Photobucket

Otsikon mukaisesti kohtasimme tänään ison ja äänekkään hanhiparven, joka oli asettunut pälvehtimään rinnepellon ainoaan lumettomaan länttiin. Valehtelematta lintuja oli neliötä kohti noin kolme, ja ne yrittivät nyhtää jäätyneestä maasta viimesyksyisiä oraita niin että kaakotus vain kävi. Todennäköisesti kunniansa sai kuulla se hanhi, joka oli lähtiessä väittänyt, että hän kyllä tietää parhaat ruokapaikat matkan varrella, lentäkää vain perässä. Eipä tainnut opaslintu tietää, että tänä vuonna pääsiäisaikaan aamulla on pakkasta lähes kymmenen astetta ja kaikki makoisa syötävä on kohmeessa.

Ryntäsimme kotiin hakemaan kameraa, koska sellainen iso lintulauma oli aika juhlava näky muutaman kymmenen metrin päässä tiestä. Yritimme olla oikein hiljaa, jotta emme pelottelisi hanhia pois, mikä muuten ei kumisaappaat jalassa olekaan helppo homma. Palatessamme huomasimme, että joku muu ei suhtautunut lintuparveen yhtä kunnioittavasti, vaan varhainen lintubongaripariskunta oli citymaasturissaan saapunut paikalle todennäköisenä tarkoituksenaan saada aikaan vuoden luontokuva. He hätistelivät linnut lentoon ja tähtäilivät näitä sitten kameroillaan.

Suuttumuksemme roihahti suorastaan pyhäksi vihaksi - mikä sen mukavampaa näin pääsiäisenä - kun bongarit yrittivät huiskia meitä kauemmas, jotta emme sotkisi heidän kuvaussessiotaan. Mehän emme väistäneet, vaan seisoimme jäätyneessä savessa kuin muinaiset suolapatsaat. Purjon mielestä oli hyvä hetki lisäksi irvistää vihamielisesti. Ryhdyimme poistumisen sijaan ulkomuistista luettelemaan jokamiehenoikeuksia, joihin ei muistaaksemme kuulunut auton pysäköiminen pellolle tai muuttomatkalla olevien lintujen hätyytteleminen. Varmemmaksi vakuudeksi otimme itse kuvia bongareista ja kerroimme, että nämä ovat nyt todistusaineistoa.

Pieni vihanpito näin pyhienkin aikaan piristää kummasti, sillä huiskutettuamme hyvästit hankiparvelle ja katsottuamme, miten citymaasturi jäi kiinni pientareen pehmoiseen sohjoon (kannattiko kokeilla pellolta poistumista ojanpohjan kautta, kysymme vaan), palasimme tyytyväisinä kotipihaan. Se on muuten edelleenkin pääosin lumen vallassa,  vaikka muutama kevätkukka puskeekin vihreää vartta aivan talon seinustalla.

Olisimme leikkineet lätäköissä, jos niitä olisi ollut. Ei ollut, joten jouduimme nauttimaan katolta romahtaneesta jäisestä lumikasasta, joka on napannut matkaansa puolet rännistä. Miten se vanha sananlasku nyt menikään, että jos on pääsiäisenä lunta maassa ja ränni myös, tietää se remonttia ennen kesää. Niin että kunhan näistä lumista ja pakkasista on päästy, pitää jonkun kiivetä ruuvaamaan kouru paikalleen, jotta se voisi taas ensi keväänä heittäytyä alas. Meillä on todennäköisesti maailman ainoa kevätmasennuksesta kärsivä, lievästi itsemurhahakuinen ränni, sillä joka kevät se tekee saman tempun. Kaikki kiinnityssysteemejä on kokeiltu, mutta jotenkin se onnistuu pyristelemään irti nauloista, ruuveista, kannattimista ja muista kiinnittäjistä ja hyppää lumien mukana alas.

Kuvassa on pääsiäispupun hieman etuajassa meille antama suklaasaalis. Näistä riittää naposteltavaa pariksi päiväksi. Vaatteina meillä on kanala-asu eli tipuliivihameet, joissa kuvioina on pieniä ja suloisia kananpoikia. Oikeastaan tämä on tilkkutyöpuuvillaa, mutta niin somaa, ettei tätä hennonnut palasiksi pistää.