Photobucket

Syksy on jo pitkällä, emmekä me ole ollenkaan muistaneet kertoa teille, millaista on kerhossa. Osasyynä saattaa olla se, että tänä vuonna kerho on ihan uusissa tiloissa, tai oikeastaan vastaremontoiduissa. Ne on suunnitellut ihan oikea Arkkitehti, jolla ei ole sitten niin yhtään käytännön kokemusta varmaan mistään, sillä niin paljon lisätöitä hän on aikaansaanut erilaisille piuhanvetäjä-, reiänporaaja-, maalaaja-, kattolevyjen irrottelija- ja vasaranpaukuttajasedille.

Arkkitehdilla on suuria visioita, ja yksi niistä on energiansäästö. Siksi huoneissa on liiketunnistimella ohjattu valaistus eli jos huoneessa ei ole ketään, sammuvat valot. Valitettavasti ne liiketunnistimet on suunnattu siten, että saadakseen valot päälle pitää kävellä kutakuinkin keskelle huonetta kokeakseen valaistuminen. Lisäksi pitää vähintään kymmenen minuutin välein pyrähdellä pitkin huonetta, jotta liiketunnistin tietää väen olevan elossa eikä sammuta valoja. Esimerkiksi satutuokiot ovat nykyisin erityisen jännittäviä, koska pimeys saattaa yllättää koska tahansa meidän istuessamme hipihiljaa paikoillamme. Arkkitehdin suunnitelmiin on nyt kuulemma tehty muutos, ja jokaisen oven vierelle tulee vanhanaikainen sähkökatkaisin, josta myös voi viritellä valoja.

Toinen Arkkitehdin erityisala ovat piilotetut vessat. Hänen suunnitelmissaan missään ei saa olla vanhanaikaisia kylttejä, jotka kertovat huoneiden käyttötarkoituksen vaan jokaisen pitää itse kokea tila ja sitten ottaa se haltuun. Hieno idea, mutta ei toimi siinä vaiheessa, kun pitää... pestä kädet. Koska tässä talossa on paljon, paljon enemmän väkeä kuin edellisessä kerhotalossa, eikä tädeillä oikein ole aikaa ohjata jokaista kävijää erikseen käsienpesulle, teki joku valkoisista seinistä välinpitämätön kopiokoneella lappusia, joissa on kirjaimet W ja C. Niitä hän sitten liimaili sopiviin paikkoihin ja omasta puuhakkuudestaan innostuneena printtasi vielä isoja nuolia, joilla osoitella kyseisten tilojen sijaintia. Arkkitehdille se oli liikaa. Hän vaati tilalle oikeita kylttejä, jotka maksavat 128 e/kp ja joita tarvitaan noin 40, nuolilla ja ilman. Valitettavasti sellaiseen ei enää ole rahaa.

Kolmas erityishuomiota ansaitseva uutuus on valkoinen likaa imevä lattia. Se on varsinainen siivoojien kauhu. Emme ole koskaan aikaisemmin tavanneet materiaalia, joka aivan oikeasti imaisee sisäänsä jokaisen mahdollisen kurajäljen ja toisaalta naarmuuntuu jo siitä, että sitä katsoo terävästi. Epäilemme, että lattia on lahjus puhdistusainefirmoilta, sillä se on jo muutaman kuukauden aikana vaatinut siistinä pysyäkseen sellaisen määrän kemikaaleja, että niillä normaalioloissa siivoaisi kymmenen vuotta. Ja kaikesta puunaamisesta huolimatta valkoisuus on muisto vain, sillä jokainen kurainen jalanjälki on nähtävissä sumeina ääriviivoina lattian pintaan imeytyneenä.

Kaikesta ulkoisesta ankeudesta huolimatta tai ehkä juuri sitä poistaaksemme, olemme asustaneet itsemme mahdollisimman somasti. Meillä on pehmoiset fleecetakit, joissa on koristeena ruutunauhaa ja siitä on solmittu oikein somat rusetitkin vyötärölle. Pirjon takin helmassa on pitsileikkaus, joten hän otti pitsisukkahousut. Purjo kaipasi väriä elämäänsä ja valitsi kukalliset sukkahousut. Joten vaikka ympäristö on ankea, olemme me söpöjä.