Photobucket

 Me kävimme eilen kirkossa. Erittäin poikkeuksellisesti kyseessä eivät tällä kertaa olleet hautajaiset tai rippijuhlat tai mikään muukaan henkilökohtainen tapahtuma vaan ihan silkka uteliaisuus. Mielestämme jokainen voisi aina joskus istuskella kirkonpenkissä maailmankatsomukseen ja kirkollisverojen maksamiseen katsomatta. Ei se ehkä hyvää tee, mutta ei välttämättä kovin paljon satukaan. Joulukirkossa emme periaatteellisista syistä käy (siellä ovat silloin kaikki ne, jotka muuten eivät paikalle ilmesty), mutta nyt meille tarjoitui suorastaan seikailullinen tilaisuus, johon heti piti tarrata kaksin käsin.

Ensin me saimme tutustua suntion toimintaan. Vihdoinkin meille selvisi, että hän ei itsekseen valitse virsiä vaan niistä päättävät pappi ja kanttori yhdessä. Harmi, sillä jos me olisimme suntioita, veisattaisiin kirkossa vuorotellen Ystävä sä lapsien ja Enkeli taivaan lausui näin. Eilen oli varmaan valistuksellisista syistä virsikirjasta laulettaviksi valittu niitä kaikkein epätavallisimpia kappaleita, joita soitellessaan kanttori sai oikein antaumuksella luritella kaikenlaisia välisoittoja. Harmillisesti kirkkokansa ei osannut niitä laulaa, joten kirkko ei kaikunut kaunolaulusta vaan pidätellystä kummastuksesta.

Lisäksi suntio sytyttelee kynttilöitä, availee ovia, kanniskelee tavaroita ja on muutenkin kovin puuhakas ennen kirkonmenoja. Niiden aikana hän todennäköisesti keittelee kahvia, sillä uskokaa tai älkää, kun me kaiken virallisen ohjelman jälkeen saimme kummastella sakastia, tuoksui siellä ihan takuuvarmasti kahvi ja pulla. Meille ei tarjottu. Kirkonmenojen jälkeen suntio siivoaa kirkon, mutta jos hän löytää viskeltyjä karkkipapereita, raahaa hän todennäköisen syyllisen vaikka korvasta kiinni nappaamalla siistimään jälkensä. Tämä siis sillä oletuksella, että syyllinen on vielä riittävän nuori eikä ole vielä suorittanut mopokorttia. Sillä mopolla kun voisi luikkia pakoon.

Kirkkoon ei kannata lähteä torkkumaan, sillä jumalanpalveluksessa pitää tämän tästä ponnahtaa pystyyn tai huudella kolmeen kertaan aamenta. Sitä kutsutaan seurakunnan osallistuttamiseksi. Meistä se on rasittavaa. Siksi me pidämme erityisen paljon saarnasta, koska tiedämme, että sen aikana ei tarvitse tehdä mitään poukkoiluja. Meidän mielestämme saarnassa täytyy olla paljon puhetta synnistä ja erityisen tärkeää on, että pappi sitä vankasti vastustaa ja sen turmiollisesta vaikutuksesta mielellään omakohtaisesti esitelmöi. Mukavaa olisi, jos hän ihan nimeltä mainitsisi muutaman syntisen. Eilisessä saarnassa puhuttiin tilastoista ja toimintaympäristöistä niin pitkään ja laveasti, että me ihan tosissamme jo kaipasimme pientä syntisten pelottelua johonkin väliin. Tulikivenkatkua ja sillä alimmaisella paikalla uhkailua kannattaisi aina ujuttaa mukaan sen verran, ettei luule olevansa valtionvarainministeriön budjetinjulkaisutilaisuudessa.

Seuraavalla kirkkokerralla me ajattelimme tutustua ehtoollistarjoilun salaperäiseen maailmaan. Nykykäytännön mukaan ruokarajoitteet on otettu siinäkin huomioon. Valittavissa on niin gluteiiniton öylätti kuin alkoholiton viinikin. Varmaan kesällä on tarjolla karppaajien oma annos eli siihen leivän päälle saa voita.

Photobucket

 Purjolla on maritrikoinen raitapaita, johon on aplikoitu Minni-hiiri. Paidan resorit ja aplikointilanka on valittu Minnin rusetin mukaan turkooseiksi. Trikoohousut toistavat samaa väriä. 

Photobucket

Pirjon trikooasu on kangasta, jolla on ihan nimikin, mutta tietysti me unohdimme sen. Tämä on siitä harvinainen vaate, että kangas on ostettu marraskuussa 2011 Kangastukusta ihan varta vasten meidän vaatteitamme varten. Tässä on aika fiksunoloisia pöllöjä.