Photobucket

Täällä sitä nökötetään maaliskuisessa hangessa. Pirjolla on fleecehaalari ja haalarikankaasta ommeltu raitavuorinen päähine. Purjolla on samasta fleecestä jakku ja sen lisänä pilkkukankaasta housut ja myssy. Kaulaa kiertää maailman helpoin kaulaliina (leikataan fleecestä sopiva pala, hapsutetaan sen päät ja kiepaistaan suojaamaan kurkkua tuulelta ja viimalta). Kädessä meillä on aidot ja oikeat villatumput, ja laittoipa Purjo pitkän keskustelun jälkeen samaa sarjaa olevat sukatkin jalkaansa. Niin että todistettavasti on nyt sitten ulkoiltu!

Tänään kävimme (taas kerran) kirpputorilla ja ostimme kassillisen kankaita viidellä eurolla. Kyllä, ompeluhuoneessa on jo nyt eteläisen Suomen laajin "ostin kun halvalla sain" -kangaskokoelma, mutta eihän kukaan itseään kunnioittava ompelija voi jättää tekemättä hyviä hankintoja. Perusteluna tälle ostokselle oli se, että ensinnäkään mittaa eli muovikassia ei ahdettu täyteen ja toiseksi valittiin vain kankaita, joista oikeasti aiotaan ommella jotain. Lisäksi pidettiin huolta siitä, että kankaita tuli paljon, joten metrihintaa kertyi noin 30 senttiä. Tiedossa on läjäkaupalla pitsisukkahousuja ja brodyyrimekkoja, kunhan inspiraatio iskee ja ompeluhulluus saa vallan.

Kirpputorilla törmäsimme hämmentävään ilmiöön eli kaikesta päätellen sinne tullaan perhekunnittain leikkimään piilosia. Vähän väliä kaikui jostain käytävältä "Äitiiiii, missä olet?" ja siihen vastattiin todella älykkäästi ja molempia aivosoluja käyttäen että "Täällä!". Ensin ihan oikeasti kuvittelimme, että kyseessä on jonkinlainen himmenetyillä puolivaloilla toimivien kokoontumisajo, kunnes tajusimme, että hehän ovat piilosilla. Muutenhan se äiti-ihminen olisi selkeästi ilmoittanut lapselleen, että "äiti on ikkunakäytävällä" tai "äiti on käytävän päässä". Ehei, kaikki äidit tuntuivat olevan "täällä", joten kuurupiilon paikkahan se oli. Ja jos nyt joku tunsi piikin sydämessään niin kokeilkaapa joskus huviksenne asettua kyykkyyn eli korvat jonnekin metrin korkeuteen siellä loosien välisillä käytävillä. Pyytäkää sitten jotakuta aikuista viidenkin metrin päästä huikkaamaan että "täällä". Havaitsette hämmennykseksenne, että teillä ei ole aavistustakaan, mistä suunnasta ääni tuli!

Kesken kaiken tämän ihmettelyn huuteli eräs äiti kuuluvasti, että "Kyösti, missä olet?". Kukaan ei vastannut eikä mistään vipeltänyt yhtäkään Kyöstiä ääntä kohti. Hetken kuluttua sama nainen ärjäisi astetta topakammin, että "Kyösti, nyt heti tänne!". Vieläkään ei ketään missään. Me ryhdyimme jo katselemaan kaikkia pieniä poikia sillä mielellä, onko heissä ehkä jotain kyöstimäisiä piirteitä tai pyrkiikö joku heistä ehkä ihan vasiten piiloutumaan. Hieman jo mietimme sitäkin, että kyseessä on aika rautahermoinen äiti, koska nainen ei eleelläkään näyttänyt etsivän lastaan tai edes miettivän sitä, olisiko tämä ehkä pujahtanut rullaportaisiin ja sitä tietä peräti ulos asti.

Mitään ei tapahtunut, joten nainen poisti äänestään sordiinon ja karjaisi niin että äänivalli oli murtua: "Kyösti (ruma sana, poistettu toimituksen toimesta), nyt (ruma sana, edelleenkin poistettu) tulet tänne ja heti!". Ja mitä tapahtuikaan: kahden käytävän päästä paikalle tallusteli noin nuorimpiin suuriin ikäluokkiin kuuluva mies kädessään muovirasiaan pakattu jakoavainsarja. Jälleennäkemisessä ei ollut pientäkään riemunpilkettä vaan nainen määräsi Kyöstiä palauttamaan edulliset vääntimet välittömästi sinne, mistä se oli otettu. Kotona sellaisia rasioita oli kuulemma jo tusinoittain. Nyt oltiin hakemassa Kyöstin pojalle suksia, joten mars kohti urheiluvälineitä.

Kyöstin löytyminen oli iloinen asia, ja ainakin meitä helpotti tieto siitä, että hän ei ollut mikään vikkeläkinttuinen lapsi, joka olisi jo ehtinyt pitkälle parkkipaikan puoliväliin. Kyöstin itsensä kannalta emme ole ihan varmoja, halusiko hän tulla löydetyksi.