Photobucket

Me päätimme lähteä matkaan, ja koska suuntasimme kohti etelää, pakkasimme mukaan ihan vähän tavaraa. Matkalaukkumme on tuossa kuvassa keskellä, siihen mahtui ihan mukavasti hammasharja ja yöpuku. Matka-asut ovat mahdollisimman mukavat eli pehmoista trikoota ja kukkakuosia. Purjo otti mekon ja pitsilegginsit, Pirjo halusi ruusuisen collegeasun.

Matkalta ei ole ainuttakaan kuvaa. Kamera piti otettaman mukaan, mutta perillä huomattiin, että Pirjo luuli Purjon sen pakanneen ja Purjo oli ihan varma, että kamera oli uskottu Pirjon haltuun. Joudutte siis tyytymään selostukseemme marraskuisesta Tallinnasta.

Aivan ensin on kerrottava, että siellä asuu kamalan rikkaita ihmisiä. Moni Viron pääkaupungin talo oli jo pakattu valkoiseen tai vihertävään lahjapaperiin. Uskomme, että ennen joulua niihin vielä kiepaistaan nauhat ympärille ja muotoillaan oikein isot rusetit. On siinä joulupukilla sellaisissa paketeissa perille viemistä! Tai ehkä lahjansaajalle annetaan pelkkä kortti, jossa lukee, että voit mennä noutamaan lahjasi Narva Maantie X:stä, siellä se on paketoituna odottamassa.

Toiseksi tallinnalaiset ovat hurjan kohteliaita. Yksikään autoilija ei yrittänyt ajaa ylitsemme vaan pysähtyi kuuliaisesti heti, kun ojensimme pientä jalkaamme suojatielle. Tuollainen meno ei ole tunnettu Suomessa ollenkaan. Toisaalta onnistuimme ihan keskellä päivää näkemään lyhyen kilpa-ajon ihan siinä keskustassa: jotkut halusivat kokeilla, kummalla on raskaampi kaasujalka. Poliisia ei näkynyt, joten voi olla, että he ovat edelleenkin kilpasilla jossain päin Viroa.

Me majailimme oikein mukavassa hotellissa, jossa aamupala oli muuten varsin maittava, mutta suklaamouse oli unohdettu valikoimista. Harmillinen takaisku. Paikkasimme tätä puutetta syömällä kourakaupalla suklaakeksejä. Saimme osaksemme tuohtuneita katseita, joihin vastasimme mongertamalla siansaksaa. Siinäpä joutuivat pohtimaan, mistä maasta olimme.

Otsikossa mainittuun mummomafiaan törmäsimme sekä meno- että paluumatkalla. Etenkin palatessamme meillä oli hieman enemmän kuin kiire, jotta ennättäisimme inhimilliseen aikaan lähtevään bussiin (junaa emme uskaltaneet edes ajatella, VR on niin arvaamaton nykyisin). Asetuimme jo laivassa hyviin lähtöasemiin ulosmenokannelle valmiina vilistämään pitkin käytäviä kuin kärpät. Harmisemme eteemme linnoittautui kolmen ikäihmisen joukko-osasto vedettävine matkalaukkuineen. He etenivät hitaasti ja hartaasti ensimmäisinä rintamalinjassa päästämättä ketään edelleen. Siinä olivat Virosta voita kilokaupalla hamstranneet tosimatkaajat Maire, Kerttu ja Leila, joilla selkeästi oli tarkoituksena sabotoida kaikkien muiden yritys päästä nopeasti maihin. Jos yritti ohi vasemmalta, sai napakan istun kyynärpäästä. Jos kokeili kiepausta oikealta, tuli taklatuksi seinään. Jos yritti loikkia välistä, asetettiin ne matkalaukut siten, että niihin takuuvarmasti kompastui. Lopulta kiilasimme kaarteessa ohi kuin Mika Häkkinen ikään ja saimme juostessamme ohi kuulla, että "kun ei vanhoja ihmisiä kunnioiteta ollenkaan vaan etuillaan".

Uskomme vahvasti, että kyseessä ovat laivayhtiön palkkaamat ihmistulpat, joiden tärkein tehtävä on todellakin estää ihmisiä pääsemästä laivasta turhan ripeästi pois. Asettamalla mummorintama hidastamaan liikennettä saadaan väkeä ulos rauhallisempaa vauhtia kuin jos kaikki saisivat mennä omaa vauhtiaan. Kun me asetuimme taksin takapenkille, näimme mummomafian ja takanaan olevan ihmismassan olevan vielä yli 200 metrin päässä terminaalista. Todennäköisesti hyvin moni myöhästyi jatkoyhteydestä vain siksi, että ei uskaltanut ottaa murskautumisriskiä.

Turvallisesti bussiin päästyämme pohdimme, onko jossain puolisalainen mummojen koulutuskeskus, jossa kerrotaan kaikki kikat kiusata kanssaihmisiä. Siellä opetellaan ihan käytännössä, miten ei vahingossakaan kuljeta käytävän oikeaa laitaa tai rullaportaissa asetuta siististi sivuun vaan uudestaan ja uudestaan valitaan reitti mahdollisimman keskeltä. Kun sen on toistanut vaikka 200 kertaa, on se jo ydinjatkeessa, jolloin pieni dementiakaan ei estä muistamasta, miten olla mahdollisimman monen tiellä. Esimerkiksi lentoasemalle voi kadottaa suunnan ja määränpään, mutta sille pitkänpitkillä käytävillä lähtöpisteestä toiseen  matkantekoa helpottavalle liukuhihnalle asettuu takuuvarmasti keskelle eikä siirry mihinkään, vaikka joku rohkenisi moista ehdottaa.