S107554

Tänään me olemme vallan vakavoituneet ja ryhtyneet pohtimaan vallankäytön kummallisuuksia. Syy asiapitoiseen ajatteluumme on tässä kuvassa mukana. Tarkempi lukija huomaa, että se on oikeastaan pelkkä ikivanha pelikone, mutta tällä kertaa se symboloikoon vallankäytön kummallisia kiemuroita.

Kesäaikaan nuoriso viettää viikkojaan erilaisilla rippi- ja prometheusleireillä. Molemmissa on tarkoitus pohtia syntyjä syviä (vai oliko se syntejä syviä, emme ole ihan varmoja) ja muiden kanssa keskustelemalla laittaa ajatusmaailmaansa jonkinlaiseen järjestykseen kaikenlaista murrosiän kuohujen keskellä. Saako toisen mopoa katsoa himoiten tai onko oikein syödä citykaneja, siinäpä pulma.

Erityisen yhteistä näille leireille ovat apparit eli apulaisohjaajat ja isoset, jotka ovat sellaisia hieman leiriläisiä vanhempia vapaaehtoisia, jotka itse aikanaan ovat samanlaisen leirin käyneet läpi. Heille maksetaan jonkinlainen muodollinen kulukorvaus menetetystä vapaa-ajasta, mutta ei yleensä oikeaa palkkaa, kuten niille ohjaajille ja leirinvetäjille.

Olennaista on se, että appareilla ja isosilla on valtaa nuorempiin leiriläisiin. Tämä valta syntyy kokemuksesta ja asemasta. Periaatteessa leirin aikuiset kontrolloivat valtaa, mutta yleensä sitä sinisilmäisesti luotetaan siihen, että kun isonen/appari on omasta halustaan paikalla ja tehtäväänsä perehdytetty, niin hän omaksuu yleisinhimilliset käyttäytymistavat ja kohtelee muita kuin toivoo itseään kohdeltavan.

Ja kattia kanssa! Osa ihmisistä on sellaisia, että jo pieni ripaus valtaa turmelee heidät kokonaan. Kun saa tilaisuuden pompottaa muita, niin sittenpä pompotellaan ja oikein olan takaa. Tässä vaiheessa kuvaan astuu tuo jo mainittu pelikonsoli, joka tässä saa luvan esittää kaikkia elektronisia vempaimia puhelimista putkiradioihin. Riittävän vallanhaluinen isonen kun lukee ohjeita ja ryhtyy sitten soveltamaan niitä omasta mielestään joustavalla tavalla eli pärstäkertoimen mukaan päättää, kuka saa pitää kännykkänsä ja kuka ei.

Leirin ohjeiden mukaan puhelimesta ei tarvitse luopua, jos siitä ei ole häiriötä. Vallanhaluinen isonen päättää luovasti, että kivan tyypin pirisevä puhelin ei haittaa, mutta tylsän nyhjäkkeen äänetön, kassinpohjalle unohdettu ja kutakuinkin herätyskellokäytössä oleva kännykkä häiritsee jo pelkällä läsnäolollaan, joten se pitää antaa pois. Ei suinkaan oppituntien ajaksi eikä yöksi vaan koko leirin ajaksi. Kun säännöissä niin sanotaan. Että kun se häiritsee, ja jos ei vielä häiritse, niin voi varsin hyvin häiritä ihan kohta, joten nyhjäke hyvä, kännykkä pois tai keksin syyttää sinua tupakoinnista, ja se taas tietää leirin loppumista samantien. Arvaapa huviksesi, kumpaa ohjaajat uskovat, jos menet asiasta valittamaan.

Ja niin joutuu leiriläinen luopumaan kännykästään vain siksi, että valta on kiva asia ja vallankäyttö antaa tunteen siitä, että on iso ja mahtava, vaikka oikeastaan on pelkkä ketku liero.

Onneksi tämän maailman nyhjäkkeet ovat etukäteen ottaneet selvää siitä, millaista leirillä voi pahimmillaan olla. Niinpä heillä on mukanaan toinenkin puhelin, josta se isonen tahi appari ei tiedä yhtään mitään. Tässä puhelimessa on tietenkin nettiyhteys ja kaikenlaisia pelejä, joilla itseään ja huonekavereitaan voi viihdyttää iltayön synkkinä hetkinä sen vallankäytöstään hurahtaneen isosen nukkuessa autuaan tietämättömänä koko asiasta.

Jos me nyt lähtisimme leirille, laittaisimme nämä asut päälle. Pirjolla on pinkit pitsilegginsit, samansävyinen trikoopusero ja kukallinen samettiliivihame. Purjolla on kirahvipaita ja siihen sointuvat yksiväriset housut. Ja tuon pelikonsolin me takuuvarmasti salakuljettaisimme mukanamme, vaikka miten leirille mukaanotettavien kiellettyjen tavaroiden listalla olisivat mopot, televisiot, läppärit, kotiteatterit, mehumaijat, trampoliinit ja elektroniikkapelit. Ja kyllä, me tiedämme, että niille kiellettyjen tavaroiden säännöille on olemassa laatijoiden mielestä pitävät perusteet. Joskus vain voisi miettiä, onko ne säännöt keksitty vain siksi, että vähäisintä valtaa saaneet voisivat sitä mielivaltaisesti käyttää.