Photobucket

Vapun kunniaksi meillä on kuvassa mukana vappupallo. Se oli niin vikkelä, että vaikka miten nopeasti yritimme kuvata, niin aina se vipelsi kohti kattoa ja taas jäi osa siipeä kuvan ulkopuolelle. Asuina meillä on kepeät mekot, vaikka iltapäivällä satoi räntää niin että pikkulintuja hirvitti. Pirjolla on pinkki trikoopusero ja frillahame, Purjolla kukkaraitapaita ja siihen soinnutettu persikanvärinen hame, jossa on resori vyötäröllä. Niin ja vappupallossa Tipi on naamioitunut perhoseksi.

Otsikko syntyi oikeastaan jo viikolla kerhossa. Meidän ryhmässämme on myös ihan pieniä kerholaisia, ja kesken vappusuunnitelmien kertomisen pikkukerholainen Hepatia "Hepsukka" Pyhä-Jysäys yltyi ihmettelemään kaikkia niitä, jotka asuvan maalla. Hänen mielestään maaseudulla on tylsää, koska siellä ei tarvitse yhtään miettiä, miltä näyttää. Kukaan ei ole katsomassa, vaikka olisi miten rumasti puettu tai vaikka viettäisi koko päivän ilman yhtäkään hilettä hiuksissa tai kimalletta puserossa. Tästä voitte päätellä, että Hepatia on niitä tyttöjä, jotka voivat samalla kertaa pukeutua paljettitunikaan, valoa vilkkuviin  lenkkareihin ja lurextiukkiksiin.

Me vedimme herneen nenään. Emme oikeasti vaan sillä tavalla henkisesti. Tosielämässä me tempaisimme pillimehun väärään kurkkuun eli henkitorven puolelle ja köhimme sitä aikamme. Onneksi näin, sillä olisimme ehkä sanoneet Hepsukalle jotain puoli-ilkeää, jota hän ei kuitenkaan olisi ilkeilyksi tajunnut. Ihan hukkaan olisi mennyt sekin sanan säilän heiluttelu. Neiti Pyhä-Jysäys kun on niitä tosikkoja pikkukerholaisia, jotka ovat oppineet lukemaan ennen kuin ymmärrys on yltänyt tekstiin asti ja sille tasolle hän on jymähtänyt pysyvästi. Hepatia on sellainen pieni neropatti, josta tulee isona hurjan hyvä virkamies. Hän kun kykenee luettelemaan ulkomuistista vaikka mitä litanioita, mutta tunkee peukalon suuhunsa heti, kun pitää jakaa joka toiselle kerholaiselle sininen paperi ja joka toiselle vihreä. Se on hänelle ihan liian monimutkaista

Aikamme köhittyämme tyydyimme toteamaan, että noinhan se on. Mekin vaihdamme kotona heti päälle Lelyn navettahaalarin tai vaihtoehtoisesti rikkinäisen T-paidan ja verkkarihousut viime vuosisadalta. Maallahan ei ole sitten yhtään niin väliä sillä, miltä näyttää, joten siellä kaikkien tulee näyttää oikein rähjäisiltä. Hepatia ei tietenkään muista, että me olemme maalta. Hänellä on hurjan vahva usko siihen, että kun suljemme kerhopaikan oven takanamme, niin menemme kaikki viikoksi johonkin säilöön, josta putkahdamme esiin sopivin väliajoin. Todennäköisesti hän ei edes ymmärrä sitä, että me olemme olemassa silloinkin kun hän ei näe meitä. Ja koska hän asuu kaupungissa, voi vain siellä asua ja pysyä hengissä. Maalla asuminen on hänelle sama asia kuin kökötellä kaikki päivät päreen valossa rukkia pyöritellen tai vaihtoehtoisesti lantaa lapioiden.

Annoimme Hepatian pitää harhaluulonsa, sillä jotkut asiat nyt yksinkertaisesti ovat liian monimutkaisia pikkuruisten aivojen käsiteltäviksi. Kotona tunnustimme toisillemme, että vähän loukkaannuimme siitä, että pikku-Hepsukalla on hieman liian stereotypinen käsitys elämästä. Emme kuitenkaan kerro sitä hänelle, sillä vastaus olisi, että ei heillä mitään stereoita ole vaan kunnon kotiteatteri.