Kello käy kohta kymmentä ja me olemme edelleen yöpuvuissa. Asialle on ihan looginen selitys: meitä väsyttää! Olemme ryhtyneet tuumasta toimeen ja hankkineet melkein palkkatyön eli paneutuneet innolla kiinteistönvälittäjän kullanhohtoiseen toimenkuvaan.

Varsinaisena kohteena on talo, johon etsitään vuokralaista. Laadimme kieli keskellä suuta omasta mielestämme hyvin yksiselitteisen ilmoituksen, jossa kerroimme niin huoneiden määrän kuin talon lämmitysmuodonkin. Alleviivasimme sitä, että vuokraoikeuteen ei sisälly mahdollisuutta pitää hevosia tai ylämaankarjaa ja että emme erityisesti ilahdu siitäkään, että kuistille muuttaisi luomukanala. Jätimme ihan tarkoituksella kertomatta, että kellarissa asuu mörköjä ja viereisessä lehmuksessa pesii pikavihainen naakkaperhe, mutta muuten olimme hyvin rehellisiä.

Asetuimme mukavasti pehmoiseen konttorituoliin odottamaan soittoja. Niitähän tuli. Jo ensimmäinen soittaja tiedusteli, montako hevosta voisi autotalliin asuttaa. Köhimme hetkisen ja kerroimme, että autotallia ei edes ole eikä pihapiiriin mahdu yhtäkään hevosta niin että eläinsuojelu-, ympäristö- tai mitkään muutkaan viranomaiset sen hyväksyisivät. Sepä ei kysyjää lannistanut vaan hän ilmoitti, että osaavana ja kätevänä miehenä pystyy kyllä käden käänteessä sen tallin rakentamaan. Huokaisimme ja kerroimme, että siinä tapauksessa sinne mahtuu noin 60 kiloa hevosta, mielellään pakattuna ja pakastettuna. Soittaja lopetti keskustelun siihen.

Toinen soittaja aloitti puhelunsa haukkumalla nykyisen vuokranantajansa eli Helsingin kaupungin, joka ikävällä ja suorastaan raukkamaisella tavalla jatkuvasti karhuaa alkuvuoden vuokria, vaikka hän on ne luvannut maksaa ennen kesän loppua. Soittaja ilmoitti voivansa muuttaa vaikka heti, mutta sopimuksen hän tekisi vasta heinäkuusta alkaen, jolloin ryhtyisi myös vuokranmaksuun. Kuulemma kuuden viikon koeaika on asumisessa nykyisin ihan tavallista, siinä näkee, onko asunto sopiva. Vuokravakuus puolestaan on menneiden aikojen höpötystä, kyllä sitä pitää ihmiseen sen verran luottaa, että malttaa rahojaan odotella. Ilmoitimme, että mietimme asiaa.

Kolmas soittaja etsi tiloja bisnekselleen eli kirpputorille tai ainakin sen varastolle. Aivan kokonaan meille ei selvinnyt, millaista myyntitavaraa haluttiin säilyttää todella kaukana kaikesta asutuksesta niin, että talossa pitäisi olla mahdollisimman monta uloskäyntiä sekä mahdollisuus säilyttää autoja siten, että pihasta pääsee lähtemään  tarvittaessa hyvinkin nopeasti. Lisäksi soittajaa kiinnosti se, näkikö naapureista pihapiiriin tai oliko lähitienoolla kulkureiteillä tallentavaa kameravalvontaa. Harmillisesti juuri nuo viimeksimainitut epäilyt osuivat kohdalleen, joten emme saaneet vuokralaiseksi rehtiä pääkaupunkiseutulaista monialayrittäjää, joka kehui olevansa hajuton ja mauton ja käyvänsä talossa joskus yösydännä eli olevansa varsin harmiton. Vuokran hän olisi maksanut vuodeksi etukäteen ihan käteisellä, koska halusi panostaa rehelliseen kanssakäymiseen.

Soittoja tuli monenlaisia, mutta halusimme kokeilla astetta vaativampaa kontaktointia kyselijöiden kanssa ihan konkreettisesti, joten tarjouduimme esittelemään taloa paikan päällä. Ensimmäinen katsoja eli remonttitaitoiseksi itseään mainostanut perhe levittäytyi taloon samantien, ja jos olohuoneen tapetissa ei olisi ennestäänkin ollut postmoderni kuvio tai kaksi alle metrin korkeudella, olisimme varmaan kirkuneet vimmasta. Kuka tuo lapsensa asuntoesittelyyn niin, että antaa näille tussit käteen? Eikä se kamalasti hymyilytä, että tussi on vesiliukoista: niin oli olohuoneen tapettikin. Perhe kierteli ja kaarteli huoneissa, teki muistiinpanoja, etsi ja löysi runsaasti virheitä. Lopulta he ilmoittivat, että jos heille maksetaan remonttityöstä 24 000 e, voivat he muuttaa syksyllä. Kuulemma olohuoneen tapettikin pitäisi vaihtaa, joku oli piirrellyt seiniin. Lupasimme pohtia asiaa.

Seuraavat katsojat etsivät hometta. Heitä ei kiinnostanut puulieden näppäryys tai asunnon joustava tilaratkaisu, sillä ainoa kiinnostava asia oli home, jota kuulemma löytyy kaikista vanhoista taloista. Koska kyseessä on vuokrauskohde, kielsimme reikien poraamisen pesuhuoneen kaakeleihin, sillä epäilemme vahvasti, että sellaisesta suihkun viereen tehdystä reiästä voisi kosteutta hiipiä rakenteisiin. Keittiön nurkasta se sitten löytyi, toivottu mustanharmaa täplä, jonka asiantuntevasti kerrottiin olevan selkeä merkki siitä, että alapohjan tuuletus oli huonosti hoidettu. Perustukset pitäisi kuulemma kaivaa auki ja lisätä sinne joku härpäke ilmaa pyörittämään. Totesimme, että keittiön alla on täyskorkea kellari, jonne saa tuulettimen turhia kaivelematta. Ja sen hometäpän uskomme vahvasti olevan vanhanaikaista savea, jota jonkun talonkatsojan jalkineista on siihen jämähtänyt.

Emme olisi ikinä uskoneet, miten raskasta tämä tällainen kiinteistönvälittäminen on. Kauhulla odotamme viikonloppua, jolloin "olemme ihan vain katselemassa" -väki suunnistaa kohteellemme tyydyttämään uteliaisuuttaan. Ehkä ryhdymme perimään pääsymaksua pelkästä esittelystä, jos siihen sisältyy myös tyhmiä kysymyksiä tyyliin "kuuluuko tuo kaakeliuuni vuokraan". Niin, miten yleistä on, että sellainen kohtuullisen massiivinen muurattu uuni irrotetaan paikaltaan ja siirretään pois juuri ennen vuokralaisten muuttoa?