24.4.

Otsikolla viittaamme lumeen. Sitä ei kohta ole enää ollenkaan. Maasta putkahtelee kaikenlaisia vihreitä kasveja, joilla ei toistaiseksi ole mitään nimeä. Meidän pitää odottaa vähän aikaa, jotta saamme selville, ovatko nämäkin varpaitamme kutittavat yksilöt liljoja vai jotain kellokukkia.

Kevät on joka vuosi meille yhtä iso ihme. Pitkin pihaa löytyy kasveja, joista voisimme vaikka vannoa, että viime vuonna ainakaan siinä paikassa ei vastaavaa ole havaittu. Epäilemme vahvasti, että myyrät raahaavat sipuleita maan alla paikasta toiseen ja sitten me joudumme pinnistämään muistiamme yrittäessämme saada mieleen, oliko meillä jo viime vuonna narsisseja ruusupensaan keskellä. Luultavasti meillä on Suomen ainoa takapihanurmikko, joka näihin aikoihin on väriltään sininen eli täynnä kellokukkia. Siitä me tiedämme ehdottoman varmasti, että yhtäkään kasvia emme sinne ole istuttaneet, vaan ne ovat täysin vallattomasti ja lupaa kysymättä pelikentän pohjaksi vaeltaneet.

Jostain syystä omenapuut eivät suorita samanlaisia siirtäytymisoperaatioita. Ne pysyvät paikallaan vuodesta toiseen.Voisi olla aika veikeää huomata, että viime vuonna tanakasti aidan vieressä seisoskellut valkea kuulas olisi talven aikana hilautunut lähemmäs luumupuita ja vastaavasti kaikki mustaherukat olisivat paenneet tiukasti vasten naapurin orapihlaja-aitaa. Puutarhasuunnitteluakaan ei tarvittaisi, koska kasvit päättäisivät itse, missä sen vuoden haluaisivat viettää. Jos vaikka karviainen olisi viime vuonna vihoitellut punaherukalle, voisi tämä ennen kevättä asettautua toiselle puolelle puutarhaa ihan vain osoittaakseen, että pärjää mainiosti varjoisammassakin paikassa.

Joka vuosi vaihtuva pihakasvusto antaisi mahdollisuuden siirrellä puutarhakalusteita paikasta toiseen aivan uudella tavalla. Jos kaikkein paras paikka kahvittelulle oli viime vuonna aivan naapurin autotallin vieressä, kuluisi talvi mukavasti jännittäessä, josko sen penkin ja pöydän saisi tänä vuonna sellaiseen paikkaan, jossa ei tarvitse koko ajan tuijotella naapurin epämääräistä romuvarastoa. Riippumaton voisi joka vuosi kiinnittää eri puolille tonttia sen mukaan, minne sopivankokoiset puut ovat asettuneet. Piha pitäisi kyllä aidata aika vahvasti, jotta vaivalla hankitut perennat ja pensaat eivät päättäisi karata tontin ulkopuolelle. Meillä ainakin ruusupensaat todennäköisesti pakenisivat paikalta heti kun silmä välttää, sillä sen verran vähän olemme vaivautuneet niitä hoitamaan.

Kuva on muuten täyttä: tänään satoi koko päivän! Kuvassa aurinko helottaa kauniisti ja me paistattelemme päivää haalareissamme. Purjolla on turkoosi ontelotrikoohaalari ja Pirjolla vastaavasti vaaleanpunainen velourpuku. Molempiin on aplikoitu Hello Kitty -kuvio, joka tietenkään ei kuvassa näy, koska kuvaaja ei osannut valita oikeaa tähtäyssuuntaa.