Photobucket

Nykyisin ei riitä, että ostaa kaupasta tarvitsemansa tuotteen. Ehei, sen mukana täytyy ostaa kokonainen tarina. Tämä ilmiö on hiipinyt salakavalasti arkipäiväämme, ja nyt päätimme olla osana maailmanlaajuista kertomusta vähän niin kuin jatkumona kaikille niille maitopurkeille, joissa on maidontuottajien kuvia. Tietysti me tiedämme, että niiden kuvien tarkoituksena on tehdä tuotteesta henkilökohtainen ja tuttu, jonka jälkeen kuluttaja kiihkeästi etsii maitokaapilla juuri niitä tölkkejä, joissa on Reiska ja Anne vaikka syvällä sisimmässään tietääkin, että tuskin se maito juuri tuolla on tuotettu. Hän haluaa uskoa tarinaan ja siihen, että Reiska on ajatellut juuri tätä nimenomaista maitotölkkiä herätessään 5.15 mennäkseen aamunavetalle ajoissa! Mekin haluamme omalla naamallamme olla mukana kehityksen kärjessä ja mikä ettei hieman julkisuudessakin olemalla "nuket, jotka antoivat kierrätysvaatteelle kasvot".

Kaikki alkoi perheestä, johon hankittiin koira. Kutsuttakoon tätä eläintä vaikka Toffeksi, koska hän ei ehkä halua omaa nimeään julkisuuteen. Periaatteessa Toffe oli rauhallinen ja leppeä, makoili sohvalla tai lattialla koiranunessaan ja tyytyi inhimillisen lyhyisiin kävelylenkkeihin. Toffella oli isäntä- tai oikeastaan emäntäperhe, joka huolehti hänestä erittäin hyvin tarjoten lepoa, lämpöä ja lempeyttä sopivissa määrin ulkoilun ohessa.

Kaikki meni oikeastaan liiankin hyvin, kunnes omituinen mustasukkaisuus alkoi kalvaa Toffen mieltä. Ollessaan yksin päivällä hän ei enää tyytynyt rouskuttamaan koiranmuonaa vaan kaiveli esille milloin aamutohveleita, milloin sukkia. Aineelliset vahingot olivat kohtalaisen pieniä, ja toiminnasta tuli asiaankuuluva rangaistua, jonka Toffe katuvana otti vastaan. Myös perheen lapset oppivat sormi ojossa sanomaan soo-soo aina silloin, kun koiranelämä oli riehaannuttanut yksinäisen kotimiehen ja koulusta palaavaa oli vastassa sekalainen kenkäkasa.

Eräänä päivänä Toffe meni liian pitkälle. Hän nappasi hampaisiinsa tuulikaapin naulakosta kohtalaisen tuliterän collegepuseron ja kiskaisi. Pusero  repesi niskasta korjauskelvottomalla tavalla. Toffe ymmärsi hävetä asiaa, ja piilotti puseron kasan alimmaksi, mutta sieltä sen sinnikäs siivooja löysi ja sätti Toffea niin, että naapuritkin pelästyivät. Siitä päivästä lähtien Toffen päiväelämä rajattiin suljetuilla ovilla aikaisempaa kapeammaksi ja ehdottomasti kauaksi hampaisiin niin mukavasti sopivista collegevaatteista. Toisaalta koulusta palaavaa muistutettiin siitä, että koiranelämään kuuluu muutaman hetken jaloittelutuokio ulkosalla myös keskipäivän tienoilla eikä vain aamuhämärissä.

Tuo pusero päätyi ompelijallemme, joka aikansa käänneltyään ja väänneltyään päätti tehdä siitä Pirjolle liivihameen. Niinpä muinaisen selkäpuolen kuvio osutettiin mekon edustaan, vanhoista hihoista saatiin takakappaleet ja kauluksen resori päätyi irrottamisen jälkeen kaula- ja hihansuunaukkoja viimeistelemään. Kerrankin koko mekko on samaa sävyä. Hyvä materiaali päätyi jalostuksen jälkeen ihan käyttökelpoiseksi vaatteeksi, jolla on  oikea tarina. Ja kaikkien kunnon tarinoiden tapaan se muuttuu hieman jokaisella kertomiskerralla.

Purjo vaatteeseen ei liity sitten niin yhtään mitään muuta kuin kangaskauppa, josta haluttiin raitatrikoota ja sitten sitä ihan tavalliseen tapaan ostettiin. Tunikaessu sentään on jäänne joulukankaasta, josta ei koskaan tullut mitään. Niin tai siis tuli, mutta ei joulukäyttöön. Jostain syystä tyynynpäälliset yhdeksi ainoaksi kuukaudeksi eivät sittenkään tuntuneet hyvältä sijoitukselta.