Photobucket

Mietimme tuota otsikkoa pitkään. Mikä olisi tarpeeksi pelottava ja hiuksianostattava aloitus tai siis lopetus. Melkein jatkoimme, että samalla  tämä on uusi alku, mutta sitten ajattelimme, että kerrotaan siitä vasta myöhemmin.

Eli vähän yli vuoden mittainen kokeilumme esitellä joka päivä eri asu on nyt loppunut. Aloitimme 25.1.2010 hieman eri blogipohjalla tarkoituksena kokeilla kuukauden ajan, voiko tyyliblogisti ihan aikuisten oikeasti kuvauttaa itsensä uudessa tai ainakin ennennäkemättömässä asussa joka päivä. Sitten ote jotenkin repsahti ja päätimme kokeilla, onnistuuko sama peräti vuoden ajan. Olemme siis esitelleet teille 722 erilaista asua ja muutaman kerran (pääsiäisenä ja Halloween-juhlan tienoilla) samanlaiset asut molemmilla sekä lisäksi kerran pelkkiä  hattuja ja kerran jalkineita. Ai niin, yhden kerran esittelimme vain sukkahousuja ja huopikkaita, mutta lasketaan nyt nekin vaatteeksi.

Tänään voimme oman empiirisen tutkimuksemme pohjalta todeta, että kyllä, on täysin mahdollista yllättää sekä itsensä että lukijat uusilla vaatteilla joka päivä. Me siis onnistuimme. Osasyyllinen on iiva, joka aikoinaan järkevästi ehdotti, että voisimme kuvissa tehdä muutakin kuin seistä pönöttää. Siitä mopo viimeistään irtosi käsistä, ja pääsitte kanssamme Tukholmaan, TET-harjoitteluun Viiraamoon, mökille Sulkavalle, ruohonleikkurin kyytiin ja myrskyn repimien puiden kannonkoloihin kuikuilemaan. Ajoittain meillä oli varsin hauskaa miettiessämme, mitä ohikulkijat ajattelevat nähdessään kahden baby bornin poseeraavan epäammattimaisesti yksi-ilmeisesti paikoissa, joissa nuket ovat hyvin harvinaisia vieraita.

Vuoden ajan olemme joka päivä tunkeneet itsemme kameran eteen ja näyttäneet, että 43cm ei ole ollenkaan liian vähän pituutta silloin, kun kyseessä on nukenvaateblogi. Tyyliä meiltä on löytynyt vaikka toisille jakaa (miettikää hetki: 722 asukokonaisuutta on yhteensä kahdeksan noin 30 litran muovilaatikollista vaatteita, siis hirvittävän paljon jopa kahdelle). Me emme voi oikeiden tyyliblogistien tapaan kertoa, mistä mitäkin vaatteita tai asusteita on ostettu, koska kaikki päällepuettavamme on kiertänyt ikääntyneen ompelijamme käsien kautta. Ei hetkinen, nyt valehtelimme. Me saimme paljaita varpaitamme ja käsiämme kauhistelleelta iivalta vinon pinon sukkia ja tumppuja. Niistä on ollut runsaasti iloa, vaikka me emme voi vieläkään käsittää, miten kukaan voi tehdä tumppuun peukalon vain 2 silmukkaa puikolla

Kuvilla ja teksteillä ei välttämättä ole ollut mitään yhteyttä, mikä ehkä joskus on hämmentänyt meidän lisäksemme myös lukijoita. Toisaalta on äärettömän paljon helpompaa löytää joka päiväksi uusi vaate kuin keksiä kerta toisensa jälkeen järkevää kirjoitettavaa. Ajoittain olemme hävenneet runoilujamme erittäin paljon, koska muutaman kerran niissä ei ole ollut päätä eikä häntää. Tai jos olemme ihan rehellisiä, niin aika usein päättömyys on ollut kantavana voimana. Toivottavasti meillä on oikein vähän lukijoita ja paljon niitä, jotka katsovat vain kuvat.

Mutta nyt se siis on loppu. Näihin satiinimekkoihin päättyy kokeilumme kuin kanan lento. Pirjon mekossa on muuten koristeena Tiimarista ostettua joulukuuseen tarkoitettua nauhaa, ja Purjon mekon vyönauha on oikeastaan tarkoitettu lahjapakettiin, mutta emme anna tällaisten pikkuseikkojen haitata kuvauksia. Olemme siis oppineet kuukausien myötä, että kuvassa kauniilta näyttävä ei välttämättä ole tosielämässä käytännöllistä tai edes käyttökelpoista.

Tästä eteenpäin päivitämme blogiamme noin kolme kertaa viikossa. Emme siis lopeta, mutta yritämme määrän sijaan panostaa laatuun. Kuvaajamme ei ole vuoden aikana oppinut mitään, mikä sinänsä on harmi, mutta ompelijamme on keksinyt satoja tekosyitä ostaa lisää kankaita. Tästä ilmiöstä yritämme päästä eroon. Pidätämme kuitenkin itsellämme oikeuden kirjoittaa vaikka joka päivä, jos elämässämme tapahtuu jotain oikein jännittävää.

Olemme hieman haikeita, mutta myös helpottuneita. Miettikääpä itse, miltä tuntuu joka päivä sovittaa vaatteita ja soinnutella niitä toisiinsa, seistä kuumien lamppujen loisteessa ja yrittää näyttää nätiltä. Samalla pitäisi vielä valita, mitä mieltä on milloinkin mistäkin, ja yrittää muistaa, onko mahdollisesti ollut samasta asiasta aikaisemmin kovinkin eri mieltä. Ajoittain se on ollut rankkaa, mutta melkein aina hauskaa. Etenkin siinä vaiheessa, kun julkaistua blogia lukiessamme olemme hihitelleet, että emme itsekään tunnista tekstistä aitoja ajatuksiamme. Voi olla, että joskus olemme huijanneet muussakin kuin kuvausrekvisiitassa.