Photobucket

Tänään on olo ollut kuin luontodokumentissa. Aamulla ihmettelimme, miksi linnut pörräsivät hätäpäissään ympäriinsä sen sijaan että olisivat istuneet laulelemassa äänensä käheiksi puiden oksilla tai asettuneet tutulle ruokailupaikalleen. Tarkemmin katsottuna huomasimme, että siellä linnunruokien keskellä oli joku hirmuinen pörröinen mörkö. Ensin olimme satavarmoja, että meille on saapunut karhu, mutta kuvahaun perusteella tunnistimme sen supikoiraksi. Annoimme sille nimen Sussiunakkoon, koska se oli ensimmäinen sana, joka suustamme pääsi moisen pedon tavatessamme. Kuvaa siitä ei saatu, sillä vaikka miten varovasti yritti lähestyä, piiloutui se nopeasti lumikinosten poukamiin heti kuullessaan jäisen hangen narahduksen jalkojemme alla.

Supikoirat kuuluvat niihin eläimiin, jotka voivat nukkua talviunta. Meistä on hieman pelottavaa ajatella, että se on torkkunut puolihorteessa jossain pihapiirin laitamilla niihin aikoihin, kun me olemme onnellisen tietämättöminä vaanivasta uhasta laskeneet liukurilla mäkeä. Supikoirien ruokavalioon eivät kirjallisuuden mukaan kuulu nuket, mutta koska se on periaatteessa kaikkiruokainen, olisi joku puolisokea otus voinut luulla meitä vaikka hedelmiksi.

Ja kun turkiseläinkohusta oli toivuttu, kohtasimme maanjäristyksen. Olimme kaikessa rauhassa keittiössä pohtimassa suklaamuffinssien syvintä olemusta, kun kumiseva jyrinä täytti tienoon. Ensin luulimme, että kaikki lumet hulahtivat katolta alas yhdellä kertaa. Sitten kuulostelimme tarkemmin ja mietimme, että äänestä päätellen VR on kadottanut yhden veturinsa ja se mennä jyskyttää pihatiellä. Lasit eivät helisseet eikä rappaus tipahdellut, joten maanjäristykseksi sitä emme osanneet edes epäillä. Vasta nettiuutiset kertoivat meille, että mannerlaattojen liikehän se ääntä aiheutti. Wrum.

Kaikkien näiden kokemusten jälkeen päätimme, että kevään kannattaisi tulla mahdollisimman nopeasti. Asuvalikoimamme on siksi kuin Elloksen lastenvaatesivulta eli kirkasta väriä ja salsahametta. Pinkistä intianpuuvillasta vuodelta 1987 on ommeltu kolmen kaistaleen hameet ja paidoiksi valittiin kirkuvimpia värejä, mitä kaapista löytyy. Purjo otti unikkopaidan ja Pirjo valitsi Mansikka Marjan somistamaan puseroaan. Näissä tuli niin keväinen olo, että edes hirmuinen räntälumisade ikkunan takana ei haittaa.

Koska supikoira Sussiunakkoon ei suostunut kuvaan, otimme sitä korvaamaan helmoihimme espanjalaisen leluterrierin. Se puolestaan yritti näykkiä Pirjoa varpaasta kesken kuvauksen. Vieraisiin koiriin ei pitäisi koskaan luottaa, vaikka niiden omistaja miten vakuuttelisi, että meidän hurtta ei pure vaan leikkisästi tekee reikiä hampaillaan.