Photobucket

Tähän alkuun onnittelut niille, jotka näin tammikuun lopussa juhlivat asiaa jos toistakin. Ojentaisimme kukkia, mutta suunnilleen viikko sitten esittemämme tulppaanit alkavat olla tiensä päässä, eikä niillä oikein enää kehtaa ketään synttärihuiskia.

Mutta asiaan. Olemme syvän ja suorastaan maailmojasyleilevän tuohtumuksen vallassa. Kuten olemme joskus syksyllä kertoneet, siirtyi kerho viime vuonna ihan uusiin ja hienoihin tiloihin. Siellä on omat huoneensa askartelulle ja leikille ja laululle, mutta myös hiljaiselle työskentelylle ja vaikka mietiskelylle, jos nyt jollekulle kesken kerhon sellainen älli tulee, että pitää asettua pohdiskelemaan asioita. Me kerholaiset olemme hyvin luovasti ja hyvin suuren lähimmäisenrakkauden valtaamina sulassa sovussa käyttäneet kaikkia tiloja tasapuolisesti.

Nyt se on sitten loppu. Meidän rauhallisesta tilastamme tulikin yllättäen varsinainen hulinapiste, kun sen takana oleva huone vuokrattiin ympäristöprojektille. Nämä projekti-ihmiset eivät kunnioita sitten niin mitään, eivät etenkään meidän kerhomme hiljaisia tehtäviä. Tähän asti me olemme kaikki ymmärtäneet, että siellä ei muiden kuullen rupatella puhelimessa, pelata kaikenlaisia vihaisia lintuja tai muutenkaan mitenkään metelöidä. Jos on asiaa kaverille, niin kuiskutellaan ja ihan lyhyesti sittenkin.

Vaan mitä tekevät ympäristötantat! He käyttävät hiljaista tilaa puhelinkoppinaan eli kesken kokousten pyrähtävät kuin harakkaparvi rupattelemaan kännykköihinsä miettimättä lainkaan, että siellä tilassa vaitonaisina istuvat tekevät tärkeää ajatustyötä. Tai kokouksensa jälkeen he kuljeskelevat ympäriinsä ja metelöivät, eivätkä suostu olemaan hiljaa vaan mulkoilevat vihaisesti kaikkia niitä (meitä...), jotka suhisevat vähän väliä että hys-hys, meillä on kerhotehtävät kesken. On se kummallista, että projektilla on ihan oma peräti äänieristetty tilansa, jossa voisivat vaikka tanhuta muita häiritsemättä suljetun oven takana, mutta siellä ei voida pysytellä vaan tullaan näyttämään edellisen illan zumbaliikkeitä niille, joita asia ei kiinnosta sitten niin tippaakaan.

Niin että vähän voisi käyttää aivojaan ja osoittaa respektiä eli kunnioitusta hiljaisten tilojen pieniä puurtajia kohtaan vaikka miten sattuisi olemaan niin tärkeissä tehtävissä, että uskoo niiden avulla pelastavansa maailman. Ja siltä varalta, että muita ei edelleenkään haluta kunnioittaa, niin kuvaannollisesti sanottuna palaa se sauna vielä meilläkin. Seuraavan kerran, kun järjestätte siellä projektitilassanne ohjausryhmän kokouksen tai muun Hirmuisen Tärkeän Metelöintitilaisuuden niin me katkaisemme teiltä sähköt. Sattumalta tiedämme, miten se on mahdollista niin, että ette vähään aikaan älyä, mitä oikein tapahtui. Ettäs tiedätte!

Pirjon ja Purjon kosto on hirmuinen. Tänäänkin meillä meni melkein koko kerhoaika ihan pieleen, kun emme saaneet rauhassa piirtää vaan piti vähän väliä väistellä projektistaan humaltuneita ympäristöepäystävällisiä koordinaattoreita, jotka säntäilivät vauhkoina ympäriinsä. Vannoimme, että seuraavaa kertaa ei tule vaan varaudumme jo etukäteen.

Photobucket

 Purjolla on fleecehaalari, jossa on jonkinlainen ornamenttikuvio. Väri ei ehkä ole maailman kaunein, mutta arvatkaapa huviksenne, onko tämä pehmeä ja lämmin.

 Photobucket

Pirjolla on jostain kumman syystä äitiyspakkauksen haalaria muistuttava haalari, jossa yläosa on nallekuvioinen ja muuten väri on vedenvihreä. Vetoketju ja resorit toistavat nallekankaan värejä. Lisäksi asuun kuuluu kätevä kypäräpipo, johon on aplikoitu nalle.