Photobucket

Mikä ihme siinä on, että muutama kansalainen pitää itseään niin äärettömän tärkeänä, että ei voi edes oksennustaudissa pysytellä poissa kerhosta? Jos on ollut sairaana kaksi päivää, mutta edelleenkin aamulla on huono olo eikä pysty syömään, niin silloin ei lähdetä ihmisten ilmoille vaan pysytellään kotona kaikessa rauhassa sairastamassa. Tai niin sitä siis olettaisi näin tautisena aikana toipilaiden tekevän, mutta vielä mitä, muiden kiusaksi pitää änkeytyä tautiaan tartuttamaan aivan kuin maailma paranisi sillä, että saa mahdollisimman monen läheisensä loppuviikon vaihtumaan mäenlaskusta sairauslomaksi.

Meilläkin kerhossa Marikki tuli eilen vähän myöhässä paikalle, huokaili ja selitteli, että vatsaa vääntää ja hiukan vielä etoo, mutta pakko oli tulla. Kaksi päivää oli kuulemma mennyt oksennellessa, mutta nyt se on loppu, hän oli päättänyt olla tarpeeksi terve lauluun ja leikkiin. Me kaikki yritimme ottaa etäisyyttä, vaikka Marikki miten selitteli, että ei se tauti tartu, ei heilläkään muut ole kipeinä. Paitsi että äiti vähän oksensi yöllä ja pikkuveljellä on kuumetta, mutta muuten he ovat ihan kunnossa. Tosin isällä oli särkenyt päätä ja vähän niskaakin, joten hän  ei jaksanut lähteä aamulla töihin, vaan oli soittanut ja ilmoittanut pitävänsä etäpäivän, vaikka oikeasti oli mennyt takaisin nukkumaan. Mutta noin yleisesti ottaen he olivat kaikki varsin terveitä ja tartuttamattomia.

Ei ole mukavaa olla samassa kerhossa potentiaalisen mahatautipöpönlevittäjän kanssa. Koko ajan joutuu miettimään, että nyt se koski tuohon ovenkahvaan ja nyt se nappasi minulta sakset ja nyt se natustelee suolakeksiä sen näköisenä, että kohta tulvii yli ja rajusti. Me pesimme käsiämme vähän väliä ja varoimme koskettamasta sormilla kasvojamme (on muuten yllättävän hankalaa, kun on tottunut vaikka mietiskellessään rapsuttamaan nenänreunaa), jotta emme saisi inhaa vatsavirusta vaikka suupielen limakalvolle muhimaan. Silti olo oli kuin biologisen sodankäynnin keskuksessa eli ikinä ei voi tietää, mistä se pöpö seuraavaksi hyökkää.

Mutta kun kerhossa on niin hurjan kivaa, niin pitäähän sinne päästä puolisairaana vaikka sitten sillä uhalla, että tartuttaa muita. Ja kas - tänään oli kaksi kerhokavereista vatsataudissa ja kolmas soitti, että on niin ällöttävä olo, että ei halua lähteä ulos ollenkaan. Niin piti jättää väliin hauskanlysti mäenlasku viikonlopun lumisateen pehmentämässä mäessä.

Silkasta kiukusta laitoimme kuvaan uimapuvut. Pirjon uikkari on ihan aitoa uimapukukangasta eli mahdollisimman hankalaa ja liukasta ommeltavaa. Purjo luottaa perinteiseen trikoiseen mariraitaan. Uimahallissa emme aio vähään aikaan käydä, sillä jos se vatsatauti kaikista varotoimista huolimatta saavuttaa meidät, niin on parasta pysytellä kotioloissa sanko valmiina vuoteen vieressä, pullollinen Jaffaa jääkaapissa ja kaukosäädin käden ulottuvilla. Sairastaminen on joka tapauksessa aina niin kurjaa, että sen aikana pitää hemmotella itseään oikein paljon.