Photobucket

Tauti otti aika tanakan otteen, joten maitohappobakteereille on ollut käyttöä. Flunssanhoito-ohjeet "lepo, lämpö ja lempeys" ovat tietysti ihan mukavat, mutta todelliseen tautiin niistä yksin ei ole ollut apua. Olemme kutakuinkin tolpillamme, mutta päivälle riittää ihan hyvin sisällöksi ostoskanavan seuraaminen,  sillä enempään aivotoimintaan meistä ei ole.

Koska emme jaksa yhtään mitään muuta kuin makailla sängyssä katselemassa ympärillemme, olemme kovasti harmitelleet sitä, että asumme keskellä ei mitään. Nyt jos koskaan olisi mitä sopivin hetki heittäytyä kerrostalokyttääjiksi, jos vain pihassa kasvaisi se kerrostalo, jota kytätä. Muutaman oravan ja parin jäniksen tuijottaminen ei ole yhtään mitään verrattuna siihen, että voisi mulkoilla roskia ihan väärin lajittelevia naapureita tai kurkkia postiluukusta rapussa hiippailevia talon asukkaita.

Oikeastaan me olisimme aika hyviä ikkunanverhojen raosta kurkkijoita, sillä meitä ei yhtään nolottaisi, vaikka joku näkisikin. Voisimme jopa armollisesti huiskutella ohikulkijoille ja etenkin kaikille niille, joita pöllämystyneinä pysähtyisivät meitä tuijottamaan näyttäen kansainvälisiä käsimerkkejä. Voisimme pitää vaikka listaa tai peräti laatia excel-taulukon, johon merkitsisimme, mihin aikaa ja missä puuhissa kukin naapuri yhteisellä pihalla poukkoilee. Tulisimme taloyhtiölle oikein halvaksi, koska korvaisimme toimillamme kyllä muutaman tallentavan turvakameran.

Koska meitä on kaksi, voisimme jakaa voimavaramme tasaisesti ovisilmän ja ikkunan kesken. Toinen meistä päivystäisi oven luona ja pitäisi kirjaa rapussa liikkuvista, toinen väijyisi pihassa puuhaavia. Päivän päätteeksi yhdistäisimme tietomme ja merkitsisimme isolla rastilla kaikki ne liikkujat, jotka vaikuttivat jotenkin epäilyttäviltä tai luvattomilla teillä lusmuilevilta. Vanhaan hyvään aikaan oli taloissa katupeili, josta saattoi katsella kadulle siten, että ei tullut itse huomatuksi, mutta me rohkenisimme kyllä ihan näkyvästi suorittaa tarkkailutehtäväämme. Meidät tunnettaisiin koko talossa kääkkäkyylinä, jotka tunkisivat nenänsä joka asiaan ja ottaisivat vahvasti kantaa silloinkin, kun kukaan ei sitä haluaisi kuulla. Ja kun sääntöjen mukainen hiljaisuus alkaisi klo 22.00, kulkisimme rapussa metalliämpäriä hakaten huutamassa, että "lopettakaa metelöinti ja antakaa yörauha".

Mutta kun ei ole sitä ovisilmää eikä kerrostaloa, täytyy tyytyä tapittamaan  takapihan naakkoja ja peltopyitä. Niissä nyt ei kovin paljoa katsomista ole. Koska kuumeilu jatkuu, on meillä collegekankaiset asut, joissa voi tarvittaessa vaikka nukahtaa. Näissä on kuvioina kissoja, koiria ja hiiriä ihan kuin ne voisivat tosielämässä olla rauhassa vierekkäin.