Olemme pääsääntöisesti varsin leppoisia ja mukavia, emme hätkähdä ihan pienistä ja muistamme hymyillä ystävällisesti myös tyhmille. Silti aina joskus huomaamme olevamme keskellä tapahtumasarjaa, jossa jo heti alussa olisi pitänyt huomata, että  ei tässä hyvin käy.

Tänään päätimme käydä hyvin pikaisesti kaupassa. Normaalisti emme niin tekisi, vaan käyttäisimme ostostapahtumaan suuressa marketissa runsaasti aikaa, valitsisimme ja punnitsisimme ja täyttäisimme kärryt kukkuroilleen tietoisina siitä, että sama tehdään vasta viikon kuluttua uudestaan. Nyt ajattelimme tehdä toisin eli kokeilla sellaista muodikasta pistäytymistä pienemmässä puodissa.

Saapuessamme kassalle korissamme oli nopeasti kipittämällä kerätyt ostokset eli kolme persikkaa, tölkki Arlan rasvatonta vaniljajugurttia, 250 grammaa suolaa sekä heräteostoksena mukaan pyrkinyt jäätelöpuikko. Edessämme jonossa oli tasan kaksi henkilöä, joten oletimme selviävämme melko ripeästi ulos.

Olimme väärässä. Henkilö numero yksi halusi palavasti kertoa kassatoimenhaltijalle keittiönsä kaappien sisällöstä sekä siitä, miten naapurin laittama ruoka ikävästi haisi rappukäytävässä. Naapuri käytti runsaasti valkosipulia, minkä vuoksi jo ulko-ovella joutui peittämään kasvonsa nenäliinalla, jotta ei tukehtuisi älöttävään lemuun. Kassatoimenhaltija heittäytyi keskusteluun kokonaisvaltaisesti ja kertoi omia kokemuksiaan tekemättä elettäkään jatkaa kassatyöskentelyä. Koska viereisellä kassalla oli viiden henkilön jono, yritimme olla pitkämielisiä ja korkeintaan hieman rykiä saadaksemme toimintaan vipinää.

Aikansa päiviteltyään asiakas päätti jättää hyvästit mukavalle rupattelutuokiolle ja kassatoimenhaltija kääntyi seuraavan asiakkaan puoleen. Toiminta eteni varsin hyvin siihen asti, kunnes esitettiin rutiinikysymys "onko plussakorttia?". Asiakkaalla ei ollut, mutta hänpä päätti samantien sellaisen haluta. Ja niin jätti kassatoimenhaltija toimipisteensä ja poukkoili suljetulta kassapisteeltä toiselle etsimässä sopivaa lomaketta. Jono takanamme kasvoi, viereisellä kassalla oli jo 11 asiakasta rahastettu siinä ajassa, jonka me vaihdoimme jalkaa ja odottelimme.

Vihdoinkin löytyi se kaivattu lomake, mutta voi voi sentään, asiakkaalla ei ollutkaan silmälaseja mukana. Hän halusi kuitenkin plussapisteet tekemistään 30 euron ja 51 sentin ostoksista, joten ystävällinen kassatoimenhaltija päätti auttaa lomakkeen täyttämisessä. Häntä ei pätkääkään kiinnostanut se, että me ja ostoksemme olimme jo ennättäneet ryhtyä kasvattamaan naavaa siinä jonotellessamme. Ehei, hän heittäytyi asiakaspalvelijaksi täydestä sydämestään ja sanoi meille iloisesti, että "tämä kestää vain hetken".

Niin kestikin. Sellaiset tärkeät asiat kuin asiakkaan nimi ja syntymäaika selvisivät henkilökortista, mutta lähiosoitetta pitikin miettiä. Asiakas kun oli viimeisen kymmenen vuoden aikana muuttanut kolme kertaa, ja hän katsoi hyvin tärkeäksi asiaksi informoida myös hakemusta täyttänyttä kassatoimenhaltijaa kaikista näistä osoitteista sekä niistä kiinteistöistä, jotka kyseisissä paikoissa sijaitsivat.

Siinä vaiheessa meillä meni herne nenään. Katselimme hihnalle asettamaamme jäätelöpuikkoa, joka oli jo menettänyt muotonsa ja vaikutti paperin sisälle lässähtäneeltä suklaapäällyisteiseltä kermavaahdolta. Tiesimme, että sen syöminen ei enää olisi mikään nautinto. Mietimme, tarvitsemmeko ihan varmasti juuri tänään ja tästä kaupasta edes niitä persikoita, jugurttia ja suolaa. Hetkessä meille kirkastui, että ei, emme tarvitse.

Niin me jätimme ne tavarat siihen ja poistuimme paikalta. Takanamme ollut naishenkilö kiekaisi, että "ei tavaroita tähän saa jättää". Me käännyimme hänen puoleensa ja totesimme, että emme voi ottaa niitä mukaan, koska niitä ei ole maksettu ja ottaminen olisi varastamista.

Kaupan pihassa koimme vapauden tunteen. Tosin pienen hetken ajan olimme kateellisia sille viisihenkisen perheen äidille, joka aikoinaan jonotti juhlapyhän aattona kukkuraisen ostoskärryn kanssa puoli tuntia huomatakseen kassalla, että kassakone oli irtisanoutunut tehtävästään eikä toista maksupistettä voitu avata keskellä ruuhkaa. Tervemenoa jonottamaan uudestaan. Hänkin jätti tavarat siihen hihnalle ja marssi pois kuuntelematta  tavararöykkiön takaa huhuilevaa myyjää. Aina löytyy naapurikauppa, jossa ei panosteta pelkästään tavaran keräämiseen kärryihin tai koriin vaan myös siihen maksutapahtumaan.

Ja nyt me istumme ikivanhojen stereoiden ääressä kuuntelemassa rauhoittavia lastenlauluja kuten täti Moonikaa. Olemme kaikin tavoin palanneet arkeen, mistä merkkinä ovat raita-asut aplikaatioineen. Tänään oli muuten aika viileää ulkona, alle 20 astetta. Jäätelöä otimme omasta pakastimesta muistellen sitä kassahihnalle sulanutta möykkyä. Kannettiinkohan se takaisin kylmään seuraavan asiakkaan hämmästeltäväksi?