Photobucket

Otsikkoa ei tänään ymmärrä kukaan muu kuin me, mutta katsokaapa kuvaa: eikö siinä meillä molemmilla ihan selkeästi ole korvilla kukalliset korvalaput. Ja jos olisitte olleet paikalla, olisitte kuulleet vähintäänkin kahdesta suunnasta ja molemmilla korvilla vimmattua surinaa ja ininää, jonka alkulähteenä olivat erilaiset pelargonioihin ja petunioihin pesiytyneet öttiäiset.

Adalmiina puolestaan on uusin perheenjäsenemme. Hän on hylly- tai vaatekaappi, ihan miten haluatte. Jos ihmettelette, miksi kaapilla on nimi, niin selailkaapa blogiamme taaksepäin. Jos meillä voi olla robotti-imuri nimeltä Robert, voi meillä olla myös valkoinen feikkivintagekaappi nimeltä Adalmiina.

Photobucket

Joskus aikaisemmin eli viime vuoden maaliskuussa kerroimme, miten vaikeaa oli hankkia aarrelaatikostoa eli tavallista yöpöytää. Se viipyi matkalla kuukausia, joten ajoittain oletimme, että valmistaja aloitti prosessin istuttamalla puuntaimet ja odottelemalla, että ne kasvavat sahatukkikokoon. Adalmiinan hankkiminen sujui paljon vaivattomammin. Tai siis sujui aivan loppuvaiheessaan, sillä tätä kaappia oli etsitty vaivaiset kaksi vuotta. Lopulta hän löytyi hyvin huomaamattomana kahden mahonkisen vaatekomeron välistä lymyilemästä Lahdessa Antiikkitukusta.

Tietysti tällä kaapilla oli Tarina, sillä niin nykyisin on tapana vanhaa tavaraa myydä. Tosin Adalmiinan tarina oli hieman pikaisesti keksitty ja tapahtumaköyhä eikä sisältänyt suureksi pettymykseksemme yhtäkään prinssiä tai prinsessaa tai edes jalkapuolta kreiviä. Kaappi oli kuulemma löytynyt Belgiasta vanhasta ladosta ja päätynyt halki Euroopan matkattuaan Suomeen. Täällä häntä oli hieman laiteltu eli puleroitu nyt niin muodikkaan valkoiseksi. Koska tämä kaappi oli myynnissä antiikkikaupassa, piti vastasudittu siisti valkoinen väri vanhentaa eli ensin oli maalattu ja sitten poistettu maalia, jotta pinta oli saatu näyttämään patinoituneelta ja käytössä kuluneelta. Hullunhommaa, sillä meillä se maali olisi joka tapauksessa kulunut vuosikymmenessä tai parissa. Lopulta kaappi oli aseteltu mahdollisimman myyvästi esille ja odoteltu, että joku tulisi ja veisi mukanaan.

Me tulimme paikalle torstaina. Myyntitapahtumaan kuului se, että meitä painostettiin tekemään nopeat kaupat, sillä samana päivänä jo vaikka miten monet olivat käyneet silloin vielä nimetönsä Adalmiinaa katsomassa ja itselleen kaihoamassa. He kaikki olivat poistuneet koteihinsa mittanauha viritettynä miettimään, onko unelmakaapin 120 senttimetrin leveys liikaa vai liian vähän. Mikäli emme välittömästi tekisi ostopäätöstä, voisi kuka tahansa heistä huristella myyntipaikan pihaan, rynnätä sisään ja pankkikorttia heilutellen kahmaista kaapin kainaloonsa pienten tärisevien neniemme edessä. Oviensa täydellisten yksityiskohtien ynnä sydämeenkäyvän  myyntipuheen lopputuloksena Adalmiina kuljetettiin seuraavana iltana uuteen kotiinsa ja ennen kuin aurinko laski, oli hänet aseteltu tarkastimitatulle paikalleen ja täytetty kaikenlaisella tärkeällä tavaralla.

Olemme tänään maanantaina edelleenkin äärettömän tyytyväisiä ostokseemme. Tätä kannatti etsiä kaksi vuotta!