Photobucket

Siltä varalta, että joku erehtyisi meille kärttämään Halloween-nameja tai muuten vain muistuttaisi epäsuomalaisesta juhlasta, olemme pukeutuneet pelottaviksi kissaeläimiksi. Emme ole ihan varmoja, olisimmeko vaihteeksi täplikkäitä panttereja vai sittenkin gebardeja, vaarallisia joka tapauksessa. Kannattaa panna merkille Pirjon vinkeä korvapipo. Se päässä kuulee, jos joku noita tai luurangonkolistelija tulee ovella. Halloweenin ulkopuolella nämä ovat takuuvarmasti huomatut ulkoiluasut, ihanan pehmeät ja keveät.

Olemme menneet hieman sekaisin kellojen kääntelemisestä. Päivä on tuntunut äärettömän pitkältä, vaikka aamulla vietimme monta minuuttia kääntelemällä manuaalisesti eli käsin vanhanaikaisten kellojemme viisareita kohti kesää. Saimme kokonaisen tunnin lisää aikaa päivään, mutta kyllä siitä meidän laskelmiemme mukaan melkein puolet meni poukkoillessa huoneesta toiseen ajannäyttäjiä etsimässä.

Löysimme pitkästä aikaa käkikellomme. Siellä se on kirjaston seinässä kökötellyt koko ajan, mutta jostain syystä muistamme sen vain kahdesti vuodessa eli näin virallisten kesä- ja talviaikoihin siirtymisten tienoilla. Yksi syy tähän unohteluun voi olla se, että käkemme kukkuu kuuluvasti vartin välein. Keskipäivällä se hoilottaa iloisesti 12 kertaa kukkuunsa ja keskiyöllä toistaa saman. Ymmärrätte varmaan, miksi sitä kelloa ei pääsääntöisesti pidetä ajassa tai edes käynnissä. Tikityksen vielä sietää, mutta kukuntaa! Lisäksi se kello ei osaa laskea, vaan saattaa viideltä kukkua kahdesti ja kolmen aikoihin kukahduksia voi olla vaikka kymmenen.

Tavallaan nämä viisariensiirtelypäivät ovat hyvä tapa inventoida kellot. Meillä on perinteisiä ajannäyttäjiä paljon, sillä emme luota kännyköiden akkuihin tai siihen, että ne osaisivat automaattisesti olla oikeassa ajassa. Sitä paitsi kännykkä ei ikinä osaa piristä yhtä hyvin kuin oikein vanha vieterivetoinen herätyskello. Sellaisen kun laittaa alumiinikattilaan, niin parempaa aamunalkua on vaikea löytää.