Photobucket

 

Meillä käy siivooja. Valitettavasti emme ole ikinä tavanneet häntä, sillä hän käy sattumalta juuri kerhopäivinä puunaamassa lattioita ja todennäköisesti aika lailla tuhahdellen imuroimassa villakoiriamme. Tiedämme, että hän on nainen ja että hänellä on kaikesta päätellen vahvahko anoppisyndrooma. Se on paha sairaus, joka yleensä iskee isoäiti-ikäisiin naisiin ja ilmenee vastustamattomana haluna tehdä muutoksia muiden kodeissa. Anoppisyndroomaan kuuluu se, että neuvomisen ja ohjeiden sijaan ryhdytään toteuttamaan niitä omia visioita, kunhan kodin varsinaisten omistajien silmä välttää.

Kaikki alkoi lähes huomaamattomasti. Ensin kummastelimme, miksi siivooja oli sisustanut ruokasalin uuteen muottiin. Tuolit ja pöydät oli aseteltu tavalla, joka ei tukenut meidän pinttyneitä tapojamme. Tulimme siihen tulokseen, että kotimme feng shui ei miellyttänyt siivoojaa, mutta siitä huolimatta ja pahoista hengistä välittämättä palautimme huonekalut entisille paikoilleen. Ajattelimme vielä silloin, että siivooja oli temmeltänyt pitkin kotiemme niin villin vimman vallassa, ettei hän lopulta muistanut, missä mikäkin pikkupöytä oli alun perin ollut.

Seuraavalla kerralla huonekalut olivat saaneet pitää paikkansa, mutta matot oli levitelty lattioille aivan uuteen järjestykseen. Tästä aiheutui meille jonkin verran harmia, sillä olimme tottuneet hyppelemään matolta toiselle varoen koskettamasta lattiaa (se tietää hyvää onnea loppupäiväksi). Siivoojan ansiosta hyppelystä tuli mahdotonta, sillä uusi mattojärjestys ei tukenut tämänkaltaista täsmäpaikkaliikuntaa. Emme lannistuneet vaan keräsimme voimamme ja levitimme matot uudestaan oikeille paikoilleen. Tässä vaiheessa jo hieman epäilimme anoppisyndroomaa, mutta uskoimme kuitenkin sinisilmäisesti siihen, että kyse oli hyväntahtoisesta unohduksesta.

Kolmannella kerralla siivooja tarttui askelta järeämpään aseeseen eli hän otti rikoskumppanikseen nurkassa seisovan vuosikausia hiljaisena olleen perinnekellon, väänsi avaimella sen käyntiin ja onnistui kolmeksi päiväksi levittämään keijukaismaista melusaastetta kotimme 15 minuutin välein. Kokonaista neljä kertaa tunnissa se kilisytteli ajankulun merkiksi tiukumaisia kellojaan ja sai meidät hysterian partaalle. Miettikää tykönänne: vähän väliä säännöllisiä kilahduksia, joskus enemmän ja joskus vähemmän, ja niihin liittyen vanhan kellon koneiston puhinaa ja pihinää. Lopulta kannoimme koko ajannäyttäjän kodinhoitohuoneen alakaappiin ja rakensimme sen eteen lakanoista meluvallin.

Nyt odotamme siivoojamme seuraavaa vastaiskua. Hän on tulossa pesemään ikkunoita, eli luultavasti seuraava hyökkäys kohdistuu verhoihin ja ehkä myös hieman liinavaatekaappiin, josta sinnikäs etsijä saattaa löytää kukkakuosia vuodelta Marjatta Metsovaara. Toinen vaihtoehto on tämä selkämme takana oleva ryijy. Ehkä siivooja löytää sille kesäsijoituspaikan joltain toiselta seinältä.

Kuvapalvelumme Photobucket on tänään taas kiukkuinen, se ei suostu yhteistyöhön kanssamme. Siksi meillä on kuvassa laajat mustat kehykset, joita emme nyt joutaneet poistamaan, olemme pahoillamme. Vaatepuolella esittelemme rentoa trikoota ja asujemme yhteinen tekijä on tämä väri eli keltainen. Huomatkaa Pirjon asun raidalliset resorit.