Photobucket

 Photobucket ei pelitä, joten joudumme tänään kirjoittamaan juttumme ilman kuvaa. Lisäämme sen illalla, jos palveluntarjoaja armollisesti päästää meidät latailemaan otoksiamme. Lisäys: Kuvan onnistuimme monen epätoivoisen yrityksen jälkeen saamaan paikalleen vasta iltapuhteella. Syksyn kunniaksi tai siitä huolimatta laitoimme päälle fleecehaalarit, joissa varpaatkin pysyvät lämpöisinä.

Me olemme pitkään olleet kiinnostuneita yritys- ja ylipäätään organisaatiomaailmassa vellovasta arvokeskustelusta. Muistaaksemme olemme kirjoittaneet aiheesta pariinkin otteeseen, mutta jos jostain asiasta pitää hyvin paljon, niin siihen kannattaa palata uudestaan ja uudestaan. Noin 50 lukukerran jälkeen tekin alatte olla kanssamme samaa mieltä, mikäli  tässä pätevät samat säännöt kuin ruokien maistelussa. Kannattaa muuten muistaa, että sienet maistuvat pahalta vielä sadankin maistelukerran jälkeen.

Kaikissa työyhteisöissä tulee olla yhteiset arvot, joita innolla mietitään ja jaetaan, ja jotka johtavat lopulta missoon ja sitä myöten täydelliseen euforiaan ja varmaan vielä jollekin korkeammalle tietoisuuden asteelle. Meidän omat lempiarvomme ovat edelleenkin Arvo Ylppö ja arvoesineet, jotka jostain syystä eivät ole muiden hierarkioissa kovin korkealla. Silti tätäkin blogia on reilusti yli vuoden verran viety eteenpäin noiden arvojen varassa.

Arvoihin paneutuminen on vähän kuin lukisi asuntoesitteitä. Niitähän tulee tavailla siten, että ymmärtää "remonttitaitoisen unelman" olevan suunnilleen sama kuin purkukuntoinen, mutta jostain syystä edelleenkin pystyssä tai "hyvien liikenneyhteyksien varrella" sijaitsevan lentokentän liepeillä, aivan siinä kiitoradan päässä. Niinpä arvojakin tulee tarkastella sen mukaan, mitä niihin todellisuudessa on kätketty.

Avoimuus on yksi tavallisimpia arvoja, oikea hymistelyjen kukkanen. Käytännössä jokainen avoimessa organisaatiossa toimiva tietää, että se on vain tapa kertoa, että meillä ei sitten kerrota edes työntekijöille, mitä talossa on tapahtumassa. Avoimeksi itsensä julistanut organisaatio on yleensä pelkkä kuppikuntaisuuden keidas, jossa etenkin johtotaso varoo visusti kertomasta tärkeitä asioita muille ja jossa ihan virallisestikin on vastarinnan pahimmaksi muodoksi nimetty työntekijöiden ovensuujuoruilu. Se on muuten ihan tutkitusti paras tapa saada tieto leviämään, juoruilu siis. Hyvänä puolena tuollaisessa työpaikassa on se, että pääsee jo varhain tutustumaan siihen, millaista on olla dementikko. Sitä muuttuu  äkkiä viirapääksi, kun virallinen taho tiedottaa aamupäivällä talon sisäisten asioiden olevan tolalla X ja soitto yhteistyökumppanilta kertookin, että heille on jo tiedotettu aivan toisenlaisesta järjestelystä mallia Y. Aika pikaisesti siinä todellisuudentaju katoaa.

Toinen näppärä ja paljon käytetty arvo on asiakaslähtöisyys. Yleensä sillä tarkoitetaan sitä, että asiakkaan toivotaan lähtevän aika äkkiä. Helppo tapa päätyä tähän on tehdä vaikka sellaiset nettisivut, joista ei saa mitään selvää ja joissa on mielellään muutama tuikitärkeä täytettävä lomake, jotka eivät mitenkään toimi, vaikka kuinka yrittäisi. Varmemman vakuudeksi sivuston tuoreimmat tiedot voisivat olla vaikka vuodelta 2005, niin johan asiakas ymmärtäisi, että hänen lähtöisyyttäänhän tässä tavoitellaan. Älä tule meille, me emme tarjoa sinulle yhtään mitään. Ja erityisesti älä soittele, olemme piilottaneet jopa maksulliset puhelinnumeromme niin ovelasti, että englantilaiset pankkiryöstäjät tekevät benchmarkkauskäyntejä sivustollemme saadakseen oppia kätkennästä.

Kolmas meille mieluisa arvo on luotettavuus. Yksinkertaisempi luulisi, että jokainen yritys haluaa olla sellainen eli sitä ei tarvitse erityisesti tapetille nostaa  ollenkaan, mutta yhä edelleen löytyy organisaatioita, jotka korostavat tavoitettaan olla luotettavia. Hieno juttu, mutta miksi ihmeessä ne vielä ovat epäluotettavia? Ja näin meidän kesken: miten se epäluotettavuus ilmenee, onko siitä haittaa asiakkaalle?

Neljäs aivan ihana arvo on tasa-arvo. Läps. Kun joku julistautuu tämän kannattajaksi, pitää kaikkien vähemmistöjen höristää korviaan. Tällä arvolla saadaan kätevästi lakaistua maton alle ja vaiennettua ikiajoiksi monta isoakin ongelmaa. Ei se mitään, että yritykseen rekrytoidaan vain 30-vuotiaita, perheettömiä miehiä. Se on silkkaa tilastollista sattumaa, sillä kyllähän tasa-arvo on tärkeä asia. Kyse ei ole sukupuolesta vaan  objektiivisesti tarkasteltuna pelkästään osaamisesta. Ei ollut muita sopivia hakijoita, sillä kaikki toiset olivat joko yli- tai alikoulutettuja tai heillä oli liikaa/liian vähän työkokemusta. Joskus sekin ratkaisee, kenen vanhempi on jo organisaatiossa johtavassa asemassa. Silloin voidaan hieman oikoa rekrytointiprosessia, sillä koulutus, työkokemus, osaaminen tai mikään muukaan ei paina vaakakupissa niin paljon kuin syntyperä. Toiset nyt vain ovat tasa-arvoisempia, luotettavampia, asiakaslähtöisempiä ja avoimempia kuin toiset.