Photobucket

Talven iloihin kuuluu telmiminen lumessa. Emmekö näytäkin isänmaallisilta?

Viikonlopun isossa lehtimainoksessa kerrottiin, että nyt voi kanapalarasiasta katsoa, miltä tilalta ja mistä pitäjästä se kotkottiliha on peräisin. (Kotkottilihaa ei tule sekoittaa nötköttiin, jota saa purkista). Lisäksi mainoksessa kerrottiin, että sen tietyn elintarvikeyrityksen rasioimat kanat ovat erityisen maukkaita ja stressittömiä, sillä ne ovat saaneet elää pehkuja potkien lajityypillistä elämää onnellisina yhdessä kavereittensa kanssa.

Meillä on taipumus takertua sanoihin, joten ryhdyimme oikein urakalla pohtimaan, miten se kanan onnellisuus mitataan. Tehdäänkö niille kaakattajille jotain haastattelututkimuksia, joissa saavat purkaa sydäntään? Istuuko valtotakkinen tutkija siellä pehmeissä pehkuissa läppäri sylissä tai perinteinen paperilomake kädessä rupattelemassa ensin mukavia jännityksen poistamiseksi ja kyselemässä sitten keskittyneesti, että "koetteko tänään olevanne enemmän vai vähemmän onnellinen kuin esimerkiksi kuukauden kuluttua, jolloin olette mukana jonkun perheen lounaspöydässä". Siinä sitä on kanalla miettimistä miten kotkotuksensa asetella siten, että mahdollisimman monen lajitoverin yhteinen mielipide tulisi julki.

Tosin voihan sitä onnellisuutta mitata muillakin tavoin kuin kyselytutkimuksin. Tutkijat voivat videoida vaikka viikon ajan kanalan tapahtumia ja päätellä laajasta kuvamateriaalista, että ollaanko siellä onnellisia vai ei. Ensin pitää määrittää, miltä onnellinen kana näyttää. Siinäpä onkin miettimistä kaikille siivekkäiden ystäville, sillä voihan olla, että se touhukkaasti kanalan purupohjaa kuopsuttava ja sinänsä onnelliselta vaikuttava kana onkin oikeastaan täysin tylsistynyt elämäänsä. Koska ei ole mitään järkevää tekemistä, ruopsuttaa se aikansa kuluksi roskia paikasta toiseen samaan aikaan kun muut kameran edessä tyrkkyinä uskovat esiintyvänsä tosiTV:ssä tai ainakin pääsevänsä samaan digitaaliseen valokuva-albumiin salaa sikaloissa kuvattujen videoiden kanssa.

Kaikenlaisissa höpöhöpöonnellisuustesteissä väitetään, että hymyilevä ja naurava ihminen on onnellinen. Meille tulee melkein painajaismainen olo, kun mietimme vaikka 800 kanaa hymyilemässä leukapielet kireinä. Miettikää hetki itsekin, laittakaa vaikka silmät kiinni niin pelästytte ihan kunnolla. Lisätkää sitten mietteeseenne kanojen nauru, jota emme ainakaan me ole koskaan kuulleet. Voi olla, että kanat eivät kerro toisilleen vitsejä tai sitten ne kikattavat vasta käydessään orrelle yöpuulle, mutta emme usko, että kanan onnellisuutta voi mitenkään mitata sen naurun määrällä.

Ehkä meidän täytyy ostaa onnellisen kanan rintapaloja ja katsoa rasiasta, missä pitäjässä ne on tuotettu. Sitten esitämme, että tulisimme sinne tilalle katsomaan, miten kanan onnellisuus mitataan. Voihan olla, että oikeasti olemassa vaikka tekninen vempain, joka suodattaa reaaliaikaisesti kanalan ilmasta onnellisen kotkotuksen määrää ja piirtää siitä käppyrän jos toisenkin.

 

Photobucket

 Purjon haalari on sinistä nailonpintaista toppakangasta, joka on ostettu viime vuonna näihin aikoihin Eurokankaan alennusmyynnisä. Hinta oli ruhtinaalliset 2 e/metri. Haalarissa on valkoinen neulosvuori ja vihreä vetoketju sekä resorit. Hupun reunassa on nauhakuja ja siellä kiristysnyöri, joka muistaaksemme on laiton, mutta siitä me viis välitämme.

Photobucket

Pirjon haalari on pilkullista velouria. Tässä kuvassa se näyttä siltä kuin joku olisi ampunut haulikolla likatahroja valkoiseen kankaaseen, mutta eivät ne ole mitään kuraa. Tässä haalarissa ei ole vuoria, mutta sen ale mahtuu mukavasti vaikka villainen aluspuku. Tässäkin on huppuun pujotettu kauhistuttava narunpätkä, jonka tarkoitus on pitää huppu tuulellakin päässä eikä kuristaa käyttäjäänsä.