08086

Kun on oikein rohkea kuten me, voi mennä hyvin lähelle sellaisia puolivillejä eläimiä kuin lehmät. Hiukan meitä jännittää olla tässä kielenlipaisun päässä Lehmä Ämyläisestä, mutta kokeneina valokuvamalleina selvisimme tästäkin tilanteesta. Tärkeintä oli seistä aivan hievahtamatta ja olla olevinaan kuin ei huomaisikaan vieressä uteliaana kurkkivaa nautaeläintä. Koska tässä vaiheessa kesää pieni ylenkatseellinen kuva on vallan paikallaan, ikuistimme uuden ystävämme myös omana itsenään katselemassa hieman epäluuloisesti kameraan. Kuten huomaatte, hän ei ole kiinni missään parressa vaan vallan valtoimenaan tuolla laitumen puolella. Me emme menneet sinne vaan pysyttelimme tässä ruokintakatoksen heinäosassa varmoina siitä, että lehmät eivät ole lihansyöjiä. 

SS108090

 Rikoksen uhrista meillä ei ole kuvaa, sillä haluamme säästää kaikkein herkimpiä lukijoitamme. Uhri on konehallissa asuva traktori, jonka piti viettää koko juhannus siististi ja siivosti katon alla hirmuisen rehuntekorupeaman päätteeksi. Toisin kuitenkin kävi eli se oli otettu sieltä omin luvin ja ajateltu nähtävästi palauttaa yhtä hiljaisesti kuin oli vietykin. Tekijä luuli, että kaikki olivat poistuneet juhannuksenviettoon eikä siis osannut edes ajatella, että me olisimme jääneet talonvahdeiksi ja joutessamme kiertäisimme kaikki pihapiirin rakennukset etsien jotain tekemistä.

Löysimme tilapäisen anastuksen kohteen eli traktorin keskeltä konehallia. Salapoliisit Pirjo Holmes ja Purjo Watson huomasivat heti, että kaikki ei ole kunnossa, vaikka anastaja oli yrittänyt olla ovela ja tehnyt kuten sisustusohjelmissa neuvotaan korostamalla sitä, mitä ei voi peittää. Harmillisesti luvattoman reissun aikana oli menopelin tuulilasi hajonnut tuhansiksi pienenpieniksi pirstaleiksi, joten omasta mielestään hyvinkin älykäs roismo oli päättänyt korvata sen elmukelmulla. Jopa me älysimme alkeellisen ja suorastaan typerän hämäysyrityksen.

Oli täydellinen sattuma, että osuimme paikalle, sillä meitä on erikseen kielletty menemästä konehalliin. Tällä kertaa katsomme kuitenkin tarkoituksen pyhittäneen keinon, sillä pääsimme heti potentiaalisen syyllisen jäljille ja saimme tärkeitä johtolankoja. Yksi niistä lähti sinisestä villapaidasta, joka oli tuorekelmun virittelijän päällä. Asia on nyt selvitetty ja tekijät saaneet vallan hirmuiset nuhteet. Seuraavalla kerralla ei muuten kannata pitää hirvittävää meteliä ja ottaa kavereitaankin mukaan ryöstöretkelle, sillä meillä on valitettava taipumus olla uteliaita ja mennä kurkkimaan, jos jossain autioksi määritellyssä tilassa onkin menossa keskinkertaista vahvempaa hauskanpitoa.

Koska Lehmä Ämyläisen kanssa kuvatut vaatteet eivät näkyneet kovin hyvin, lisäämme tänne loppuun portailla napatut otokset.

SS108097 

Purjolla on trikooasu, jossa housut ovat täpläkuvioiset ja ruudullisessa paidassa toistuvat housujen pinkit sävyt.

SS108100

 Pirjon kukkamekossa on edessä pari laskosta antamassa helmalle väljyyttä. Kannattaa panna merkille, että pääntie on viimeistelty helman ja hihojen kukkatrikoolla. Näin on saatu aikaan hurjan huoliteltu vaikutelma, vaikka oikeastaan syynä on sopivanvärisen resorin loppuminen.