Photobucket

Eilen koimme kokemuksen, jonka olisimme ilomielin jättäneet väliin tai lahjoittaneen epäkelpokerhokaverillemme Kirveli Remuarolle. Lokakuinen ukkonen teki tepposiaan ja ryskyi rytisten niin, että lähitienoolle osunut pamaus oli viedä kuulon. Siinä sitä sitten oltiin melkoinen tovi ihan pimeässä. Jostain syystä sähköä ei koskaan valu pitkin johtoja silloin, kun sitä eniten tarvittaisiin eli ukkosmyrskyn aikaan sysipimeässä illassa.

Onneksi vahingot olivat kohtalaisen vähäisiä. Vaikka varsinaisia varoituksia lähestyvästä rajuilmasta ei saatu, niin tapojemme vastaisesti olimme irrotelleet pistorasioista tieto- ja ompelukoneet sekä suuren osan muitakin sähkölaitteita. Mielestämme meille olisi siitä syystä riittänyt toimitettavaksi normaalia vähäisempi määrä sähköä, mutta tietysti voimayhtiö taas ylireagoi ja sulki sähköhanat kokonaan. No, mitään ei jyrinän ja jyskeen vuoksi mennyt rikki, ikkunatkin säilyivät ehjinä ja talon kivijalka on aika lailla paikallaan. Muutama kymmenen kilometriä kauempana asiat eivä sujuneet yhtä hyvin, sillä ilkeämielinen salama iski pihapuusta asuinrakennukseen ja rikkoi ikkunalaseja oikein urakalla. On siinä ollut helisemistä.

Meille ei oikein sovi tällainen maailmankirjojen sekaisinmeno. Lokakuu on alkutalvea tai loppusyksyä eikä suinkaan mikään elokuu, jolloin ukkonen ikään kuin kuuluu asiaan. Nyt pitäisi olla yöpakkasia ja aamulla pientä sen verran kirpeyttä ilmassa, että saa nenänsä punaiseksi.

Ajattelimme vastaiskuna yllättävälle ilmastonmuutokselle pukeutua loppukesäisesti. Purjo otti pinkin trikoomekon, jossa on somisteena 60-lukuista silkkiä. Pirjo löysi vielä yhden vihreän taftileningin ja siihen sopivan rusettilierihatun. Näissä voisi kuvitella istuvansa leppeässä illassa mustaviinimarjamehua siemaillen ja omenapiirakkaa syöden. Ja koska luontoäidillä on outo huumorintaju, niin emme yhtään ihmettele, vaikka ensi vuonna elokuussa tarvittaisiin toppapukua, koska on niin viileää.