynätelineen, jossa on mullistavalla tavalla yhdistetty kello ja ilmapuntari. Kaiverruksen mukaan tämä on vuodelta 1960, eli juuri sopiva otettavaksi nyt käyttöön. Viimeöisen valvomisen jälkeen on mukava laittaa päälle pehmoiset collegeasut, Pirjolla kukkia ja Purjolla kukkaraitaa. Rentoa ja leppeää loppuvuotta!